tiistai 4. marraskuuta 2014

Suunnistamisen vaikeudesta

“Don’t feel guilty if you don’t know what you want to do with your life. The most interesting people I know didn’t know at 22 what they wanted to do with their lives. Some of the most interesting 40-year-olds I know still don’t.”
– Kurt Vonnegut


Voi, Kurt, toivon todella, että olet oikeassa. Sitä mukaa, kun minulle on alkanut valjeta, että Tylypahkan kirjeeni ei ole ainoastaan pahasti myöhässä vaan hukkunut postissa, odotan aina vain kuumeisimmin vastausta yhteen kysymykseen: "Mitä haluan tehdä elämälläni?"

Ehkä siihen ei olekaan yhtä vastausta. Eikä se varmasti tule postissa, Elloksen mainosten ja sähkölaskujen välissä. Ehkä on parempi ajatella, että se vastaus voi koska tahansa ilmestyä kulman takaa, ja siihen asti vain elää. Samalla voi vahingossa tehdä juuri niitä asioita, joita haluaa elämällään tehdä. Elämän ei pitäisi antaa pyöriä odottamisen ja etsimisen ympärillä.

Joskus kuitenkin tuntuu, että kävelee ihan väärään suuntaan. Entä jos ne vastaukset löytyisivätkin viereiseltä poikkikadulta, ja minä olen jumissa tällä kadulla niin kauan, että tennarien pohjat kuluvat puhki tai seinä tulee vastaan? Tai entä jos epäilee olevansa väärällä kadulla vielä siinäkin vaiheessa, kun on jo melkein perillä? Siltä minusta juuri nyt tuntuu, kahden vuoden päässä valmistumisesta.

Haluan matkustaa Etelämantereelle, Yhdysvaltojen koillisosaan ja Tshernobyliin. Haluan nähdä syvänmeren kaloja ja bioluminoivia eliöitä. Haluan päästä tutkimaan kiinnostavia hylättyjä paikkoja, kuten huvipuistoja. Haluan matkustaa niin kauas ja niin pitkään kuin missäkin elämäntilanteessa on mahdollista, vielä silloinkin, kun olen ryppyinen. Haluan elää matkalaukkuelämää edes jonkin aikaa. Haluan asua ulkomailla väliaikaisen pysyväisluontoisesti.

Haluan ottaa valokuvia, jotka saavat edes yhden ihmisen haukkomaan henkeään. Haluan kirjoittaa jotakin, joka vaikuttaa edes yhteen ihmiseen. Haluan vielä jonakin päivänä hyväksyä itseni juuri sellaisena kuin olen, enkä melkein. Haluan lukea kaikki Batman-sarjakuvat. Haluan kerran toisensa jälkeen hämmästyä elämän ja kuoleman suurista salaisuuksista.

Haluan vaikuttaa asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä. Haluan auttaa niitä, jotka eivät ole yhtä etuoikeutettuja kuin minä valkoisena, eurooppalaisena ja suomalaisena olen. Haluan kirjoittaa asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Haluan, että maailma olisi vaikka ihan nano-osan parempi paikka siksi, että minä olen hetken verran vieraillut täällä. Haluan, että minulla on joskus jotain sanottavaa. Jos ei ole, haluan olla tekemättä siitä numeroa. Haluan olla hyvä ystävä. Haluan olla lihavan oranssin kissan omistaja.

Siinähän on jo aika paljon tavoitteita yhdelle elämälle. Välissä pitää varmaankin tehdä jotain oikeita töitä kaiken matkustelun rahoittamiseksi. Vähän ahdistaa myös se, että miten paljon ikinä pystyisinkään tekemään muiden hyväksi, ei se riitä kumoamaan sitä valtavaa hiilijalanjälkeä, jonka moinen pallonpuoliskolta toiselle pyrähteleminen saa aikaan. Mutta hei, nämähän ovat minun unelmiani. Unelmiaan ei pitäisi pelätä, kuten ei myöskään sitä, että ne voivat ajan saatossa muuttua radikaalistikin. Nyt, parikymppisenä sinkkuna haaveilen pitkästä matkasta ilman velvollisuuksia ja sitoumuksia, hetkessä eläen. Viiden vuoden päästä saatankin haaveilla lastenrattaista tai omakotitalosta.

Oikea suunta löytää varmimmin, kun kuuntelee omaa sisäistä kompassiaan. Mikä minulle on tärkeää? Mitä minä arvostan? Kun määränpäästä on jonkinlainen ajatus, voi seuraavaksi pohtia, miten sinne pääsee. Ei ole vain yhtä reittiä, toisia polkuja joutuu kulkemaan kauemmin kuin toisia. Joskus suunta voi vaihtua kesken matkan. Siitä on turha ottaa stressiä. Niin kauan kuin ei omilla valinnoillaan työnnä itseään kauemmas määränpäästä, pääsee lopulta perille. Suunta, se on hyvä olla olemassa, mutta ei sitäkään pidä ottaa liian vakavasti. Minusta ei tule meribiologia tai toimittajaa tai kirjailijaa tai valokuvajournalistia vaan psykologi, mutta mitä sitten. Kyllä niillekin passeja myönnetään.

6 kommenttia:

  1. Kiva teksti, ja niin totta. Erityisesti se, että turha stressata siitä, mihin elämässään päätyy. En minäkään viisi vuotta sitten olisi ikinä kuvitellut asuvani siellä missä nyt asun tai edes tekeväni työtä mitä nyt teen, mutta ei se ole niin justiinsa, kun tähän elämääni kuitenkin olen ihan tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Niin kauan, kun voi katsoa elämässään taaksepäin tyytyväisenä ja vailla katumusta, on syytä hymyyn. :)

      Poista
  2. Kiitos, tää jotenkin lohdutti mua kovasti! <3 Mä toivon että Kurt ja sä ootte molemmat oikeessa (vaik oon kyl myös sitä mieltä et susta todellakin voi tulla vielä meribiologi jos niin tahot :D). Nimenomaan onneks passi myönnetään ammatista riippumatta, haha. Ihanaa. Keväällä saat jo yhen palan unelmia toteutettua ja syksyllä ehkä toisenkin. ;) Mut siis samaa mieltä, dream big!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii hienoo kuulla! <3 Mäkin toivon, että oon oikeessa. :D Mut sehän selviää vaan elämällä!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Voi, kiitos samoin! Oon aivan ihastunut sun valokuviin ja tarinoihin niiden ympärillä. :)

      Poista