keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

MOTD: Baby Vamp

(Oikeastaan MOTD (Makeup Of The Day) Second Edition, koska lähdin aamulla kotoa huomattavasti kevyemmässä tällingissä.)

babyvamp2 babyvamp5 babyvamp4 babyvamp3 babyvamp7 babyvamp6


Suunnitelmani oli lähteä tänään aikaisin koululta käymään Ruohonjuuressa, ruokakaupassa ja alkomaholimyymälässä huomista varten. Kun oli niin sateista ja ikävää, päätin poiketa Sokoksella ihan vaan katselemassa. As if. Peli oli menetetty jo siinä vaiheessa, kun huomasin, että siellä oli joku keväinen kosmetiikkakampanja ja aika monta meikäläisen himottelemaa tuotetta tarjouksessa. Tutkailin siinä tarjontaa, kun peräti kaksi myyjää tuli houkuttelemaan mua IsaDoran kansainvälisen meikkitaiteilijan meikattavaksi. Luultavasti mun silmistä paloi joku alitajuinen halu istua siihen tuoliin, sillä vaikka kuinka yritin perustella, että mulla on jo pakkelit naamassa, saivat myyjät mut ylipuhutuksi. Onneksi! En ole koskaan käynyt Prismassa näin laittautuneena.

Stephan Øien on taiteilija meikin takana. Stephanin ammattitaidolla oli varmasti osuutta siihen, ettei keskellä tavarataloa meikattavana istuminen ollut lainkaan niin kuumottava kokemus kuin olen kuvitellut vaan oikeastaan aika kivaa! Heti alkuun Stephan kysyi multa, minkälaisen meikin haluaisin, ja mullahan oli vastaus valmiina. Olen ihastellut IsaDoran uutta Smoky Mauves -palettia mutta ollut vähän epävarma sen suhteen, sopisivatko tuollaiset utuiset mauven sävyt mun iholle ja epämääräisen värisiin silmiin, joten tartuin tilaisuuteen. Seuraavaksi Stephan pyysi mua kertomaan jotakin itsestäni. Kerroin opiskelevani psykologiaa, mikä neljä kertaa viidestä johtaa todella kiusallisiin keskusteluihin ajatusten lukemisesta tai Freudista. Meillä oli kuitenkin oikein mielenkiintoiset keskustelut, ja sain Stephanilta jopa yhden idean työn alla olevaan katsaukseen. Todettiin, että luottamuksellinen ja kuunteleva suhde asiakkaaseen on yhteistä meidän molempien aloille.

Mutta mites tää lopputulos? Mä jotenkin odotin sellaista melko huomaamatonta ja simppeliä meikkiä, kun en kuitenkaan mitään siitä maksanut. Meinas kyllä leuka loksahtaa, kun katsoin peiliin, haha. Stephan olikin loihtinut mulle supernäyttävän smoky eye -meikin ja diivamaisen tummat punaviinihuulet. Mulla on luonnostaan todella selvärajaiset ja pienet huulet (kuulemma "authentic 1920s lip"), enkä ole itse koskaan kokeillut rajata niitä tällä tavalla "yli", mutta eipä se oikeastaan hassummalta näytä. Silmämeikki on ihan mieletön, ja voi kyllä mennä hetki, ennen kuin opin tekemään noin upeat varjostukset ja häivytykset. Luomivärit ovat kaikki peräisin tuosta Smoky Mauves -paletista (kyllä, ostin sen), sisäluomella on IsaDoran nudenväristä kajalia. Huulille Stephan levitti punaa, jota ei löydy IsaDoran kokoelmista, mutta jota onneksi vastaa aika hyvin uusi MAC-punani Twig. Poskille sudittiin reippaasti punaa IsaDoran korostuspaletista. Näytän kuulemma söpöltä punaposkisena, mikä oli ihan hyvä uutinen, kun niin monena aamuna tulee tahattomasti vedettyä kunnon poskipunaöverit. Iltapäivällä jo vähän kuultava meikkipohja ja oikein kivasti hapsottavat kulmat ovat meikäläisen käsialaa.

babyvamp8 babyvamp


Stephanin 20-lukukommentin innoittamana mun oli pakko muokata muutama tällainen mustavalkoinenkin otos. Pahoittelen kovasti tätä kuvatulvaa, mutta pakkohan tästä lookista oli räpsiä kuvia todisteeksi, kun se kuitenkin on pestävä kohta pois. Mitäs tykkäätte? Tuleeko meikkihöpinät jo ulos korvista? Oletteko itse istahtaneet meikkitaiteilijan tuoliin? Ei olis kyllä yhtään huono idea käydä tuolla tavalla extempore ja edullisesti ammattilaisen meikattavana ennen bileiltaa.

Hyvää vappua rakkaat lukijat! ♥

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kahville Helsingissä? Mene Andanteen!

Melkein vuoden verran keskieurooppalaisesta kahvilakulttuurista vapaasti nauttineena olen ikävöinyt niitä ihanan persoonallisia kahviloita, joita Szegedin kokoisesta kaupungistakin löyty useampi kuin yksi. Ja kyllä niitä Helsingissäkin on – liian usein vaan tulee keskustassa liikkuessa valittua se lähin Robert's Coffee, vaikka ei tarvitsisi Fredaa kauemmas kävellä löytääkseen jotain ihan muuta ja uutta. Nyt siihen kyllä tuli muutos! Osoitteessa Fredrikinkatu 20 sijaitsee nimittäin maailman ihanin pikkukahvila, johon aion ehdottomasti mennä uudestaan ja raahata kaveritkin mukaan. Gradukakussa on aika mukava soundi, vai mitä?



Andante on huumaavantuoksuinen yhdistelmä kukkakauppaa ja kahvilaa. Siinä on kaikki, mitä kahvilalta voi toivoa: on erittäin hyvää kahvia, on Muumi-mukeja ja muita Arabian klassikoita, on herkullisia (raaka)kakkuja, on kaunis ja inspiroiva sisustus ja ennen kaikkea on tunnelma, joka kutsuu viihtymään. Tilasin suodatinkahvin ja porkkanaraakakakun; ihana sateisen sunnuntain piristäjä Anna otti jonkun hyvänmakuisen hifistelykahvin ja palan vadelmaraakakakkua. Porkkanakakku oli aivan taivaallisen makuinen ja mehevä, eikä hintakaan kirpaissut niin kuin edellisen kerran raakakakkukahvilla: pala maksoi 6.5 euroa, mitä pidän jo melkoisen kohtuullisena, kun se vielä oli n. kaksi kertaa isompi kuin edellisessä paikassa. Myös Annan vadelmakakku oli ihan syntisen hyvää!

Tää kuulostaa ihan joltain maksetulta mainokselta, mutta ilo on kyllä 100% vilpitön! Mitkä on teidän suosikkikahviloita Helsingissä?

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Arashiyama, myrskyvuori

Kinkaku-jilta hyppäsin bussiin ja köröttelin Toji-temppelille, jonka alueella järjestetään joka kuun 21. päivä iso kirpputoritapahtuma. Aurinkoisena lauantaiaamupäivänä myyntipöytiä oli varmasti sadoittain ja niiden ympärillä jatkuva tungos. Hyppäsin siis ihmisvirran vietäväksi ja kiertelin toista tuntia ihastelemassa pöytien tarjontaa. Ja ihasteltavaa tosiaankin riitti: antiikkia, vanhoja kimonoita, taidetta, käsitöitä... ja kaiken keskellä grillit höyrysivät, paistinrasva räiskyi ja japanilaiset ottivat osaa shintolaisiin rituaaleihin. Haukkasin lounaaksi kanavartaan ja mansikkamochin ennen kuin lähdin kohti päivän seuravaa kohdetta, Arashiyamaa. Arashiyaman ja Saganon alueilta läntisestä Kiotosta, Arashi-vuoren kupeesta löytyisi nähtävää vaikka kokonaiseksi päiväksi, mutta olin kyllä lopulta tyytyväinen, etten ottanut liikaa nähtävää lautaselleni. Alueen kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat varmaankin bambumetsä sekä Iwatayaman apinapuisto, jonka ei-niin-suurena apinafanina skippasin suosiolla. Tuulessa humisevan, viileän ja vihreän bambumetsän läpi kävelyä sen sijaan en olisi missannut mistään hinnasta!

ara1 ara2 ara3 ara4 ara25


Iltapäivän aikana jet lag iski ja kovaa: väsytti, ärsytti ja ahdisti. Kiukuttelin itsekseni pitkän aikaa sitä, etten saanut bambumetsästä sellaista mystistä kuvaa kun olisin halunnut – aurinkoinen vapaapäivä oli yllättäen houkuttelut paikalle muutaman muunkin. Mulla oli nälkä, aurinko porotti liian kuumana, opasteet olivat japaniksi, olin saanut tarpeekseni kävelemisestä... jet lag sai pienet asiat tuntumaan suurilta ja raskailta. Kävelin siitä huolimatta Adashino Nenbutsujin temppelille, jonka kivipatsaiden keskellä vallitsevaa aavemaista tunnelmaa kirkas auringonpaiste tuntui vain voimistavan. En kyllä ihmettelisi, vaikka tuolla kummittelisikin – vuosisatojen ajan alueelle on tuotu kuolleiden ruumiita, ja heidän sielujensa muistoksi kivipatsaat on pystytetty. Onneksi muutamilla patsailla oli päällään tuollaiset söpöt essut, eikä koko joukko näyttänyt niin uhkaavalta.

ara5 ara6 ara7 ara8 ara9 ara10 ara11 ara13 ara14 ara15 ara16 ara17 ara18 ara19 ara21 ara22 ara23 ara24 ara26

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Voi parkaa!

Aurinkoista perjantai-iltapäivää! Meikä istuu ATK-luokassa ja naputtelee katsauksen sijaan blogipostausta. Koen kyllä ansainneenikin pienen hengähdystauon, sillä palautin eilen monimuuttujamenetelmien lopputyöni! Vielä reilun tunnin verran olisi tarkoitus artikkelien parissa ahkeroida ennen hot joogaa.

parka parka2 parka3 parka4
Takki: H&M:n L.O.G.G.-mallisto. Farkut: BikBok. Kengät: Ten Points. Paita: Mango. Neuletakki: UFF (Lindex). Koru: vintage.

