sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Lumi tuntuu kevyeltä harteilla

Olen elänyt näitä vuoden viimeisiä päiviä aamukampameiningillä. Laskenut päiviä siihen, että pääsee hetkeksi irti kaikesta kiireestä ja paineesta. Tehnyt mielikuvaharjoituksia takkatulen eteen, ruokapöytään ja hiljaisuuteen. Toivon, että ensi vuonna voisin laskea vähemmän ja elää enemmän.

Vaikka vuodenkierto tällaisena kuin me sen käsitämme täysin keinotekoinen luomus onkin, on joulukuu kuitenkin jollakin tapaa kaiken päätepiste, deadline kaikille vuoden aikana aloitetuille projekteille. Joulunpyhinä on aika hiljentyä hetkeksi, nauttia ansaitusta lomasta. Ja kun lähestytäään vuodenvaihdetta, pohdiskellaan, mitä kaikkea kuluneena vuonna on saavutettu – ja mitä on jäänyt saavuttamatta. Luvataan, että ensi vuonna saavutetaan enemmän. Mulla on ollut vaikeuksia antaa itselleni lupaa rentoutua ja olla stressaamatta, koska jotenkin koen, että en ole ansainnut sitä. En ole saavuttanut tänä vuonna tarpeeksi. En ole panostanut tarpeeksi itseeni, läheisiini tai tulevaisuuteni, ja minulla on siitä huono omatunto. Mutta hei, mitä sitten. Elämä on, noh, elämänmittainen projekti. Ehtii sitä ensi vuonnakin.

Tänään on talvipäivänseisaus. Tiedättekö mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että pimeys väistyy, hitaasti mutta vääjäämättömästi, ja antaa tilaa valolle. Yhden asian lupaan: aion päästää valon sisään. Muita lupauksia en aio tulevalle vuodelle tehdä. Niiden takana on liian usein ajatuksia siitä, mitä pitäisi. Ensi vuonna yritän keskittyä siihen, mitä haluan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti