keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Osaka

Tiistai oli viimeinen päiväni Kiotossa, ja päätin ottaa sen rennosti. Paljon oli vielä näkemättä, mutta pitähään sitä seuraavallekin reissulle jotain säästää! Jätin siis kameran kotiin ja kävelin ympäri Higashiyamaa, ostin tuliaisia pienistä putiikeista ja nautin vielä viimeisen kerran kauniista naapurustosta, jossa olin saanut viettää aikani. Rakastuin Kiotoon, ihan oikeasti. Illalla oli kuitenkin pakattava laukku, aamulla syötävä viimeistä kertaa puuroa jääkylmässä keittiössä. Keskiviikkona otin junan kohti suurkaupunki Osakaa, herkkusuun ja shoppailijan paratiisia.

Reissussa rähjääntyneelle ja Kioton rauhaan tottuneelle matkaajalle kiireinen, sykkivä Osaka oli kuin isku vasten kasvoja. Ensivaikutelmani Osakasta: ihan liian iso, ihan liian äänekäs. Suurkaupungin kadut olivat pitkiä, leveitä ja täynnä ihmisiä kuin marssivia termiittejä. Otin käyttöön aiemmin Tokiossa käyneen ystäväni taktiikan ihmisvilinässä luovimiseen: pidä katse suoraan edessä, vähän yläviistossa ja kävele, kävele vaan. Toimii – etenkin, kun olet yleensä päätä pidempi.

Majoituin pieneen, sympaattiseen hostelliin (liikaa, ihan liikaa portaita mutta muuten kaikki ookoo) kävelymatkan päässä Namban asemalta. Paikan päällä selvisi, että varaamani "mixed dorm" oli "mixed" vain siksi, että minut oli tilan puutteen takia työnnetty sinne. Nukuin siis kerrossängyssä samassa huoneessa 7 miespuolisen tuntemattoman kanssa. Kun eksyttyäni n. 10 kertaa ensin Umedan ja sitten Namban valtavilla asemakomplekseilla ja raahattuani puoli päivää perässäni painavaa matkalaukkua vielä kannoin sen kapeita portaita kolmanteen kerrokseen haistaakseni kaiken sen tunkkaisten lakanoiden väleissä vellovan miehisen sukkahien, päästin tyhjässä hostellihuoneessa pienet väsyneet itkut. Sillä hetkellä vihasin Osakaa ja yksin matkustamista ja ihan kaikkea ja olin varma, että ne 7 nyt tyhjässä sängyssä asuvat miehet olisivat kaikki nelikymppisiä creepyjä, jotka eivät puhu sanaakaan englantia. Purin huulta ja pakenin ulos. Harhailin Namban kaduilla ja yritin sulkea korvani huutavilta mainostauluilta. Söin illallista pienessä tyhjässä curry-ruokalassa, jonka työntekijät näyttivät olevan hyvin otettuja kun turisti söi heidän vaatimattomassa ravintolassaan eikä jossakin muussa Dotonborin lukuisista ravintoloista. Istuin tunnin Starbucksissa juomassa matcha lattea ja surffailemassa. Lopulta olin niin väsynyt, että oli pakko palata hostellille ja kohdata huonetoverini. No, ne seitsemän nelikymppistä pervoa paljastuivat oikein mukaviksi, maailmaa nähneiksi, kohteliaiksi ja englantia sujuvasti puhuviksi nuoriksi kundeiksi. Mä en ole mitään hostellityyppiä siinä mielessä, että en ole kovin innokas tutustumaan jatkuvasti uusiin ihmisiin, olemaan sosiaalinen ja muuttamaan suunnitelmiani liittyäkseni jonkun toisen seuraan. Aika ujokin olen, mutta siitä huolimatta tulen kyllä toimeen kaikkien kanssa ja halutessani small talkaan suomalaisittain sujuvasti. Oli siis mukavaa kuulla välillä omaa ääntään (maassa, jonka kieltä et puhu ja monet asiat hoidetaan automaateilla, tulee oltua uskomattoman pitkiä aikoja täysin hiljaa) ja vaihtaa Japani-kokemuksia muiden matkailijoiden kanssa.