Jutta ilmaisi viime perjantaina pizzan äärellä rivien välissä kiinnostuksensa kuvata asukuvia, joten tartuin oitis tilaisuuteen ja nakitin typyn ottamaan "parit" kuvat mun uudesta kevättakista. Jutta osoittautui oikein innokkaaksi kuvaajaksi vielä tän session jälkeenkin eli mahdollisesti näitä asukuvia on luvassa tulevaisuudessakin. Olosuhteet tuolla Tuomikirkon kupeessa oli eilen kyllä harvinaisen haastavat sekä kuvaajan että kuvattavan kannalta, mutta erityisesti ensinmainittu kyllä suoriutui loisteliaasti. Kiitos Jutta! Pääosassa oli tuulen sotkeman tukan rinnalla tosiaankin uusi kevättakkini, joka on ainakin muutaman käyttökerran perusteella osoittautunut hyväksi hankinnaksi. Takki on puuvillaa, mutta öljyisestä hajusta ja tunnusta päätellen se on jotenkin käsitelty ja tuntui ainakin tuulta pitävän. Bonusta siitä, että se näyttää hyvältä sekä auki että kiinni! Alla mulla oli varsinaisia rakkausvaatteita eli ennenkin täällä vilahtaneet Mangon sinapinkeltainen silkkipaita ja UFF:in euron päiviltä bongattu neuletakki. Mä tykkään käyttää löysiä yläosia, mikä erityisesti tuohon tuuleen ja mun alkeellisiin poseeraustaitoihin yhdistettynä sai aikaan melko... muhkean vaikutelman tuolla ylävartalon tienoilla, mutta väliäkös tuolla! Kaulassa on muuten niin ikään yksi mun lempikoruista, aito hippikoru jostain 60-70-luvulta!

parka6 parka8 parka9 parka10 parka11 parka7


Loppukevennyksenä kuva tuivertavan tuulen ja kirkkaan auringonpaisteen yhdysvaikutuksesta bloggaajan naamatauluun.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Sain Moments-blogin Jennyltä ja Kjempejente-blogin Sinipauliinalta Liebster Awardin, joka on vähän niinkuin blogimaailman Nobel jonka tarkoituksena on saada näkyvyyttä erityisesti vähän pienemmille blogeille. Pakettiin kuuluu haaste, jonka säännöt ovat tässä:

1. Postaa haaste blogiisi
2. Kiitä bloggaajaa, jolta sait haasteen ja linkkaa takaisin hänen blogiinsa
3. Kirjoita 11 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Vastaa nimeäjäsi 11 kysymykseen ja keksi omat 11 kysymystä
5. Nimitä 11 bloggaajaa, jolle tahdot tämän palkinnon antaa
6. Ilmoita ehdokkaille (jotka päätit kohdassa 5.) haasteesta.

11 satunnaista faktaa minusta

1. Mä opin lukemaan sinä kesänä, kun täytin 6. Muistan edelleen sen, miten istuin mun pikkuveljen hoitopöydällä, kun yhtäkkiä Jukka Virtasen Kaukaisen saaren aarre muuttui mun käsissä kirjaimista tarinaksi ja se oli ihmeellistä. Tai näin mä sen ainakin muistan.
2. Älkää kertoko isille, mutta harkitsen vakavasti tatuoinnin ottamista.
3. Lauantaimakkara on mun salainen pahe. Ja meetvursti. Ja maksalaatikko. Se kaupan nimittäin.
4. Jos mä olisin noita, mun taikasauva olisi 10 3/4 tuumaa pitkä, peräänantamaton, laakeripuuta ja sen sisällä olisi yksisarvisen jouhi. Totta kai olen selvittänyt tämän!
5. Mä oon ihan toivoton nostalgiatrippailija. Jos kehtaisin, lainaisin kerralla kaikki lapsuuden lempikirjat kirjastosta. Ja mua harmittaa, ettei kaikkia parhaita piirrettyjä näe enää mistään.
6. Mä harrastan kirjoittamista. Salaa. Tai siis, en mä sitä mitenkään ehdoin tahdoin peittele, mutta en kyllä mainostakaan, ja hyvin harva tuttu on nähnyt mitään mun kirjoittamaa.
7. Mun musiikkimaku, tai pikemminkin musiikinkuuntelu, on muuttunut tosi paljon sen jälkeen, kun aloitin juoksemaan. Mikään ei vaan saa jalkaa nousemaan niin ku Nicki Minaj. Eikä mikään saa adrenaliinia kattoon niin nopeasti kuin Pitbullin ällöttävät seksistiset lyriikat. Vihan voimalla eteenpäin!
8. Tuijotan paljon ihmisten kulmakarvoja. Hyvät kulmakarvat voi pelastaa päivän, huonot taas... no niin.
9. Varastin lapsena kokoelmista puuttuvan Pokemon-kortin naapurin pojalta ja oon elänyt syvässä katumuksessa ever since. Puolustukseksi on sanottava, että sillä oli niitä kaks.
10. Pelkään eniten yksin jäämistä ja musta yksinäisyys on muutenkin kamalin ja surullisin asia maailmassa.
11. Kun ketuttaa/potuttaa/uuvuttaa/kiukuttaa on kirjastossa käynti ollut aina toimiva patenttiratkaisu.

Sinipauliinan kysymykset

1. Onneksi olkoon, olet voittanut maailmanympärimatkan! Mitkä 6 kohdetta valitset reitillesi?
Grönlanti, Oregonin osavaltio, Salar de Uyuni Boliviassa, Indonesia, Tiibet ja mikä tahansa ranta, missä voi nähdä bioluminesenssia.
2. Jos saisit elää yhden päivän jonkun julkkiksen saappaissa, kuka se olisi ja miksi?
Meinasin vastata jotain coolia ja aikuismaista, kuten jonkun Nobelin rauhanpalkinnon saajan. Mutta sitten ajattelin, että hitto vieköön, oispa siistiä viettää päivä Beyoncena.
3. Millaisilla jälkiruoilla herkuttelet mieluiten?
Nooo, kaikenlaisilla? Mä oon suuri jälkiruokien ystävä, muutamia lemppareita esimerkiksi kaikenlaiset vanukkaat (crème brûlée, panna cotta, crema catalana...), gelato, Ingman Creamyn laktoosittomat jäätelöt, macaron-leivokset, popcorn-suklaa, irtokarkit, Tuulin tekemät raakakakut, pasha, mustikkapiirakka... Porkkanakakustakin pitäisi kokeilla jotain vehnätöntä versiota! Tän tyyppisillä jälkkäreillä en kuitenkaan missään nimessä haluaisi herkutella päivittäin, eihän niissä sitten olisi mitään erityistäkään. Arjessa mun ehdoton lempparijälkkäri on maustamaton jogurtti, jonka voi tuunata millä tahansa ainesosilla maan ja taivaan välillä. Tällä hetkellä kova juttu on jugurtti yhdistettynä paistettuun banaaniin, kiitos Mikaelalle ideasta.
4. Millainen ja missä olisi sinun unelmiesi koti?
Mun unelmieni koti olisi mun näköinen ja viihtyisä. Puulattiat, leveät ikkunalaudat ja kaakeliuunit olis tietenkin plussaa. Paljon valoa ja paljon kukkia! Ja vähän tavaraa. Iso kirjahylly. Ja leveä sänky. Parveke. Jossakin lähellä merta, missä tuntee olevansa vapaa ja voi ihailla auringonlaskua.
5. Mikä on unelmiesi ammatti tai mitä alaa haluaisit opiskella/opiskelet jo?
No minähän opiskelen periaatteessa unelma-alaani psykologiaa, ja tässä pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että tää ihan oikeesti on sitä, mitä haluan tehdä. Toisaalta mua myös kiinnostaisi monenlainen vaikuttaminen, lääketiede, meribiologia, kirjallisuus... Mutta uskon, että ihmisestä on moneksi, jos vain haluaa!
6. Missä sinä olet hyvä?
Kuuntelemisessa. Ja kirjoittamisessa. Muiden näkökulmien ymmärtämisessä. Meikkaamisessa.
7. Jos saisit mahdollisuuden elää jossakin kirjoista tai elokuvista tutussa fiktiivisessä maailmassa tai paikassa, mikä se olisi?
Kyllä mä petyin, kun en 11-vuotiaana saanut kirjetta Tylypahkaan. Eli varmaankin J.K. Rowlingin taikamaailmassa.
8. Millaisia ihmisiä arvostat?
No mä kyllä lähtökohtaisesti arvostan melkein kaikkia ihmisiä (itsestäänselvänä poikkeuksena kaiken maailman ihmisperseet, kyllä te tiiätte). Mut sit on tietenkin jotain piirteitä, joita erityisesti ihailen muissa ihmisissä, kuten määrätietoisuus, kunnianhimoisuus, vilpittömyys ja intohimoisuus.
9. Millaiset asiat, tavat tai ihmiset saavat sinut suuttumaan?
Sellaiset, jotka jäävät liukuportaiden/ovien/risteävien käytävien eteen töllistelemään. Että osaa olla raivostuttavaa!
10. Miksi kirjoitat blogia?
Tykkään kirjoittaa ja valokuvata. Tykkään lukea muidenkin "ihan tavallisten ihmisten" blogeja, nähdä vilauksia heidän elämästään ja ilonaiheistaan, inspiroitua valokuvista ja pukeutumisesta. Tykkään jakaa ajatuksiani ja saada niille vastakaikua. Siinä se kai pähkinänkuoressa!
11. Jos voisit valita minkä tahansa uuden harrastuksen itsellesi, mikä se olisi?
Sirkus! Tarkemmin akrobatia. Ilmassa. So much wow.

Jennyn kysymykset

1. Kuvaile itseäsi kymmenellä sanalla.
Avarakatseinen, kuuntelija, suorapuheinen, joustava, sinnikäs, fiilistelijä, ajattelija, on/off, itsenäinen ja itsekriittinen.
2. Jos asuisit jossakin muualla kuin Suomessa, missä asuisit ja miksi?
No, jos ihan rehellisiä ollaan, niin valitsisin varmaan tylsästi jonkun muun pohjoismaisen hyvinvointivaltion. Joskus haluaisin asua edes jonkun aikaa Lontoossa, Ranskan maaseudulla tai jossakin lämpimässä aurinkoisessa maassa, missä tuoreita mangoja saa suoraan puusta.
3. Lapsuuden haave(ammatti)?
Pokemon-kouluttaja, eläinlääkäri, arkkitehti, mitä näitä nyt oli.
4. Miten ja miksi aloitit bloggaamisen?
Blogini sai alkunsa Erasmus-vaihdon aikana vaihtariblogina/matkapäiväkirjana. Aika kauas siitä on tässä vuosien aikana menty, mutta oon tosi iloinen, että osa vaihtovuoden muistoista on tallennettu tänne!
5. Mitä odotat kesältä 2015?
Lämpöä ja aurinkoa! Jäätelöä ja pussikaljaa! Ja matkaa (josta en ookaan ehtinyt vielä täällä puhua)!
6. Paheesi?
Keittiön kaapinovien jättäminen seljälleen. Vaatekasojen keräily erinäisille kodin pinnoille.
7. Maailman ihanin tuoksu?
Poltettu sokeri.
8. Laita kuva, jossa olet mielestäsi kaunis.
Siitä huolimatta, että näytän tässä Minnan ottamassa kuvassa nälkiintyneeltä avaruusapinalta.
spacemonkey

9. Kerro kolme asiaa, joista olit iloinen tänään.
Sain monimuuttujamenetelmien lopputyöhön onnistuneesti sivunumerot ja sisällysluettelon noin kolmen vartin kamppailun jälkeen. Löysin viimein kevättakin... tai siis kaksikin! Näin pitkästä aikaa K:ta lounaalla ja mietittiin vappua.
10. Paras rentoutumiskeino kiireen keskellä?
Kahvi- tai teehetki ystävän kanssa. Hyvään kirjaan uppoutuminen. Ja jos aivot haluaa jättää narikkaan, MTV:n realityt.
11. Mitä uutta haluaisit kokeilla/oppia?
Musta olis kiva aloittaa jokin liikuntaharrastus, esim. joku tanssilaji tms., mutta toistaiseksi en ole keksinyt, että mikä se voisi olla. Pitkän tähtäimen tavoitteina haluaisin oppia lennättämään leijaa, tekemään origameja, ratsastamaan ja uimaan kunnolla.

Kysymykseni haastetuille

1. Lempijäätelömakusi?
2. Miten kuvailisit huumorintajuasi?
3. Onko sinulla jotain omituista herkkuruokaa (esim. banaani pitsassa), jota muut eivät ymmärrä alkuunkaan?
4. Jos törmäisit New Yorkissa siihen Humans of New York -kuvaajaan, ja hän haluaisi kuvata sinut, mitä sanoisit?
5. Lempparipahiksesi jostakin kirjasta tai elokuvasta?
6. Mikä on paras luonteenpiirteesi?
7. Entä salainen paheesi?
8. Mitä kappaletta kaikkien pitäisi kuunnella kesällä 2015?
9. Mistä (saavutuksesta tai muusta) olet ylpeä?
10. Mikä on viimeisin lukemasi kirja ja mitä se opetti sinulle?
11. Hauskin/noloin lapsuudenmuistosi, jonka haluat jakaa blogissasi?


Haastan

Mennen ja tullen
Anna tuulen kuljettaa
All The Little Royals
My Internship in Holland
Kiia Alexandra
... ja juuri sinä bloggaaja siellä ruudun toisella puolella, jos vaan mieli tekee!

Kevätlukukauden kirjalista

Vähän laiskanpuoleisesti on lukuvuosi lähtenyt käyntiin, mutta haluan kuitenkin vinkata teille muutamia mieluisia lukukokemuksia viime ajoilta.

Cormac McCarthy: Tie
Suomentanut Kaija-Mari Sivill, 2008.
★★★★★
Tie on kertomus isästä ja pojasta, jotka matkaavat syvän dystooppisen Amerikan halki jonkin sellaisen perässä, jonka olemassaolosta ei ole enää mitään varmuutta. Lukukokemus on nopea mutta sitäkin voimallisempi ja pitelee suorastaan kivuliaan tiukassa otteessaan loppuun asti. McCarthyn teksti on rujoa, tylyä ja korutonta, mutta kaiken väkivallan ja kuoleman alta löytyy koskettava inhimillisyys. Tiheä tunnelma ei petä hetkeksikään: tämä on sellainen kirja, joka saa pureksimaan huulia ja kääntämään vielä yhden sivun. Niin, ja itkemään.

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Suomentanut Jyrki Kiiskinen, 2011.
★★★☆☆
Haruki Murakami on yksi lempikirjailijoistani, joten kun hän kirjoittaa kirjan juoksemisesta, niin pakkohan se on lukea. Paitsi juoksemisesta, se on kirja kirjoittamisesta, vanhenemisesta ja Murakamista itsestään. Se on myös maratoonarin matkakertomus. Murakami aloitti juoksemisen vasta 33-vuotiaana, mutta kun hän sen kerran aloitti, hän aloitti sen tosissaan. Vaikka kirjailijan suhde juoksemiseen on huomattavasti intohimoisempi kuin allekirjoittaneen, kirja ei lannista vaan inspiroi lukijaakin sitomaan lenkkarinnauhat ja painumaan pururadalle. Suosittelen kaikille juoksu- ja/tai Murakami-faneille!

Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
Suomentanut Kirsti Siraste, 1985.
★★★★★
Tiedättekö sen tunteen, kun lukee jotakin todella järisyttävää eikä osaa päättää, onko harmissaan vai tyytyväinen, ettei ollut lukenut sitä aikaisemmin? Olemisen sietämätön keveys oli minulle juuri sellainen lukukokemus. Kallistun tosin enemmän tyytyväisen puolelle: en tiedä, olisiko osannut vielä 16-vuotiaana nauttia tästä niin kuin nyt. Kuvittelin, että tämä modernien klassikkojen klassikko olisi kovin vaikeatajuinen ja filosofinen ja puiseva ja ylihilseenmenevä, mutta vielä mitä! Olemisen sietämätön keveys on sietämättömän hyvä kirja. Kundera riisuu päähenkilöiltään kaikki teeskentelyn ja ulkokultaisuuden naamiot, joista me niin tiukasti pidämme kiinni. Hän asettaa heidät kirkkaaseen valokeilaan, joka paljastaa kaikki virheet ja puutteet puuterin alla. Ja kuitenkin hän tekee sen niin lämpimällä ja inhimillisellä otteella, ettei päähenkilöiden vastenmielisemmillekaan piirteille voi kuin hymistellä - ja samalla tunnistaa niitä itsessään. Minun on vaikea keksiä sanoja kuvailemaan lukukokemustani, mutta yritetään: se tuntui siltä, että en oikeastaan itse aktiivisesti lukenut kirjaa, vaan teksti kuljetti minua eteenpäin omin voimin ja minä kelluin tyytyväisenä virran vietävänä.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
★★★★★
Nuoren kotimaisen kirjailijan dystooppinen fantasiaromaani ei ensinäkemältä herättänyt minussa oikein mitään tunteita siitä huolimatta, että kirja oli julkaistu myös Yhdysvalloissa. Dumppasin sen ennakkoluuloisesti "stereotyyppisen ja mielenkiinnottoman genre-kirjallisuuden" pinoon. Olinpa väärässä! Itärannan teksti oli vahvinta (nuorta) kotimaista, mitä olen vähään aikaan lukenut. Teemestarin kirja kertoo nuoresta teemestarin tyttärestä tulevaisuuden Suomessa, jossa makean veden varat ovat ehtyneet. Se on vähäeleinen, surullinen ja uskottava tarina vaikeista valinnoista, toivosta ja unelmista maailmassa, joissa niille ei ole sijaa. Alussa nykymaailman energian ja materiaalin tuhlailun vastainen viesti on luettavissa ärsyttävän voimakkaana. Myöhemmin tarinassa ollaan kuitenkin kiinnostuneempia "entismaailman" monista muovisista reliikeistä kuin kulutuksenvastaisesta paatoksesta.

Ian McEwan: Lauantai
Suomentanut Juhani Lindholm, 2013.
★★★☆☆
Lauantai on hyvin mcewanmainen romaani keski-ikäisen neurokirurgin vapaapäivästä, joka – kuten arvata saattaa – tarkoittaa kaikkea muuta kuin rentouttavaa sohvalla rötväämistä (allekirjoittaneen lempitapa viettää lauantaita). Siihen mahtuu neurologiaa (McEwanille ei voi kuin nostaa hattua huolellisesta pohjatyöstä), tarkkanäköisiä ja purevia ihmiskuvia, squashia, sodan moraalisuuden pohdintaa, psykologista jännitystä, perheriitoja, runoutta... Melkoinen kattaus. Itse asiassa McEwan on ahnehtinut lautaselleen vähän liikaakin teemoja, mikä syö kirjan tunnelmaa ja latausta. Viihdyin siitä huolimatta kirjan parissa pääsiäislomalla, ja oli mielenkiintoista päästä tarkkailemaan maailmaa hetkeksi vanhenevan neurokirurgin silmien läpi.

NoViolet Bulaway: Me tarvitaan uudet nimet
Suomentanut Sari Karhulahti, 2013.
★★★★★
Yhdysvaltain ja Euroopan ulkopuolella kirjoitetaan upeita, merkittäviä ja vavahduttavia teoksia, joihin olen tutustunut harmillisen laiskanpuoleisesti. Zimbabwelaiskirjailija NoViolet Bulawayn esikoisromaani oli oikein loistava alku kirjalliselle löytöretkeilylle. Me tarvitaan uudet nimet kertoo Kulta-nimisestä tytöstä, joka ystävineen yrittää selvitä lapsuudesta Paratiisissa, hökkelikylässä. He muistavat, millaista oli ennen kuin puskutraktorit tuhosivat heidän kotinsa ja entinen vauraus muuttui seteleiksi, jotka kelpaavat enää sytykkeiksi. Aikuiset tuo muisti on lamaannuttanut ja myrkyttänyt, mutta lapset ovat lapsia kaikkialla maailmassa. He varastavat guavoja, leikkivät "etsikää Osama bin Ladenia" ja arvuuttelevat, kuka on laittanut vauvan 11-vuotiaan Chipon vatsaan. Kirjan kieli on vahvaa ja suoruudessaan lyyristä, ja suomennos on hyvin onnistunut. Bulaway ei arastele puhua kärsimyksestä mutta tekee myös selväksi, että kärsimys ei kasvata pyhimyksiä. Lapsen tarkkanäköinen katse paljastaa inhmilliset heikkoudet niin nälkäisistä, pettyneistä ja omanarvontunnon kanssa painiskelevista zimbabwelaisista kuin valkoihoisista avustustyöntekijöistäkin, jotka haluavat ottaa kuvia pömppömahaisista lapsista. Kun Kulta kirjan keskivaiheilla muuttaa tätinsä luoksen Yhdysvaltoihin, teemoiksi nousevat identiteetti, koti-ikävä ja sopeutuminen. Kotona Zimbabwessa Kulta haaveili siitä, miten söisi Amerikassa vatsansa täyteen. Yltäkylläisyyden maassa nälkä ei vaivaa, mutta täysi vatsa ei enää riitäkään.

