keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Hyviä aikoja

lintsiasu
Outfit of many days. UFFilta raidattu villatakki, sortseiksi modatut farkut niin ikään UFFilta, kaulassa viime vuotinen joululahjani mulle eli Kalevalan Kuutar ja huulilla Make Up Storen Redlicious. Taustalla joku ihan liian hurja vuoristorata ja kuvaajana ihana Minna, kiitos!


Satunnaisia mielialan notkahduksia lukuunottamatta marraskuu on toistaiseksi sujunut varsin mallikkaasti! Olen edelleen sitä mieltä, että marraskuu on parhaimmillaan silloin, kun se menee nopeasti ohi, mutta ei mulla kyllä oikeastaan ole juurikaan valittamista. Viime viikolla kävin (kuten merenalaisista tunnelmista voi huomata) SeaLifessa, elokuvissa (Gone Girl, oli ihan huisin jännä vaikkakin ihan liian pitkä siihen aikaan illasta) ja ystävän tupareissa. Perjantaina ylitin itseni ilmajoogassa (eli lontoolaisittain air yogassa): tajusin silkkiliinan sisällä maatessani, että pelkään ja/tai inhoan keinutuoleja, riippumattoja, putoamista ja ahtaita paikkoja, ja kyllä siinä ehti sydän vähäsen kurkussa käydä. Uskalsin kuitenkin kirjaimellisesti päästää irti ja näytin varmasti (ainakin mielikuvissani) ihan tosi sorealta ja sulavalta siinä roikkuessani. Seuraavana päivänä oli mustelmat polvitaipeissa ja ikävät jumit hartioissa, mutta kyllä mä vielä uudestaan (ja uudestaan) aion mennä!

Viikonloppuna tuli vihdoin ja viimein hoidettua muutamia hartaasti pitkitettyjä velvollisuuksia, kuten kylppärin lavuaarin hajulukon tyhjennys. Onneksi siihen oli lauantai-iltana saatavissa naapuriapua ja Muumi-terapiaa jälkihoidoksi. Sunnuntaina stressasin tapani mukaan kaikkia tekemättömiä koulujuttuja ja niiden tekemisen sijaan lähinnä siivosin vaatekaappia. Mulla on inhottava taipumus tuhlata vapaapäiväni lepäämisen sijaan murehtimiseen, ja yritän päästä siitä eroon. Yleensä joka päivälle on jotain tekemistä (oli se sitten töitä, koulua tai sosialisointia) ja kotiin tulee vasta illalla, ja musta onkin ihanaa, kun jonain päivänä on aikaa esimerkiksi tiskata, laittaa ruokaa, pyykätä ja siivota. Mä jopa nautin niistä jutuista, kun on aikaa! Stressatessa se nautinto ja koko vapaapäivän idea vaan menee pilalle. Sunnuntaina esimerkiksi kävelin levottomasti ympäri kämppää ja pureskelin huuliani niin kuin joku nälässä pidetty tiikeri eläintarhassa ja mietin, mitä kaikkea mun pitäisi tehdä. Siitä huolimatta siis, että olin puuhastellut koko päivän! Tällä viikolla päätinkin olla ihan aidosti ja oikeasti ahkera niin, että voin sitten viikonloppuna ansaitusti pitää vapaata. Ehkä luen pari katsausartikkeliakin, jos siltä tuntuu, mutta en halua tuhlata enää vapaahetkiä syyllisyydessä kieriskelyyn.

Nyt meikä lähtee lenkille, että pääsee pesemään tämän rasvaletin ja lähtemään ihmisten ilmoille! Ehkä ne junatkin jo kulkis. Hyvää keskiviikkoa kanssakulkijat! ♥

4 kommenttia:

  1. Onpa ihania nää usvaiset huvipuistokuvat! Hiljainen ja usvaan piiloutunut huvipuisto on aina yhtä jännittävän ja aavemaisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi vuoristorata häämötti siellä sankan sumun keskellä niin hurjan näköisenä, että oli pakko lähteä liukastelemaan tonne kalliolle. :D Harmi, että ei päässyt kiertelemään puiston sisäpuolelle, ois ollut makeeta nähdä karusellit ja muut talviunilla.

      Poista
  2. Ihanat ensilumikuvat.En ole nähnyt lunta sitten helmikuun v.2011,joten hieman kaipaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kannattaa vilkaista myös viime vuotisia (tai siis tämän vuotisia, koska ensilumihan satoi viime talvena vasta tammikuussa) täältä: http://smashthesnowglobe.blogspot.fi/2014/01/you-know-nothing-but-snow.html, jos nyt saan itseäni vähän mainostaa, haha. Uskon kyllä, että sulla on lunta ikävä, mulla on jo nyt, kun se mokoma suli pois, ja alta paljastui taas pimeä maa. :(

      Poista