keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Sunnuntaikävelyllä Kiotossa

Lauantai-illan apokalyptisestä väsymyksestä nukuin la-su-yön todella surkeasti ja päätinkin ottaa sunnuntain rennosti. Ihan lepopäivää ei kyllä siitäkään tullut, kun käveltyä tuli joka tapauksessa rapiat kakskyttuhatta askelta, mutta pääasia oli kuitenkin olla ottamatta stressiä mistään. Niinpä aloitin aamun ihan kotikulmilla, auringossa kylpevää Nene-no-michi-katua tutkaillen. Pyörin aikani etsien Ishibei-koji-kadun hyvin piilotettua sisäänkäyntiä ja onneksi sen muutaman harharetken jälkeen löysinkin! Kuja oli kuin suoraan geishojen ja samuraiden Japanista kertovasta elokuvasta, vain muutaman sadan metrin pituinen ja ehdottomasti löytämisen arvoinen.

Kulkiessani Nene-no-michiä edestakaisin oli erään sievän teehuoneen aidan raosta pilkistävä japanilainen puutarha kiinnittänyt huomioni useampaan otteeseen. Arastelin vähän astua sisään – yksinäiselle kahviloiden kynnykset voivat olla mittaansa korkeampia, ja nyt puhutaan sentään tatamista. Olin kuitenkin päättänyt, etten jätä mitään reissussa tekemättä sillä verukkeella, että en kehtaa, uskalla tai viitsi, koska olen yksin. Niinpä menin sisään, mut johdatettiin tatamille istumaan, ja tilasin jääteen vaniljajäätelöllä. Mulla oli mukana Elovenan pikapuuropusseja, joista keitin itselleni joka aamu aamupalan, mutta eipä tuo ilman raejuustoa ja muita ryydikkeitä oikein nälkää pidä – ja useammin kuin kerran second breakfast oli jäätelöä. Viileän herkun jälkeen kömmin ylös ja ulos ihailemaan kaunista puutarhaa karppilampineen kaikkineen. Mulla oli maailman huonoin ajoitus, sillä samalla hetkellä kun sain kameran käteen, paukahti paikka täyteen ihmisiä. No eipä siinä, pääsivät kuvaan!

nene1 nene2 nene3 nene4 nene5 nene6 nene7 nene8 nene9 nene10 nene11 nene12 nene13 nene15 nene16 nene17 nene18 nene19 nene20 nene22 nene21

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tuo kukkapenkki tai mikälieviritelmä kyllä oikeasti _loisti_ oikein siinä aamupäivän auringossa! :)

      Poista
  2. All the pictures are sooo nice! I downloaded the one of the flowers because it's amazing and I wanted to use it as wallpaper.
    BTW, I think supporting each other is really nice, so what about following each other via GFC? Let me know in my blog.
    Sabina
    http://thisblogbelongstosabi.blogspot.com.ar/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much, I'm glad you liked them! :) I'll check out your blog! Have a great weekend!

      Poista