perjantai 20. helmikuuta 2015

When life gives you 'em blues sew sequins on them

Ainejärjestömme järkkäsi keskiviikkona erityisesti meille vähän... vanhemmille opiskelijoille suunnatut sitsit, johon meidän vuosikurssin opiskelijoilta saatiinkin oikein kiitettävä edustus. Oli hauskaa ja nostalgista laulaa äänensä käheäksi, skoolailla ja siinä sivussa vähän syödäkin, mutta myönnettävä on, että ainakaan tämä "vanha" ei koennut nuortuvansa. Meidän pöydässä oli hieman toisenlainen meno kuin joskus ensimmäisinä opiskeluvuosina, kun omat ja vieruskaverin snapsitkaan eivät riittäneet, vaan piti kiskoa lisää piilopullosta. Kotiinkin päästiin vielä saman illan aikana, eikä seuraavana aamuna (tai aamuluennon kautta), niin kuin silloin ennen vanhaan.

Vaikka noita mekkoja on kaappiin liian monta kertynytkin, tilaa oli vielä yhdelle uudelle. Löysin itseni Pinterestistä pinnailemasta paljettivaatteita periaatteella "more is more". Kun vähän myöhemmin niistä Mangon kuuluisista alerekeistä osui silmiin tällainen hillityn värinen mutta hillittömästi kimaltava yksilö, ei auttanut kuin seurata yliluonnollista johdatusta sovituskoppiin. Hetken peilailtuani totesin, että haters gonna hate, mun mielestä tää mekko on ihan mielettömän cool. Mä taas en osaa olla cool kuin ihan hetkittäin, niin kuin nää Tuulin ottamat kuvatkin jo todistaa.

mekkoo mekkooo2


Hot or not? Mulla ei ole valitettavasti kuvia meikistä, mutta mahdollisesti ihan tätä tarkoitusta varten jonain kauniina (eli valoisana) päivänä teen siitä uusinnan.

torstai 19. helmikuuta 2015

Alakulonkarkoittajat

eli lista asioista, jotka ovat ilahduttaneet minua vuoden pimeimpinä kuukausina.

tulppaanit


Kun bussikuski tekee kuminauhajumppaa tyhjässä linja-autossa.
Neljä vinttikoiraa, joilla kaikilla on eriväriset villapaidat.
Kun 1-vuotias käyttää tablettia sujuvammin kuin sinä itse.
Kun ystävä pitää kirjasta, jota olet suositellut.
Harvinaiset mutta sitäkin merkityksellisemmät valonvälähdykset.
Kaisaniemi aamuhämärässä.
Hyasintti, joka puhkeaa kukkaan sillä aikaa, kun olet poissa.
Halaus, kun sitä vähiten odotat ja eniten tarvitset.
Näkymättömien lintujen laulu, kun olet matkalla aamuvuoroon.
Kissan vaaleanpunaiset polkuanturat.
Kun puoli tuntia ennen pyykkivuoroasi tajuat, että pyykinpesuaine on loppu, ja joudut hakemaan sitä kalliista lähikaupasta, ja se onkin tarjouksessa. Ja lempijäätelösikin on tarjouksessa.
Tammikuussa kukkiva joulukaktus.
Kun eksyessäsi löydät jotakin odottamatonta.
Popcornsuklaa.
Pitkiksi venyneet arki-illat ystävien seurassa, kun menet nukkumaan väsyneenä mutta onnellisena.
Kun joku muu on kanssasi samaa mieltä Anacondan mahtavuudesta.
Banaanit chilikastikkeessa ja muut Unicafen eksoottisuudessaan kyseenalaiset mutta yllättävän toimivat yhdistelmät.
Asiat, jotka valmistuvat uunissa nopeasti, vaivatta ja lähes huomaamatta. Kuten maailman paras kinkkukiusaus, sitruunaiset kaurakeksit ja siemennäkkäri.
Kun on putkeen niin monta vapaapäivää, että viitsii lakata kynnet.
Huomaavaiset teini-ikäiset.
Pajunkissat keskellä talvea.
Maut, joille ennen nyrpisti nenäänsä ja joista nyt ei voi saada tarpeekseen.
Leivänpaahdin.
Kun tapaat jonkun ensimmäistä kertaa ja tajuat, että olit turhaan hermostunut.
Tulppaanit. Tuplasti ilahduttavaa: tulppaanit tarjouksessa.

