tiistai 9. syyskuuta 2014

Terveellinen syyskuu: minä liikkujana

Heräsin eilen vapaaehtoisesti kello 6:30 lähteäkseni joogaan. Ei mulla muuta.

mäntsäri19-1
Ei vaan, ähäkutti! Mulla muutakin. Laitettiin Tuulin kanssa käyntiin projekti, joka kulkee kunnianhimoisesti nimellä Terveellinen syyskuu. Moni muukin laittoi, I know, sillä yhtä varmasti kuin putoilevat lehdet yllättävät VR:n Iltalehden otsikoissa, naistenlehdet valjastavat liiallisesta irtojäätelön ja tölkkisiiderin nautiskelusta seuraavan itsesyyttelyn markkinavoimien käyttöön. Pohja ensi kesän bikinikunnolle luodaan syyskuussa ja niin edelleen. Usein harrastuneisuus lopahtaa viimeistään marraskuussa, mutta onhan se syksy monella tapaa hyvää aikaa muutoksille. Sitä mukaa, kun palaa vanhoihin rutiineihin esimerkiksi opiskelun suhteen, on helppo ujuttaa mukaan uusiakin rutiineja. Mun Terveellisen syyskuun onkin tarkoitus vaihtua terveelliseksi lokakuuksi, sitten terveelliseksi marraskuuksi (tai mieluiten ei, suoraan jouluun vaan kiitos) ja niin edelleen. Omien tavoitteiden ja erityisesti sen listaaminen, miksi juuri ne tavoitteet ovat itselle tärkeitä, on ainakin mulle hyödyksi, joten ajattelin luoda lyhyen (todennäköisesti polveilevaksi ja puuduttavaksi muuttuvan) katsauksen omaan historiaani liikkujana ja tiivistää loppuun vielä muutamia johtoajatuksia omaan aktiivisuuteeni ja sen syihin liittyen.

Musta on tullut iän myötä huomattavasti armollisempi itseäni kohtaan. Siinä missä ennen totesin, että en ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen, piste, tarkastelen nykyisin sitäkin vähän toiselta kantilta. Ei, en ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen, mutta aktiivinen olen ollut pienestä pitäen. Kotipaikkakunnallani liikunnalliset harrastusmahdollisuudet rajoittuivat lentopalloon ja sählyyn, joista kumpikaan ei ollut mun juttu, eikä siitä koululiikunnasta mullekaan mitään lämpimiä muistoja jäänyt. Olen kuitenkin ipanasta asti liikkunut luonnossa, samoillut metsissä ja kiipeillyt kallioilla, ja vaikka se jossain vaiheessa teini-ikää jäikin, astui kuvioihin lukiossa epäsäännöllisen säännöllinen lenkkeily ystävän kanssa. Paskaa jauhaessa peruskunto kehittyi ja pysyi yllä kuin huomaamatta. Edelleen mulle ehkä ominta liikuntaa on sellainen, mikä tapahtuu vähän vahingossa, esimerkiksi portaiden kävely ja käveleminen paikasta toiseen. Musta oli esimerkiksi oikeastaan hirmukivaa kävellä töistä kotiin silloin, kun pyörä oli huollossa. Kävelyvauhtini on määränpäästä riippumatta sen verran reipas, että päivän aikana otetut askeleet voi liikunnaksikin laskea.

Jonkin omalta tuntuvan liikuntaharrastuksen löytäminen kyti mielessä pitkään, kun muutin tänne eksponentiaalisesti parempien mahdollisuuksien äärelle. Tarpeeksi suurta motivaatiota sai kuitenkin odotella, enkä tähän hätään muista, mikä minuun pisti vauhtia – läskikompleksi vai jokin sattumanvaraisempi tekijä. Joka tapauksessa onnistuin keväällä 2011 navigoimaan itseni hyvin valittujen hakusanojen kautta tähän juoksuohjelmaan. Mulle tämä pehmeä, suorastaan löysä, aloitus taattuine onnistumiskokemuksineen sopi vallan mainiosti, ja syksyyn asti jaksoin juosta ees taas rantateillä. Seuraavana keväänä, talvenaikaisesta puolihorroksesta herättyäni yllätyin positiivisesti, kun pystyinkin jatkamaan melkein suoraan siitä, mihin olin syksyllä jäänyt. Kesällä 2012 innostuin myös muokkaamaan ruokavaliotani terveellisempään suuntaan sekä hurahdin Tumblr:n fitspiration-yhteisöön ja Blogilatesin superenergiseen Casseyyn. Jenkkakahvat pienenivät, vatsan olomuoto tiivistyi ja jaloistakin löytyi jotain ihan ihme lihaksia!