Albert Camus: Rutto
Suomentanut Juha Mannerkorpi, 1948. Tarkistettu käännös Jukka Mannerkorpi, 1995.
★★★★☆
Jonakin päivänä olen +40, ja mulla on ryppyjä, maksaläikkiä, pelastusrengas vyötäröllä ja vaihdevuodet. Mutta olen silti onnellinen, sillä ymmärrän sellaisia kirjoja kuin Albert Camusin Rutto, ainakin paremmin kuin 23-vuotiaana. Rutto kertoo pohjoisafrikkalaisesta Oranin kaupungista, jossa ei olisi mitään mainitsemisen arvoista, ellei se olisi joutunut ruton saartamaksi. Oranin asukkaat ovat itsekeskeisiä, tyytymättömiä, kärsimättömiä, kiireisiä – niin kuin kaikkien kaupunkien asukkaat kaikkialla maailmassa. Ja yhtäkkiä entinen maailma romahtaa, kun kadut täyttyvät rottien ruumiista ja paiseita puhkeaa tasapuolisesti köyhän ja rikkaan kainaloihin. Kirja seuraa Rieux-nimistä lääkäriä, jonka askeleet johtavat ruton saastuttamasta talosta toiseen. Kyynisen Taroun, rutosta yllättäen vapautuksen löytäneen Cottardin, tunnollisen ja säädyllisen pikkuvirkailija Grandin, pappismies Paneloux'n, toimittaja Rambertin, tutkintotuomari Orthonin ja astmaattisen, höperön ukon kautta (niin, kaikki merkittävät henkilöt Rieux'n äitiä lukuunottamatta ovat miehiä, how typical) Camus kuvaa kaupunkilaisen katsantokantojen kirjoa. Toiset taistelevat vitsausta vastaan, toisille se Jumalan rangaistus, joillekin siunaus. Vaikka Rutto on täynnä pohdiskelevia osuuksia, jotka on luettava ajatuksella ymmärtääkseen edes hitusen, oli klassikkoon kuitenkin helppo tarttua, kiitos kiinnostavan tarinan ja henkilöiden sekä Camusin kirjoitustyylin. Kuivaa huumoriakin on luettavissa rivien välistä ja siitä, miten kertoja sanansa asettelee.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

#pizzaperjantai

Päätettiin Jutan kanssa laittaa yhdessä ruokaa perjantain kunniaksi. Alkuperäisenä suunnitelmana oli hakea Herkusta tarjouspihvit ja tehdä kylkeen jonkin sortin lohkoperunat. Herkku tuotti pettymyksen (rotukarjan pihvi 50 e/kilo ei ollut meidän näkemys hyvästä tarjouksesta), mutta vähän aikaa tuumailtuamme keksittiin huomattavasti parempi idea: tehdään pitsaa! Kotitekoinen, paksupohjainen uuninpeltipitsa on mun suurinta herkkua, mutta en ole koskaan tullut kokeilleeksi vehnätöntä versiota. Halusimme käyttää pohjaan spelttiä ja kvinoaa, ja lopputuloksena oli tavallista ravitsevampi mutta yhtä kaikki suussa sulavan herkullinen pitsa, josta ei makuja puuttunut! Jälkkäriksi pyöräytettiin taikinan kohoamista odotellessa avokadosuklaamousse.
HOX! Painovirhepaholainen korjattu: hiivaa ei siis todellakaan tule koko 50 gramman pakettia vaan puolet siitä, eli 25 grammaa.

pitza

IHAN PARAS PITSA

2,5 dl vettä
25 g hiivaa
0,5 tl suolaa
3 rkl öljyä
5-7 dl spelttijauhoja
n. 1 dl kvinoaa keitettynä

1 tlk paseerattua tomaattia
n. 1 dl tomaattipyreetä
yrttejä (basilikaa, timjamia, oreganoa, meiramia...), mustapippuria, ripaus chiliä
makeita tomaatteja, esim. kirsikkatomaatteja
pepperonia
pizzamaustetta
juustoraastetta
rucolaa


Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon suola ja öljy. Lisää jauhoja pienissä erissä. Kaada keitetty kvinoa siivilään ja painele lusikalla ylimääräinen vesi pois. Lisää hieman jäähtynyt kvinoa taikinaan. Taikinaa ei kannata vaivata valmiiksi asti ennen kvinoan lisäämistä, sillä lopullisen jauhojen määrän näkee vasta sitten. Lisää jauhoja desejä laskematta, kunnes taikina on pehmeä, kulhon reunoista helposti irtoava pallo. Anna kohota liinan alla puolisen tuntia. Valmista sillä aikaa tomaattikastike sekoittamalla paseerattu tomaatti, pyree, yrtit ja mausteet. Pilko tomaatit valmiiksi ja raasta juusto.
Kun taikina on kohonnut n. kaksinkertaiseksi, taputtele tai kauli se leivinpaperin päälle pellille. Levitä päälle tomaattikastike, pepperonit ja tomaatit, sekä ripottele päälle pizzamauste ja juustoraaste. Paista 225 asteessa n. 20-30 minuuttia. Kokeile haarukalla. onko pohja kypsä. Tästä pohjasta tulee tosiaan sellainen pannupitsamaisen paksu, ja kvinoa tuo siihen vielä muhevuutta. Leikkaa paloiksi ja tarjoa uunilämpimänä rucolan kera. Nami nami!
Vinkki viitonen: kovan juuston voi säilyttää pakastimessa. Mulle ainakin käy juuston kuin juuston kanssa niin, että se alkaa kerryttää juustohometta jääkaapissa ennen kuin pääsen edes puoliväliin asti. Jos juustonkulutus on vähäistä, kannattaa jo kaupasta kotiin tullessa laittaa puolet juustosta pakastimeen joko sellaisenaan tai raastettuna, jolloin siitä on helppo heittää pitsan tai lasagnen päälle.

