lauantai 14. helmikuuta 2015

Rakkauksia

Tänään ostin itse itselleni kukkia (tulppaaneita tietenkin) ja suklaata, mutta se on ihan ookoo niin. Mun elämässä on ihan tosi paljon rakkautta, vaikkakaan ei juuri nyt sitä romanttista sorttia. Rakkautta kun on niin monenlaista.



Mä olen omalla tavallani ihan toivoton romantikko mutta samaan aikaan kuitenkin kyyninen realisti, mitä tulee rakkauteen. En usko mihinkään one true love/se ainoa oikea -hömppään. Ensinnäkin, ihmiset, pieni muistutus todennäköisyyslaskennasta. Maailmassa on yli seitsemän miljardia ihmistä. Millä todennäköisyydellä se ainoa oikea osuu just samaan kouluun tai samalle snägärille kuin sinä? Niinpä niin, höpö höpö! Mä uskon mieluummin siihen, että kuka tahansa voi olla se oikea, kuin tyydyn siihen mahdollisuuteen, että esim. Richard Madden olis mun ainoa oikea, eikä me koskaan kohdattaisi! Siinähän se jännitys sitä paitsi piilee, ettei koskaan voi tietää, minkä kulman takaa se tuntosarvet väpättämään laittava kaveri ilmestyy.



Mä en myöskään ymmärrä, mitä se tosirakkaus oikein on. Onnellisesti parisuhteessa elävät ihmiset toteaa tähän tietäväisesti hymistellen, että "kyllä sä sen sitten tunnistat, kun se kohdalle osuu". Niin kuin totesin, mä ajattelen, että rakkautta on monenlaista. Ihminen voi rakastua rajattoman monta kertaa, ja jokainen rakkaus on erilainen. Ja juuri se erilaisuus on arvokasta. (Eikä sitä erilaisuutta kokeakseen tarvitse rakastua eri ihmisiin, rakkaus kokee muodonmuutoksia parisuhteen aikanakin.) Se, että jokin ihmissuhde ei toimi ja päättyy eroon, ei mitenkään vähennä sen aikana koettujen tunteiden ja yhteisten kokemusten arvoa. Mun päähän ei mahdu, miksi joku edes haluaisi ajatella niin ja heittää romukoppaan yhdessä koetut vuodet, vaikka ne eivät avioliiton autuuteen johtaisikaan. Miksi elämän aikan koetut rakkaudet pitäisi jotenkin laittaa järjestykseen tai julistaa yksi rakkaus valheeksi, kun toinen tuli tilalle? Vai onko nää niitä juttuja, jotka voi ymmärtää vasta, kun se kohdalle osuu?



Ja vielä yks juttu. Musta on kerta kaikkisen inhottavaa, jos joku vihjaa (niin kuin usein vihjaa), että mun elämä olisi jotenkin puolinaista tai vajaata, koska olen sinkku. Ei tässä mitenkään puolivaloilla mennä ja odotella, että josko se ihana prinssi sieltä ratsastaisi vastaan. Täysillä mennään, ja tehköön uukkarin ja lähteköön perään, jos uskoo pysyvänsä vauhdissa. En ole ikinä kokenut, että mun elämä olisi jotenkin parempaa, jos rinnalla kulkisi joku miesihminen. Erilaista se olisi, ja varmasti sellaisena kovin mukavaa. Yksin olemisella, yksin kasvamisella on kuitenkin oma merkityksensä. On opeteltava olemaan itsensä kanssa, opeteltava tulemaan tyhjään kotiin, opeteltava nukahtamaan ja heräämään yksin. Opittava kohtaamaan elämä yksin. Kun sen oppii, se voi olla tosi hienoa.



Samalla tavalla vakavassa parisuhteessa aikuiseksi kasvaneet ovat oppineet paljon sellaista, mistä minulla ei ole aavistustakaan. Jos nyt yhtäkkiä sukeltaisin jonkun kanssa sellaiseen vakavuusasteeltaan Facebook-statuksen arvoiseen ihmissuhteesen, minulla olisi paljon oppimista esimerkiksi kompromissien tekemistä. Mä olen tottunut vastaamaan tekemisistäni ainoastaan itse itselleni, ja kyllä siinä varmaan saisi aikansa taistella, ennen kuin oppisin esimerkiksi ilmoittamaan menemisistäni ja tulemisistani jollekin toiselle.





Vähän tuossa rehvastelin, kun annoin ymmärtää, että olen oppinut kohtaamaan elämän yksin. En minä yksin ole, enkä ole koskaan ollutkaan. Usein huomaan ajattelevani sinkkustatustani siltä kantilta, miten mukavaa olisi jakaa asiat jonkun kanssa. Silloin läpsyttelen itseäni hellästi poskille ja totean, että "Herää pahvi!" Minulla on vaikka kuinka monta kultaakin kalliimpaa ystävää, joiden kanssa kohdata elämä iloineen ja suruineen, päivä toisensa jälkeen. Tänään yksi niistä ihanista tyypeistä tulee jakamaan kanssani ystävänpäivän iltapalan. Saman ystävän kanssa me ollaan viety roskia ja tyhjennetty kylppärin likakaivoja, kun sen elämän osa-alueen kohtaaminen yksin on joskus tuntunut ylivoimaiselta.