Vaihtovuosi on mun henkilökohtaisessa liikuntahistoriassani pimeää keskiaikaa, joten ei mainita siitä sen enempää, kuin että aliarvostetun suomalaisen jokamiehenoikeuden ainutkertaisuus kannattaa ulkomailla lenkkeillessä pitää mielessä. Raahasin Unkarista kotiin supersöpöt salikengät, jotka ovat kyllä alusta asti jääneet hävettävän vähäiselle käytölle...

Viime syksynä juoksun ihanuus muistui nopeasti mieleen, mutta homma lopahti joskus ilmojen kylmettyä, kun pitkittynyt flunssa tappoi motivaation. Tänä keväänä lähdin innosta puhkuen ja uudet lenkkarit loistaen lenkille ja haastoin itseni viimein juoksemaan myös vähän pidempiä lenkkejä kuin niitä tuttuja ja turvallisia vitosia. Juoksin ensimmäistä kertaa elämässäni kympin! No, ennen kuin lenkkeilystä tuli rutiini, tappoi yksi erittäin huono lenkki innostuksen. En kuitenkaan ryhtynyt repimään hiuksia päästäni sen takia, sillä kesän yli peruskuntoa tuli pidettyä yllä pyöräilemällä.

Pari viikkoa sitten aloitin taas juoksemisen, ja voi että, kun se on ihanaa! Juoksu on ainakin mun kokemukseni mukaan hirveän paljon päivästä kiinni. Hyvinä päivinä juoksu kulkee, parhaimpina päivinä tuntuu, että voisi juosta vaikka kuinka pitkälle. (Niistä muunlaisista päivistä ei nyt puhuta, koska tän on tarkoitus olla motivationaalinen postaus.) Haluaisin kuitenkin löytää lenkkipolkujen rajaaman mukavuusvyöhykkeeni ulkopuolelta uusia liikuntamuotoja juoksun rinnalle ja sijastakin. Mulla on ongelmia nilkan asennon ja sitä myötä polvien kanssa, mihin tukipohjalliset ja pronaatiotuetut kengät ovat toistaiseksi auttaneet. Koska haluan kävellä vielä nelikymppisenäkin, mun on kuitenkin pakko kuunnella siinä asiassa kehoani, mikäli se jossain vaiheessa ilmoittaa, että juoksut on juostu. Siltä varalta olisi hyvä olla suunnitelma B. Eikä se monipuolinen harrastaminen muutenkaan ainakaan haitaksi ole. Haluaisin myös parantaa ryhtiäni ja vähentää liiasta koneella/kirjastossa/sohvalla kököttämisestä johtuvia yläkroppajumeja. Kuntosalille mua ei ainakaan vielä saa kuin uhkailemalla, joten yritän lähestyä näitä tavoitteita toiselta suunnalta.

Jooga on ollut mielessä jo pitkään, ja siitä olisi mulle varmasti paljon hyötyä – jos sitä vaan olisi varaa harrastaa. Tuulipa bongasi YogaNordicin huikean synttäritarjouksen: uuden asiakkaan tutustumisviikko vain 7 euroa! Tämän viikon aikana saadaan siis joogata niin monella tunnilla kuin ikinä ehditään ja vieläpä lainata matot ja pyyhkeet kaupan päälle. Aamuni alkoi hyvin poikkeuksellisissa merkeissä Hot Jooga Lempeä -tunnilla, ja 30-asteisessa huoneessa joogailu oli kyllä just niin ihanaa kuin miltä se kuulostaa. Mä en ole aikaisemmin (satubalettia lukuunottamatta) ollut yhdelläkään ryhmäliikuntatunnilla, ja jännitin vähän etukäteen sitä, kuinka pystyn keskittymään vain omaan tekemiseeni. Totta kai mä tiedän, ettei ketään kiinnosta tuijotella ja naureskella mun huonolle tasapainolle tai sille, etten saa sormenpäitä maahan jalat suorana, mutta oon silti kauhean arka tuollaisissa tilanteissa. No, ei ollut kyllä hetkeäkään sellainen olo, että joku arvostelisi mun Kissalehmää (hahaha) tai Kobraa, ja yllättävän helppoa oli tehdä liikkeitä omaan tahtiin, oman kropan rajojen mukaan. Tänään on vuorossa bikram-joogatunti, joka pelottaa mua sitä enemmän, mitä enemmän siitä luen... mutta itsensä haastamisestahan tässä on kyse! Loppuviikolle olen varannut myös Hot Pilates - ja Air Jooga -tunnit, joten mikäli iltapäivällä on ihan kauheeta, niin edessä on vielä superkivojakin juttuja. Mua harmittaa kyllä, että just nyt mulla ei yksinkertaisesti ole varaa noihin joogakoulujen kausikortteihin, mutta en anna sen häiritä vaan otan nyt ilon irti tästä kokeilusta! Varmasti jossain vaiheessa on mahdollisuus palata joogamatolle, jos ei YogaNordicilla, niin muualla. Toivon myös, että pääsisin eroon ryhmäliikuntarimakauhustani ja saisin vihdoin ja viimein, viidentenä opiskeluvuonna, hankittua Unisportin jäsenyyden...