pöytä

tiistai 17. helmikuuta 2015

Kuivakka kalpeanaama

Entisenä finninaamana otan ihonhoidon semi-vakavasti. Viime vuodet olen hoitanut ihoani sekaihona tajuamatta, miten hyvässä kunnossa se oikeastaan onkaan. No, yllätyin suuresti, kun joulukuussa huomasin kasvoissani kuivuuden merkkejä. Yhtenä aamuna luottomeikkivoiteeni vain otti ja tarrautui kammottavan näköisesti ihon karheisiin kohtiin! Menin heti SOS-tilaan ja lähdin päivittämään ihonhoitotuotevalikoimaani.

Omituista kyllä, ne kuivat kohdat ilmaantuivat nimenomaan T-alueelle, joka yleensä rasvottuu, vaikka muualla kasvoissa olisikin kuivuutta. Veikkaisin, että kesäaikaan ihon kirkkaana ja tasaisena pitänyt puhdistuskomboni oli kuivumiseen taipuvalle talvi-iholle liikaa. Se nimittäin otti ja suuttui, ja puski nenään ja leukaan näppylöitä, vaikka samaan aikaan iho oli rutikuiva. Aknehistorian jakavat ymmärtävät varmasti, miten ihon kunto voi vaikuttaa suoraan itsetuntoon ja fiilikseen. Mä olinkin ihan kauhuissani niistä muutamasta hassusta näpystä etenkin, kun niitä ei kuivuuden takia oikein pystynyt siististi peittämään. Vähän hirvitti levittää iltaisin paksua voidetta näppyiselle leualle, mutta kyllä se kurinalainen kosteutus lopulta poiki hedelmää. Nyt pyrinkin hoitamaan nassuani ihon tarpeen, en sen oletetun ihotyypin mukaan.

ihonhoito

Ihonhoitorutiinini lyhyesti:
Aamulla huuhtaisen vedellä unihiekat silmistä ja pyyhin kasvot kosteuttavalla, alkoholittomalla kasvovedellä. Tällä hetkellä käytössä Lumenen Soft Touch Hydrating Toner. Päivä- ja meikinalusvoiteena toimii joko Erisanin hajustamaton, geelimäinen kasvovoide tai Acon vähän tuhdimpi vastaava tuote.
Illalla levitän Lumenen vaahtomaista, rasvoittuvalle iholle tarkoitettua Bright Touch Refreshing Cleansing Foam -putsaria Konjac Spongen kasvosienellä. Mulla on noita sieniä kaksi, kuvassa näkyvä rasvoittuvalle iholle tarkoitettu sekä aloe veraa sisältävä kuivalle iholle tarkoitettu. Juuri nyt käytän jälkimmäistä ja palaan varmaan keväämmällä tuon mustan käyttäjäksi. Sienellä puhdistustuote leviää helposti ja riittoisasti iholle, ja käyn sillä läpi myös selän ja rinnan eli alueet, joille mulla ajoittain ilmestyy näppyjä. Kasvosieni poistaa epäpuhtaudet ja kuollutta ihosolukkoa, joten varsinaista ihonkuorintatuotetta käytän harvoin.
Illan perusteellisen puhdistuksen jälkeen käyn vielä läpi kasvot kasvovedellä ja levitän sitten yöksi Yves Rocherin Nutritive Végétal Intense Nourishing Night Balm -voidetta. Aika karmean tuoksuista tököttiä, mutta tuntuu ajavan asiansa. Pari kertaa viikossa laitan yövoiteen sijaan saman merkin ilmeisesti jo valikoimasta poistuneen Hydra Végétal -kasvonaamion, joka imeytyy mun naamaan kyllä sellaista vauhtia, että harvemmin tarvitsee pyyhkiä pois, niin kuin ohjeessa sanotaan.

Tehokkaamman puhdistuksen ja huolellisen kosteutuksen kombinaatio tuntuu tällä hetkellä toimivan, ja ainakin pahin aavikkokausi on jäänyt taakse. Meikkivoidettakin voi taas taputella naamaan. Loppujen lopuksi ihoni taitaa kuitenkin olla aika hyvässä kunnossa kireydestä ja peilistä takaisin tuijottavista ihohuokosista huolimatta. (Alla oleva kuva on otettu kesällä, ollapa nytkin ruskea!)
eimeikkiä


Onko muille tullut äkillistä tarvetta uudistaa ihonhoitorutiinia? Samoja tuotteita käytössä? Muita suosikkeja? Kokemusta noista ihonhoidon ihmesienistä?

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Silkkii

Vaikka mittarinlukemat putosivatkin taas pakkasen puolelle, mulla on kyllä jo kevättä rinnassa! Tänään lähdin reippaalle lenkille auringonpaisteeseen, ja liikkeellä taisivat olla kaikki Tikkurilan eläkeläiset, koiranomistajat ja sorsat. Lenkin ja lämpimän suihkun jälkeen jatkoin reippaalla linjalla ja otin jo pidemmän aikaa suunniteltuja kuvia blogia varten. Hurraa!

Syksyllä kahmin alerekeistä kaksin käsin neuleita, tällä kertaa Zaran sovituskoppiin kulkeutui kasa silkkipaitoja. Nämä kolme paitaa ilahduttavat mua suunnattomasti joka ikinen kerta, kun ne päälleni puen, ja siitä jos mistä tietää tehneensä hyviä löytöjä. Vähän aikaa sitten olin totaalisen kyllästynyt vaatekaappini sisältöön, mutta näiden paitojen myötä se näyttää taas ihan uudelta: nämä kun voi yhdistää niin moneen asuun. Silkki on aivan taivaallisen mukava mutta hankala materiaali, ja tuohon sinapinkeltaiseen paitaan ehti jo tulla ikuiksi ajoiksi tahra. No, tuskinpa sitä kukaan muu edes huomaa kuin minä.

sinappi
musta
kukka


1. Silkkipaita: Zara. Hame: H&M vuonna kivi ja kypärä. Koru: Glitter.
2. Silkkipaita: Zara. Farkut: H&M. Huulilla: Make Up Foreverin Creme-huulipuna sävyssä Redlicious.
3. Silkkipaita: Zara. Hame: kirpparilöytö. Koru: Mango.


Mitäs tykkäätte?

lauantai 14. helmikuuta 2015

Rakkauksia

Tänään ostin itse itselleni kukkia (tulppaaneita tietenkin) ja suklaata, mutta se on ihan ookoo niin. Mun elämässä on ihan tosi paljon rakkautta, vaikkakaan ei juuri nyt sitä romanttista sorttia. Rakkautta kun on niin monenlaista.



Mä olen omalla tavallani ihan toivoton romantikko mutta samaan aikaan kuitenkin kyyninen realisti, mitä tulee rakkauteen. En usko mihinkään one true love/se ainoa oikea -hömppään. Ensinnäkin, ihmiset, pieni muistutus todennäköisyyslaskennasta. Maailmassa on yli seitsemän miljardia ihmistä. Millä todennäköisyydellä se ainoa oikea osuu just samaan kouluun tai samalle snägärille kuin sinä? Niinpä niin, höpö höpö! Mä uskon mieluummin siihen, että kuka tahansa voi olla se oikea, kuin tyydyn siihen mahdollisuuteen, että esim. Richard Madden olis mun ainoa oikea, eikä me koskaan kohdattaisi! Siinähän se jännitys sitä paitsi piilee, ettei koskaan voi tietää, minkä kulman takaa se tuntosarvet väpättämään laittava kaveri ilmestyy.



Mä en myöskään ymmärrä, mitä se tosirakkaus oikein on. Onnellisesti parisuhteessa elävät ihmiset toteaa tähän tietäväisesti hymistellen, että "kyllä sä sen sitten tunnistat, kun se kohdalle osuu". Niin kuin totesin, mä ajattelen, että rakkautta on monenlaista. Ihminen voi rakastua rajattoman monta kertaa, ja jokainen rakkaus on erilainen. Ja juuri se erilaisuus on arvokasta. (Eikä sitä erilaisuutta kokeakseen tarvitse rakastua eri ihmisiin, rakkaus kokee muodonmuutoksia parisuhteen aikanakin.) Se, että jokin ihmissuhde ei toimi ja päättyy eroon, ei mitenkään vähennä sen aikana koettujen tunteiden ja yhteisten kokemusten arvoa. Mun päähän ei mahdu, miksi joku edes haluaisi ajatella niin ja heittää romukoppaan yhdessä koetut vuodet, vaikka ne eivät avioliiton autuuteen johtaisikaan. Miksi elämän aikan koetut rakkaudet pitäisi jotenkin laittaa järjestykseen tai julistaa yksi rakkaus valheeksi, kun toinen tuli tilalle? Vai onko nää niitä juttuja, jotka voi ymmärtää vasta, kun se kohdalle osuu?



Ja vielä yks juttu. Musta on kerta kaikkisen inhottavaa, jos joku vihjaa (niin kuin usein vihjaa), että mun elämä olisi jotenkin puolinaista tai vajaata, koska olen sinkku. Ei tässä mitenkään puolivaloilla mennä ja odotella, että josko se ihana prinssi sieltä ratsastaisi vastaan. Täysillä mennään, ja tehköön uukkarin ja lähteköön perään, jos uskoo pysyvänsä vauhdissa. En ole ikinä kokenut, että mun elämä olisi jotenkin parempaa, jos rinnalla kulkisi joku miesihminen. Erilaista se olisi, ja varmasti sellaisena kovin mukavaa. Yksin olemisella, yksin kasvamisella on kuitenkin oma merkityksensä. On opeteltava olemaan itsensä kanssa, opeteltava tulemaan tyhjään kotiin, opeteltava nukahtamaan ja heräämään yksin. Opittava kohtaamaan elämä yksin. Kun sen oppii, se voi olla tosi hienoa.



Samalla tavalla vakavassa parisuhteessa aikuiseksi kasvaneet ovat oppineet paljon sellaista, mistä minulla ei ole aavistustakaan. Jos nyt yhtäkkiä sukeltaisin jonkun kanssa sellaiseen vakavuusasteeltaan Facebook-statuksen arvoiseen ihmissuhteesen, minulla olisi paljon oppimista esimerkiksi kompromissien tekemistä. Mä olen tottunut vastaamaan tekemisistäni ainoastaan itse itselleni, ja kyllä siinä varmaan saisi aikansa taistella, ennen kuin oppisin esimerkiksi ilmoittamaan menemisistäni ja tulemisistani jollekin toiselle.





Vähän tuossa rehvastelin, kun annoin ymmärtää, että olen oppinut kohtaamaan elämän yksin. En minä yksin ole, enkä ole koskaan ollutkaan. Usein huomaan ajattelevani sinkkustatustani siltä kantilta, miten mukavaa olisi jakaa asiat jonkun kanssa. Silloin läpsyttelen itseäni hellästi poskille ja totean, että "Herää pahvi!" Minulla on vaikka kuinka monta kultaakin kalliimpaa ystävää, joiden kanssa kohdata elämä iloineen ja suruineen, päivä toisensa jälkeen. Tänään yksi niistä ihanista tyypeistä tulee jakamaan kanssani ystävänpäivän iltapalan. Saman ystävän kanssa me ollaan viety roskia ja tyhjennetty kylppärin likakaivoja, kun sen elämän osa-alueen kohtaaminen yksin on joskus tuntunut ylivoimaiselta.

Toivottavasti tekin siellä ruudun toisella puolella saatte jakaa ystävänpäivän rakkaassa seurassa, oli se sitten yksin, kumppanin tai ystävän kanssa! Spread the love people!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Helmee!

Muistatteko, kun kaikki oli vielä helmee? Makeeta, maseeta, päheetä, koleeta? Nyt mä alan ilmeisesti olla siinä iässä, että olen auttamattomasti pudonnut nuorisokielen kärryiltä ja voin käyttää tuollaisia ilmaisuja vain korkeintaan itseironisesti. No joo, ei mun pitänyt mun olemattomasta ikäkriisistä höpötellä vaan kertoa kuulumisia! Oon huomannut, että kynnys kirjoittaa vaan kasvaa sitä mukaa, mitä pidempään on kirjoittamatta, joten ei kai tässä nyt muu auta kuin lähteä tulta päin!