Herkkusuina kaivattiin suolaisen pitsan seuraksi myös jotain makeaa. Mulla oli hedelmäkulhossa perinteinen avokadotilanne: puoli pussillista avokadoja, jotka kaikki olisi pitänyt syödä edellisenä päivänä. Pitsataikinan kohotessa pyöräytettiin siis avokadosuklaamousse.

AVOKADOSUKLAAMOUSSE

3-4 hyvin kypsää tai jopa vähän ylikypsää pientä avokadoa
1 kypsä banaani
n. 1-2 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
vaniljajauhetta/vaniljauutetta/ 1/2 vaniljatangon siemenet
3-4 rkl raakakaakaojauhetta/tummaa kaakaojauhetta
hunajaa/agavesiirappia/intiaanisokeria maun mukaan


Sekoita valitsemasi vanilja mantelimaitoon ja työnnä jääkaappiin makustumaan hetkeksi. Pilko avokado ja banaani blenderiin. Kaakao peittää pienet makuvirheet, mutta pahimmat tummumat kannattaa kuitenkin jättää ulkopuolelle. Lisää mantelimaito ja kaakaojauhe, surrauta menemään. Lisää mantelimaitoa, jos tarve vaatii. Maistele välillä ja lisää makeutusta makusi mukaan: jos käyttämäsi banaani on kunnolla kypsä ja käytät vähemmän kaakaojauhetta, makeutusta tarvitaan vähemmän. Kun maku on kohdallaan, jaa kulhoihin (näillä määrillä mousse riitti kahdelle herkkusuulle) ja laita jääkaappiin odottamaan, että mahassa on tilaa jälkiruoalle.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

She has a way with words, red lipstick and making an entrance

red red2 red3
Mun oli pakko kysyä Tuulilta, kehtaanko taas laittaa kuvia omasta pärstästäni. Kuulemma kehtaan. Niin että tässä sitä taas olisi, meikämandariinin naamataulu, bonuksena punaista huulipunaa ja poskipunaöverit. Huulilla on muuten pitkästä aikaa se Make Up Storen Redlicious, josta taisin paasata syksyllä pariinkin otteeseen. Talvella mun huulet oli niin kuivat, että punat jäivät yleensä meikkikaapin hyllylle, mutta nyt tämäkin kirkas punainen tuntuu taas erittäin ajankohtaiselta! (Ajankohtaisuudesta ja huulipunasta puhuen, törmäsin Ostolakossa-blogissa kevään polittisimpaan ja hauskimpaan meikkijuttuun.) Tällä kertaa, siis eilen, levittelin tätä roisisti ilman rajauskynää ja hyvin pysyi!

Ja arvatkaas mitä muuta sitä on tullut tehtyä paitsi istuttua peilin edessä sivellin kädessä! Sitä on juostu! Maanantaina paineltiin, niin kuin luvattu oli, Tuulin kanssa 10 kilometriä Keskuspuistossa, eikä edes tuntunut pahalta! Ihan kauhean pahalta ei tuntunut 6 kilometrin kovempivauhtinen lenkkikään, jonka tänään illalla tein. Juoksukunto saavutetaan juoksemalla! Mä en oo pitkään aikaan kokenut tällaista Liikunnan Iloa (ei sillä, että oisin pitkään aikaan liikkunutkaan niin, että oikeesti tulis hiki ja lihakset hapoille), ja siitä innostuneena ilmoittauduin Tuulin ja Jutan kanssa MT Personal Trainingin treeniryhmään, joka alkaa tasan kahden viikon päästä. Hui! Saas nähdä, millainen salipirkko tästä laiskamadosta vielä kuoriutuu, kun on niin kivoja treenikavereitakin tsemppaamassa. Nyt meikä aikoo kuitenkin kömpiä peittokoteloonsa lukutoukkailemaan hetkeksi Albert Camusin Ruton seurassa. Adios!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kinkaku-ji, kultainen paviljonki

kinka4 kinka kinka2 kinka3 kinka6


Lauantaiaamuna olin liikkeellä ja ehdinkin Kinkaku-jin porteille ennen kuin turistilauma oli vallannut ihan koko tienoota. Aurinko paistoi ja lämpötilan oli luvattu nousevan myöhemmin jopa 18 asteeseen, mikä vapaapäivään yhdistettynä tarkoitti tietenkin sitä, että joka paikassa oli väkeä kuin pipoa. Kauniin lammen rannalle rakennetun Kinkaku-jin loistoa eivät kanssaturistit kuitenkaan himmentäneet, etenkin kun kiersin reitin toiseenkin kertaan maksimaalisen esteettisen elämyksen varmistamiseksi (pääsin jonon ohi ihan omasta portista, how cool is that). Kinkaku-ji, viralliselta nimeltään Rokuon-ji, on Kioton suosituimpia nähtävyyksiä. Wikipedia kertoo, että alunperin temppeli rakennettiin shogunin eläkehuvilaksi 1300-luvulla, mutta sittemmin rakennus on poltettu (mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa) moneen otteeseen, viimeksi mielisairaan munkkiparan toimesta 1950. Nykyinen rakennus, jonka ylimmät kerrokset ovat muuten puhdasta lehtikultaa, on vuodelta 1957. Yleensä tuollainen ylenmääräinen kullankimallus ei oikein iske muhun, mutta täytyy sanoa, että seesteisen puutarhan ympäröimä Kinkaku-ji oli kyllä todella kaunis ja vaikuttava ilmestys. Nämä kuvat muuten näyttävät jostain syystä siltä, että olen unohtanut terävöittää ne – eli todennäköisesti olenkin. Oh well.

kinka5