Näköjään sitä voi olemattomastakin liikuntahistoriasta saada aikaiseksi massiivisen tekstin. (Fyysistä kankeuttani tasapainottaa L:n sanoin verbaalinen notkeus.) Tähän loppuun muutama ei-tieteellinen teesi, jonka olen oman kokemukseni perusteella muodostanut:

1. Löydä oma juttusi. Kaikkien ei tarvitse rakastaa joogaa, sykkiä lenkkipolulla tai ottaa belfieitä salilla. Lajeja ja tapoja löytyy jokaiselle liikkujalle.
2. Pohdi, mikä on juuri sinulle paras tapa aloittaa. Jos päätät lähteä salille 4 kertaa viikossa, ja päätöksesi pitää, hyvä niin. Mutta jos huomaat kerta toisensa jälkeen jaksavasi täysillä pari viikkoa, minkä jälkeen into lopahtaa, ja karkkihyllyn seireeninkutsu muuttuu vastustamattomaksi, rauhallisempi aloitus voi olla pidemmän päälle parempi vaihtoehto. Just nyt mun itsekuri ja motivaatio eivät todellakaan ole sillä tasolla, että saisin pakotettua itseni lenkille vaikkapa neljä kertaa viikossa. Niinpä olen aloittanut kahdella fiilistelylenkillä, jotka on helppo mahduttaa aikatauluihin. Nälkä kasvaa syödessä, ja jossain vaiheessa huomaa haluavansa enemmän. Mulle paras tilanne on se, että mun ei ole pakko lähteä lenkille, vaan haluan lähteä lenkille. Silloin aikaakin on huomattavasti helpompi löytää.
3. Mieti, miksi liikut. Sikspäkki on hyvä tavoite siinä missä muutkin. Mua se ei riitä motivoimaan. Haluan ennemminkin ajatella liikunnan tukevani hyvinvointiani paitsi nyt, myös pitkällä aikavälillä. Kaipaan kuitenkin jotain konkreettisempaa motivaatiota kuin se, että "jos nyt juoksen vielä kierroksen, niin jaksan kuuskymppisenäkin sauvakävellä pitäjää ympäri", mutta onneksi liikunnalla on niitä välittömiäkin hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.
4. Kampita tekosyyt! Ei aina vaan huvita. Sen sijaan, että jumahtaisi ensimmäisen plääh-ajatuksen myötä sohvalle, kannattaa käyttää muutama hetki sen miettimiseen, miksi ei huvita. Oletko oikeasti niin väsynyt rankan työ- tai koulupäivän jälkeen? Vai laiskottaako vaan? Musta on ihan ookoo skipata lenkki joskus silläkin perusteella, että ei yksinkertaisesti voi jättää kesken jonkun Frendit-jakson yhdettätoista uusintaa. Omalla kohdallani oon kuitenkin huomannut, että passiivisuus lisää passiivisutta (ja kolikon kirkkaampana kääntöpuolena aktiivisuus aktiivisuutta), ja joskus se persettä penkkiin painava voima kannattaa selättää vaikka väkisin. Väittäisin empiirisiin tutkimuksiin perustuen, että yhdeksällä kertaa kymmenestä ei ole kaduttanut, jos on niiden ensimmäisten yök-ajatusten jälkeen sitonut lenkkarinnauhat. Hyvä treeni voi pelastaa muutoin huonon päivän, ja parhaat lenkkini olen juossut vitutuksen alaisena/kaatosateessa.
5. Korkein kynnys melkein missä tahansa asiassa on oman kodin kynnys. Kun sen on ylittänyt, niin kaikki onkin jo huomattavasti helpompaa.

Ja lopuksi vielä mun lemppari fitspo quote: koska aina ei tarvitse olla mitään sen enempää.

okayest

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti