tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kinkaku-ji, kultainen paviljonki

kinka4 kinka kinka2 kinka3 kinka6


Lauantaiaamuna olin liikkeellä ja ehdinkin Kinkaku-jin porteille ennen kuin turistilauma oli vallannut ihan koko tienoota. Aurinko paistoi ja lämpötilan oli luvattu nousevan myöhemmin jopa 18 asteeseen, mikä vapaapäivään yhdistettynä tarkoitti tietenkin sitä, että joka paikassa oli väkeä kuin pipoa. Kauniin lammen rannalle rakennetun Kinkaku-jin loistoa eivät kanssaturistit kuitenkaan himmentäneet, etenkin kun kiersin reitin toiseenkin kertaan maksimaalisen esteettisen elämyksen varmistamiseksi (pääsin jonon ohi ihan omasta portista, how cool is that). Kinkaku-ji, viralliselta nimeltään Rokuon-ji, on Kioton suosituimpia nähtävyyksiä. Wikipedia kertoo, että alunperin temppeli rakennettiin shogunin eläkehuvilaksi 1300-luvulla, mutta sittemmin rakennus on poltettu (mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa) moneen otteeseen, viimeksi mielisairaan munkkiparan toimesta 1950. Nykyinen rakennus, jonka ylimmät kerrokset ovat muuten puhdasta lehtikultaa, on vuodelta 1957. Yleensä tuollainen ylenmääräinen kullankimallus ei oikein iske muhun, mutta täytyy sanoa, että seesteisen puutarhan ympäröimä Kinkaku-ji oli kyllä todella kaunis ja vaikuttava ilmestys. Nämä kuvat muuten näyttävät jostain syystä siltä, että olen unohtanut terävöittää ne – eli todennäköisesti olenkin. Oh well.

kinka5

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Mun blogista löytyisi The liebster award, haaste, johon halusin nimetä sun blogin. :-) Haasteen tarkoituksena olisi nostaa alle 1000 lukijan blogien näkyvyyttä, joten käy ihmeessä kurkkaamassa jos kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kiitos haasteesta! :)) Katsotaan, millaisia hölmöjä faktoja tulee keksittyä. :'D

      Poista
  2. Your blog looks beautiful! But i can't read it ;( I love Japan, so i saw your blog with these pictures. Are these photos from Japan?

    www.meshiony.blogspot.nl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, thank you so much! :) You're my first foreign commenter, haha. Yes, these are from Kyoto, Japan, I was there in the end of March. If you're interested, you can find all my posts (there will be more, too) about Japan under the tag "Japani" (on the right sidebar). There are and will be a lot of photos, not just text! You could try Google translator, of course, but I don't think it works too well with Finnish. Have a nice weekend!

      Poista