torstai 17. syyskuuta 2015

Whadap grrl? A systematic review

piirustan


Tässä ihan hetki sitten, kun kävelin nuhruisessa pisaroivassa harmaudessa kaupasta kotiin kumisaappaissa ja kalsareissa, tunsin ensimmäistä kertaa syksyn ihanuuden. Sen, kun voi keittää kupin teetä ja istua alas. Olen viime aikoina pyrkinyt tekemään arki-iltaisin jotain muuta kuin nyhjäämään koneella Netflixin kanssa, mutta tänään tuntui hyvältä ja oikealta tehdä vähän blogihommia. Mä en ole pitkään aikaan päivittänyt ihan rehellisiä kuulumisia, joten lähdetäänpäs liikkeelle niistä, kun tähän syyskuun alkuun on mahtunut jo yhtä sun toista uutta ja ihmeellistä.

♥ Viime aikojen ihanin uutinen on ehdottomasti se, että rakas ystäväni Tuuli on menossa naimisiin! Saas nähdä, mitä meidän gradunteosta tulee, kun ois paljon mielenkiintoisempaakin tekemistä, kuten selailla Pinterestistä hääpukuja ja koristeita... Kakkukuvista nyt puhumattakaan! En malta odottaa, että päästään katsomaan mekkoja!

♥ Olen aloittanut syksyn kunniaksi uuden harrastuksen, nimittäin aikuisbaletin. Mullahan on vahva balettitausta jo ennestään, olin nimittäin satubaletissa joskus 4-vuotiaana. Muistan siitä todella paljon, esim. että hypittiin jossain lavalla ja mulla oli vaaleanpunainen tutu. Että silleen. Takana on vasta yksi kokeilutunti, mutta senkin perusteella olen jo todella innoissani. Vaikka mun demi-pliéistä oli eleganssi kaukana, on baletti varmasti juuri sellaista treeniä, mitä meitsin kroppa kaipaa: notkeutta ja tukea keskivartaloon. Totesin eräänä itsetutkiskelun hetkenä, että mulla on tosi suuri kynnys mennä sellaisiin tilanteisiin, joissa tulee kerralla paljon uutta. Esimerkkinä nyt vaikka tuo ensimmäinen baletti, kun piti mennä ensimmäistä kertaa Kumpulaan, ensimmäistä kertaa Kumpulan liikuntakeskukseen, ensimmäistä kertaa asioida Unisportin tiskillä, ensimmäistä kertaa etsiä pukuhuone, ensimmäistä kertaa mennä uuteen liikuntasaliin ja ensimmäistä kertaa osallistua balettitunnille. Nyt, kun tuo iso kynnys on kerran ylitetty, olen alkanut harkita jopa vihdoin ja viimein sen kausikortin ostamista, mutta katsotaan nyt, jääkö harkinnan tasolle tänäkin vuonna. Tää lause kuulostaa muuten kovin tutulta!

♥ Ensi viikolla mulla onkin sitten edessä tosi jännät paikat, kun menen ensimmäistä kertaa ikinä tekemään psykologista arviointia ihan oikealle potilaalle. Tää koitos on osa toisiksi viimeistä yliopistokurssiani, mielenterveyspsykologian ammattikäytäntöseminaaria. Kurssisuoritukseksi riittäisi psykologin tutkimuksen seuraaminen, mutta mun ohjaaja ehdotti, että tekisin kognitiivisen toimintakyvyn kartoituksen tutkittavalle. Ajatus suoraan sanoen kauhistutti, mutta ajattelin, että eipä se asia lykkäämällä sen kummemmaksi muutu. Annettuani myöntävän vastauksen sain tietää, että ohjaaja tarkoitti mun tekevän arvioinnin täysin itsenäisesti, ilman että hän itse on edes paikalla. Arvatkaa vaan kuumottaako? Kaikeksi onneksi mulla on ihania ystäviä, jotka suostuvat koekaniineiksi, ja sain vieläpä testipatterin töistä lainaksi viikonlopun ajaksi. Yritän nyt vaan hokea itselleni sitä vanhaa kansanviisautta, että tekemällä oppii ja virheitä tekemällä oppii vielä enemmän.

♥ Sain synttärilahjaksi kaksi ihan huippujuttua, nimittäin sykemittarin ja museokortin, joista ensimmäistä on tullut käytettyä ahkerasti lenkkimotivaattorina ja joista toisenkin viikonloppuna korkkasin. Kävin pikavisiitillä Ateneumissa sekä Kiasmassa, missä vaikutuin erityisesti Tino Sehgalin Yet Untitled -teoksesta. Olisin voinut jäädä kuuntelemaan sitä koko päiväksi. Teokset ovat esillä enää 27.9. asti, joten nyt hopihopi Kiasmaan! Mapplethorpe lähti, mutta Face to Face - ja Tottelemattomuuskoulu -näyttelyissä on sen verran kiinnostavaa sisältöä, että kannattaa pääsylipustaan maksaa.

♥ Olen alkanut taas piirtää. Mä olen todella itsekriittinen ihminen, ja mulle tekee hyvää tehdä asioita, joissa en ole erityisen hyvä mutta joiden tekemisestä tykkään. Niin kuin esimerkiksi piirtää, ihan vain huvin ja urheilun vuoksi ilman mitään suorittamisen makua. Olin unohtanut, miten ihanaa siihen on uppoutua ja miten nopeasti aika kuluu, kun kynä liikkuu paperilla.

♥ Mitäs teille kuuluu?

2 kommenttia:

  1. Vitsit että mä samaistun niin paljon tohon "mulla on tosi suuri kynnys mennä sellaisiin tilanteisiin, joissa tulee kerralla paljon uutta". Oon alottanu jujitsun, surffaamisen ja sirkuksen harrastaminen nyt yliopiston joukkueissa ja tuntuu tosi vaikealta mennä treeneihin tai sosiaalisiin tapahtumiin! Kauheasti uusia ihmisiä ja mä en oo tosiaan tehnyt yhtäkään edellämainituista lajeista koskaan elämäni aikana. Oon vielä suhteellisen kilpailunhaluinen eli mulle on tosi vaikeaa olla se "huono" siellä jossain seinänvierustalla kun porukka viskelee toisiaan miten sattuu tai jonglööraa viidellä pallolla ties mitä kuvioita :D Ehkä mulle tekee ihan hyvää niellä ylpeyteni aina joskus ja olla se vähemmän osaava henkilö.

    Ps. Piirtäminen on ihanaa! Senkin suhteen mä olen aika kriittinen, mutta toisaalta piirtäminen on yksi niistä harvoista asioista joita tehdessä mulla menee oikeasti ajantaju ja pystyn keskittymään vaan yhteen asiaan kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kuulostaa kyllä niin tutulta! Mä en ole yhtään kilpailuhenkinen, mutta mä olen tosi huono kohtaamaan omia epäonnistumisia ja sitä, että en osaa jotain – mulla katoaa ihan suhteellisuudentaju monesti silloin. Mut oikeasti sen kohtaaminen tekee kyllä hyvää, ja myös avun vastaanottamisen opettelu!

      Ps. No sanopa! Mä en vuosiin piirtänyt just siks, että olin mielestäni liian huono (eli ei siis kannata edes jatkaa), mutta nyt mua ei haittaa, vaikkei mun teokset oo mitään suurta taidetta. Jos se on kivaa ja siitä tulee hyvä mieli, niin mitä muuta muka pitäis! Musta on tullut myös tän nettiaikakauden myötä ihan hullun keskittymiskyvytön, niin just se yhteen asiaan keskittyminen on kyllä terapeuttista.

      Poista