Toivottavasti tekin siellä ruudun toisella puolella saatte jakaa ystävänpäivän rakkaassa seurassa, oli se sitten yksin, kumppanin tai ystävän kanssa! Spread the love people!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Rosbe! Kiitos! Hyvää ystävänpäivän krapulapäivää <3

      Poista
  2. Asiaa ystäväni! :) Ihanaa kun teillä on toisenne kylppärin likakaivojen tyhjentämiseen haha. Mä jouduin tekemään kyseistä hommaa vaikka onkin mies talossa, kuinka epäreilua se on????? :D Onneks se sentään katto ja kannusti vieressä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös juu! Musta se on oikeestaan ihan ookoo hommaa (vaikka siihen ryhtyminen onkin ihan kauheen sisäisen taistelun takana), kun siinä näkee, miten puhdasta tulee. :D Eli voin tulla ens kerralla tyhjentään teiänkin!

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus! Itse näin hiljattain pitkästä suhteesta eronneena allekirjoitan kyllä paljon noita juttuja. En itsekään usko ainoaan oikeaan ja mulle ainakin meidän suhde oli tosi tärkeä ja en halua tai pystykään pyyhkimään sitä pois elämästä. Pari kaveria erotessaan on alkaneet viikon varoajalla suorastaan inhoamaan eksiään ja halunneet unohtaa koko seurustelun, mutta itse en nää asiaa niin. Ja ei suhde oo epäonnistunut vaikka se päättyy: suhde on epäonnistunut jos osapuolet on onnettomia.

    Mulla taas on ollut kovasti tottumista siihen että enää ei tarvitsekaan tehdä kompromisseja :D Vaikka aika vapaasti meninkin ja tulinkin ja tein päätöksiä suhteenkin aikana, niin kyllähän se on nyt ihan eri asia kun oikeasti tekee kaiken vaan oman pää mukaan.

    Ja samoin toi että ei tässä mitään puolivaloilla mennä sinkkuna :D Musta pikemminkin tuntuu et elämään on tullut ihan uutta sisältöä ja monet asiat tuntuu jänniltä, vaikka toki eihän tää sinkkuus pitkän suhteen jälkeen mitään herkkua aina ole,

    Harrastan ilmeisesti näitä avautumiskommentteja sun blogiin, mutta hei hyvää ystävänpäivää!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva kuulla, että upposi. :) Mä oon ihan samaa mieltä, ja ihmettelen kovasti sitä, miten moni eronnut kehittää jotain vihan tunteita sitä exäänsä kohtaan. Varmasti se joissain määrin ja joissain tilanteissa helpottaa erosta selviämistä, mutta viha on tosi kuormittava tunne, ja niin kauan kuin vihaa jotakuta, kantaa sitä ihmistä taakkana selässään. Musta on ainakin helpompaa vaan työstää asiaa ja mennä eteenpäin. You can't change what's done to you, you can only survive it.

      Ihan totta! Yksin ja yhdessä oleminen on niin erilaiset elämäntilanteet, ettei niitä voi vertailla. Kummassakin on omat ihanuutensa ja ne nurjat kurjat puolensa. Niin kauan, kun itse on omaan elämäänsä tyytyväinen, ei kellään ole musta nokan koputtamista asiaan. :D Omassa seurassa viihtyminen on kyllä sellainen taito, että siitä hyötyisi itse kukin!

      Haha sehän on vaan hyvä, jos onnistuu herättämään jotain ajatuksia! Kiitos samoin! <3

      Poista
  4. Amen. En jaksa ollenkaan ihmisiä, jotka arvottavat toisia ihmisiä parisuhdestatuksen perusteella. En tiennytkään, että vain parisuhteessa (tai äitinä, herran jestas) voi kokea elämänsä täydeksi ja onnelliseksi. "Tiedätpähän sitten!" No enpähän. NImenomaan, jos joku kokee pysyvänsä vauhdissa, tervetuloa mukaan, mutta ei jaksaisi hakemalla hakea sitä suhdeonnea, kun tämä sinkkuonni on just jees. Vaikkakin, monen mielestä tämä on hirveen itsekästä. Mutta tuollaiset tyypit saa mun puolesta, no, enpäs sanokaan, menee vihapuheen puolelle.

    Kivaa, että löysit mun blogin, kivaa, että löysin sun! Plus Richard Madden ja Frendit-gif. Tie naisen sydämeen on kovin suora.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Kyllä mäkin aina välillä kaipailen kaikkea parisuhteen mukanaan tuomia juttuja. Tykkään kuitenkin itestäni ja elämästi näinkin niin paljon, että kyllä sen toisen tyypin pitää sitten olla ihan pirun jees, jos aikoo mun kanssa hynttyyt yksiin lyödä ja sohvapaikan varata!

      Hihi, täähän on oikeen win-win situation, kun molemmat löysi uutta luettavaa! Tie naisen sydämeen on kovin suora joo, mut liikennemerkit sen varrella on vissiin välillä vähän hämääviä. :'D

      Poista