Perinteisestä (jo vuodesta 2014) alkuvuoden masistelusta on kutakuinkin selvitty, ja 2015 tuntuu paranevan vanhetessaan. Asialla saattaa kyllä olla tekemistä tuon erikoisen astraali-ilmiön, also known as auringon kanssa. Opinnot on lähtenyt paremmin käyntiin kuin uskalsin edes kuvitella: monimuuttujamenetelmien luennoilla istuminen on verrattavissa johonkin vähemmän fantsuun rutiiniin, kuten hammasvälien puhdistamiseen, mutta ei sentään tunnu ylivoimaisen tuskalliselta. Graduaihe pitäisi keksiä, katsaus kirjoittaa ja lopputyö tehdä, mutta just nyt mulla on sellainen tunne, että kyllä ne hoituu. Tai siis, kyllä mä ne hoidan. Tämä tunne on kyllä aika ailahtelevampi kuin Charlotten ja Gazin romanssi, joten arvioidaan asiaa taas parin viikon kuluttua uudelleen.



Ailahtelemisesta puheen ollen, olen taas innostunut meikkaamaan. Lauran mulle Lontoosta pari viikkoa sitten diilaama Urban Decayn Naked2 -paletti jaksaa edelleen hyräilyttää mua joka ikinen kerta, kun tuon kaunokaisen kannen avaan. Voisin oikeasti vain istahtaa sohvalle ja tuijotella ihaillen noita sävyjä! Materiaonnesta olen kyllä hyrissyt viime aikoina muutenkin, ja tarkoitus olisi joku kaunis ja kiireetön päivä kuvatakin noita ihania alelöytöjä.

Luentosaleihin paluuta on helpottanut olennaisesti se, että tuolla Krunan rinteillä törmää päivittäin ihaniin ihmisiin. ATK-luokkaan tai kirjastoon on paljon mukavampaa mennä kaverin kanssa, etenkin kun takana on pitkä lounas ja edessä kahvitauko, jonka aikana purkaa SPSS-traumoja. Välillä täytyy kuitenkin kiskaista kaveri kampukselta sushibuffetiin tai graduahdistuskaakaolle Fazerille. Sita lanseerasi blogissaan hienon uuden käsitteen läskipekoni, ja tuo Fasun jos mikä on kyllä varsinainen läskipekonikaakao. Pääasiassa oon kyllä syönyt tänä vuonna vähän hitaampia hiilareita. Käynnisteltiin toinen kierros ystäväporukan neljän tähden illallisia, ja jo kahteen otteeseen ollaan saatu nauttia ihan hurjan hyvistä ravuista. Paineet on siis kovat! En ennen voinut sietää mitään kaloja kummallisempia mereneläviä (lautasella siis), mutta nykyään voisin elää yksinomaan paistetuilla ravunpyrstöillä. Siinä tapauksessa mulla pitäisi kyllä olla joku orja puhdistamassa niitä rapusia, sillä kaikenlaiset kokonaiset äyriäiset aiheuttaa edelleen kylmiä väreitä.



Vaikka sellainen pään sumentava stressi ja ahdistus tuntuu nyt olevan taas taaksejäänyttä elämää, joudun edelleen tukeutumaan aika paljon kalenteriin pitääkseni asiat järjestyksessä. Välillä tuntuu, että unohtaisin pääni naulakkoon, jos mulla ei olis kalenterissa muistutusta. Kalenteria selaillessa konkretisoituu pikkuhiljaa sellainenkin asia, että mää olen niinku johki Japaniin lähdössä, eikä siihen ole enää kuin reipas kuukausi! Apua! Tarkoitan tietenkin: jippii! Muitakin jippii-luokan juttuja on tulossa, kuten ystävänpäivän iltapala, sitsit ja Herkku-porukan pippalot. Uskokaa huviksenne, että otan juhlameikkaamisen vakavasti, kun ei ole aikoihin ollut tilaisuutta käyttää kimaltavaa luomiväriä.