Yöunien jälkeen oli huomattavasti helpompaa tarttua Osakan sykkeeseen. Torstai valkeni lämpimänä ja oli tosiaan toivoa täynnä. Ensimmäinen etappini oli Nijon linna, jonka ympärillä kymmenet (ehkä pikemminkin sadat?) kirsikkapuut odottivat vielä puhkeamistaan. Jokin puu linnan ulkopuolella olevan pienen temppelin pihassa kuitenkin kukki, ja mun lisäkseni sen ympärillä parveili kymmenkunta japanilaista kamera kädessä. Paikalla oli myös yksi hääpari, ja länsimaiseen häämeininkiin tottuneena "hääkuvaukset" näyttivät suloisen vaatimattomilta ja hienostelemattomilta. Mä oon varmaan jo kertaalleen tän sanonutkin, mutta musta oli ihanaa, kun ei tarvinnut tuntea oloaan kahjoksi pysähtyessään kuvamaan jotain random puuta kadun varrella – kaikki muutkin tekivät niin! Itse linnakin oli ihan komia ja silleen, mutta mulla on useampi kuva noista kukista kuin siitä. Hehe. Paistattelin hetken aikaa päivää linnan muureilla ja lähdin sitten takaisin modernimpiin maisemiin.

Pyörin iltapäivän Umedan kaupunginosassa, johon on keskittynyt Osakan liike-elämä ja iso kasa shoppailumahdollisuuksia, kuten HEP Five -ostoskeskus, jonka katolla on punainen maailmanpyörä ja sisäpuolella katosta roikkuu isoja punaisia valaita. Perus. Villiinnyin Uniqlon lippulaivamyymälässä ja vietin siellä varmaan toista tuntia. Umedan pääasiallinen turistihoukutin on kuitenkin Umeda Sky Building, jonka huipulle 173 metrin korkeuteen pääsee sopuisaan hintaan ihailemaan alapuolella levittäytyvää kaupunkia. Hyppäsin hissiin hyvissä ajoin ja ehdin nähdä paitsi ilta-auringon, auringonlaskun, iltahämärän ja suurkaupungin epätäydellisen pimeyden. Maaliskuu oli varmaankin hyvä ajankohta tälle taivasilmiöbongailulle, kun auringonlaskusta pimeyteen ei kulunut montaakaan kymmentä minuuttia. Odotellessa istuskelin aulassa, kirjoittelin kortteja ja hyödynsin Osakan kaupunkiwifiä, jonka toiminta-alue oli reikäinen kuin emmentalkiekko. Mä en ole ennen ollut missään suurkaupunkimaisessa suurkaupungissa, jossa olisi päässyt ihailemaan kaupungin valoja korkeuksista käsin, joten olin aika fiiliksissä Osakan yöllisestä kauneudesta. Laitan loput kuvat erilliseen postaukseen, koska tässä alkaa näitä kuvia olla taas jo ihan kiva määrä.

Illalla palasin hetkeksi pyörimään Dotonborin värikkäisiin, välkkyviin maisemiin ennen nukkumaanmenoa. Perjantai oli viimeinen päiväni Japanissa, ja aloitin sen vierailemalla yhden Seattlesta kotoisin olevan huonetoverini kanssa Osakan akvaariossa. Mitään erityistä siellä ei varsinaisesti ollut nähtävissä, mutta altaiden suunnittelu oli kyllä parasta, mihin olen törmännyt. (Mua naurattaa, kun kuulostan ihan joltain todella omistautuneelta akvaarioharrastajalta.) Altaat olivat isoja ja reitti kiersi niiden ympärillä niin, että jokaiseen isompaan altaaseen oli monta ikkunaa. Esimerkiksi pingviinien ja delfiinien touhuja pääsi seuraamaan sekä vedenpinnan ylä- että alapuolelta, mikä on varmaan erityisesti perheen lyhyemmille jäsenille erittäin jees. Olin laiska kuvaamaan niissä vähän heikoissa valaistusolosuhteissa, mutta totta kai meduusoista oli pari kuvaa saatava. Ja yhdestä erittäin tyytyväisen näköisestä hylkeestä.

Perjantain lopputunnit kuluivat pakatessa, postimerkkejä etsiessä, ja viimeistä kertaa Namban kaduilla pyöriessä. Mun käteisvarat loppuivat nihkeästi juuri viimeisenä päivänä, kun olisin vielä tarvinnut käteistä illallista ja lentokenttäjunaa varten (jälkimmäisen olisi muistaakseni lopulta voinut maksaa kortillakin). Postitoimiston automaatista sai onneksi nostettua tarpeeksi pienen summan, joten kävin syömässä vielä viimeiset liukuhihnasushit. Ja lauantaina lensinkin sitten Suomeen kameran ja pääkopan muisti täynnä.

osaka1 osaka2 osaka3 osaka4 osaka5 osaka6 osaka8 osaka9 osaka10 osaka11 osaka12 osaka13 osaka14 osaka15 osaka17 osaka21 osaka29 osaka30 osaka31 osaka32 osaka33 osaka36 osaka37

2 kommenttia:

  1. Vitsi rakastan näitä sun matkajuttuja!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti! <3 Lisää on tulossa, kunhan saan noi tuhat NYC-kuvaa käytyä läpi. :'D

      Poista