Niinhän siinä kävi, että kun sen sanaisen arkun sai kerran auki, niin ei sitä kantta sitten ihan hetkeen kiinni saa. Mä yritän nyt kevään aikana selvittää itselleni, että mitä mä tänne blogiini oikein haluan kirjoittaa. Kirjasuosituksia? Kosmetiikkahöpsötyksiä? Vaateasiaa? Feminististä ranttia? Tavallaan mua kammottaa blogin muuttuminen entistä sekavammaksi sillisalaatiksi, mutta toisaalta en haluaisi rajoittaa itseäni liikaa. Etenkin, kun tykkään itse lukea just niitä blogeja, joissa on juttua laidasta laitaan.

Helmee helmikuun alkua vaan jokaiselle! ♥

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Viisi vinkkiä työhaastatteluun

Ensinnäkin pahoittelen niille kahdelle Anonyymille, jotka pyysivät minulta vinkkejä ryhmähaastattelusta selviämiseen. Mun oli tarkoitus saada tämä postaus valmiiksi paljon nopeammalla aikataululla, mutta mun bloggausenergiat on olleet aika epäsuotuisat viime aikoina. Toivottavasti nämä ehtivät teille asti ajoissa!

Eli siis, olen saanut kommenteissa muutaman pyynnön jakaa vinkkejä ryhmähaastattelua varten, ja kun kesätyöhautkin ovat kiivaimmillaan, ajattelin kirjoittaa aiheesta ihan postauksen. Tähän alkuun haluan kuitenkin mainita, että olen käynyt lukioikäisenä alkaneen työurani aikana ehkäpä viidessä työhaastattelussa, joista kaksi on poikinut työpaikan. Eli kokemuksen rintaääni ei ole tällä erää mitenkään syvä tai vakuuttava. Mutta itsepähän kysyitte! Tässä siis muutama vinkki, joilla itse olen selvinnyt kunnialla työhaastatteluista tai jotka olisin halunnut itse kuulla ennen haastattelua.

1. VALMISTAUDU


Työhaastattelu on hermostuttava tilanne jo ilman sitäkin elementtiä, että joudut avaamaan suusi ison tai pienen yleisön edessä. Mulle on ominaista handlata sellaiset tilanteet ns. "pää pusikkoon" -menetelmällä eli teeskennellä, ettei mitään työhaastattelua/suullista esitystä ole tulossa, kunnes on ihan pakko kohdata totuus noin viisi minuuttia ennen tulikoetta. Mikähän saa ihmisen kuvittelemaan, että se homma sujuisi jotenkin kivuttomammin,jos yrittää pakottaa jännityksen sumentamat aivonsa improvisoimaan vastauksia haastattelukysymyksiin? Ei nimittäin toimi, ei ainakaan minun kohdallani. En varmastikaan ole ainoa epäloogisesti käyttäytyvä jännittäjä, joten en voi kuin alleviivata valmistautumisen tärkeyttä. Suunnittele etukäteen vastauksia kysymyksiin, joita haastattelussa todennäköisesti esitetään. Perustele itsellesi, miksi haastattelijoiden tulisi valita juuri sinut. Jos et osaa kehua itseäsi, pyydä apua joltain läheiseltä: toinen ihminen voi nimittäin nähdä sinussa sellaisia piirteitä, joita itse pidät itsestäänselvyytenä etkä olisi huomannut tuoda esiin. Asioiden jäsentely kynän ja paperin avulla voi olla hyödyksi. Jännittämisestä ei välttämättä pääse (eikä tarvitsekaan päästä) eroon millään, mutta kun on kerran tiennyt, mitä aikoo sanoa, muistuvat ne oikeat sanat kyllä tosipaikan tullen mieleen.



2. OLE PARAS MAHDOLLINEN VERSIO ITSESTÄSI


"Ole oma itsesi", on varmaan ensimmäinen vinkki, johon törmää etsiessään keskustelupalstoilta tsemppiä työhaastatteluun. True true, mutta pidä kuitenkin mielessä, että vaikka työnantaja etsisikin "aitoa persoonaa", hän etsii ennen kaikkea jotakuta hoitamaan hommat. Älä siis ilmesty haastatteluun myöhässä, vanhoissa verkkareissa ja tukka pörrössä, vaikka se kuinka olisi sinua itseäsi. Tämä nyt on vähän Captain Obvious -kategorian vinkki, mutta sen voi kääntää myös toiseen suuntaan: älä epäröi olla juuri niin hyvä kuin osaat halutessasi olla. Tule paikalle ajoissa, ole kohtelias, tervehdi, huomioi myös muut haastateltavat ja osoita kuuntelevasi.



3. OLE OMA ANSIOLUETTELOSI


CV on vain tiivis lista koulutuksestasi ja aiemmista työpaikoistasi, työhaastattelu (ja tietenkin työhakemus) on mahdollisuutesi tehdä siitä paljon enemmän. Merkintä CV:ssä ei ole itseisarvo: olennaista on se, mitä on merkinnän takana. Tuo esiin, mitä aiempi työkokemuksesi on sinulle opettanut ja miten voit käyttää sitä hyödyksi hakemassasi työssä. Mieti, millaisia haasteita olet kohdannut ja miten olet ne ratkaissut. Omassa CV:ssäni "jäätelömyyjä" ei näytä kovinkaan vakuuttavalta, mutta kun vähän muistelee ja miettii, mitä siitä hikisestä ja kiireisestä kesästä jäi käteen, saa senkin nimikkeen jo näyttämään aika mairittelevalta. Opiskelijan kannattaa arvosanojensa sijaan tuoda esiin joustavuutensa ja halukkuutensa tehdä viikonloppuvuoroja ja tuurata kesälomalaisia.



4. OLE ITSEVARMA


Ei, ei ollenkaan helppoa, jos sattuu olemaan ujonpuoleinen jännittäjä. Hädin tuskin projektorin hurinasta erottuvalla äänellä puhuva hakija, joka yrittää tekeytyä mahdollisimman pieneksi ja huomaamattomaksi tuolissaan, ei kuitenkaan jää kenenkään mieleen. Itsevarmuuttaan voi ja kannattaa buustata ihan tositarkoituksella. Pidä mielessäsi, että kun olet kerran päässyt haastatteluun, olet rekrytiimin mielestä potentiaalinen hakija: ei ketään turhanpäiten haastatella. Mieti, mitä etuja sinulla on muihin hakijoihin verrattuna (vaikka ne olisivat ihan kuvitteellisiakin). Muistuta itseäsi siitä, miten hyvin olet valmistautunut haastatteluun. Olet jo osoittanut sitoutumista ja panostamista! Anna näin löydetyn itsevarmuuden näkyä olemuksessasi.



5. PANOSTA JOKAISEEN PUHEENVUOROON


Riippuen haastatteluryhmän koosta, kohdallesi voi osua pelottavan vähän tai pelottavan paljon puheenvuoroja. Mitä harvemmin pääset ääneen, sitä tärkeämmäksi yksittäinen puheenvuoro muodostuu. Pahimmassa tapauksessa olet joukon viimeinen puhuja ja sinua ennen 20 hakijaa on luetellut hyvän asiakaspalvelun ominaisuuksia. Sinua jännittää, ja houkutus vastata "no kaikki on oikeestaan kyllä sanottu" (tai along those lines) on suuri. TAISTELE SITÄ HOUKUTUSTA VASTAAN! Keksi mieluummin vaikka jotain vähän erikoista, ainakin jäät mieleen. Tuo vaikkapa esiin joku vähemmälle huomiolle jäänyt näkökulma. Ummikkonakin uskaltaisin väittää, että pahin virhe (erityisesti isossa) ryhmähaastattelussa on jättää puheenvuoro käyttämättä: ne muutaman puheenvuorot ovat nimittäin ainoa tilaisuutesi osoittaa, että olet aivan loistava hakija tehtävään. Tässäkin on hyötyä huolellisesta valmistautumisesta: kun on rääkännyt etukäteen aivojaan ja koostanut vaikkapa juuri ajatuksiaan hyvästä asiakaspalvelusta, eivät sanat lopu niin nopeasti kesken. Valmistautumalla on helppo pitää puheenvuoronsa myös ytimekkäinä ja sopivanmittaisina. Eivät haastattelijatkaan jaksa ylenmääräistä jaarittelua kuunnella.

LYKKYÄ PYTTYYN!