lauantai 6. syyskuuta 2014

Lamaannuttava epäonnistumisen pelko

wqMF38mfrpjsmhkMnfQPCnaoM41pvBE9s_DVxVCv3Ro,fRqLMrb041y-JPDhPnvtxVolilW4fS4m9I6Jo4kda0w,YqFMBVjq0VQOhyto-gSTf_6g4fRlnEsr5Lk_p88MulU


Jos ei yritä, ei voi epäonnistua.
Tästä pessimistin iltahuudosta on joissain asioissa tullut mun mantra. En tiedä miksi: olen yksi vähiten kilpailuhenkisistä ihmisistä, jonka tunnen, eikä mulla ole kunnianhimoa juuri nimeksikään. Mua ei ole koskaan rangaistu epäonnistumisista tai painostettu suoriutumaan. Arvosanat on mulle yhdentekeviä niin kauan, kun ne mielestäni heijastavat omaa panostustani – siitä, ovatko ne muiden arvosanoihin verrattuna hyviä vai huonoja, en ole koskaan välittänyt.

Sen sijaan niissä asioissa, jotka ovat mulle tärkeitä, pelkään epäonnistumista niin paljon, että se halvaannuttaa mut. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka kirjoittaminen. Tyhjällä dokumenttisivulla aggressiivisesti vilkkuva kursori aiheutti mussa pitkään sellaista ahdistusta, että en avannut koko tekstinkäsittelyohjelmaa. On helpompaa olla kirjoittamatta mitään kuin kirjoittaa jotain, mikä ei ole tarpeeksi hyvää. Tarpeeksi hyvää kenelle? Piirtäminen unohtui vuosia sitten, ja vaikka välillä haluaisin tarttua kynään, väärään suuntaan kulkevat viivat turhauttavat niin, että itkettää. Ja entäs valokuvaaminen sitten: joskus tekisi mieli heittää kamera ikkunasta, kun ei musta kuitenkaan tule koskaan niin hyvää kuin jostain toisesta. Miksi siis edes yrittää, vai?

OnvD3mdLDvL2kJcDTXHolHxMZPOedV5tGoGHwpsh5TQ,04DSUd9U86ij8FwgmAHj6WSM2_fKMO59q_sDucCK-2A


Kyse ei ole edes siitä, että vertaisin itseäni toisiin. Kirjoittajia on monenlaisia, hyviä kirjoittajia on monenlaisia, ja tiedän, että olen parhaimmillani yksi heistä. Silloin joskus kun piirtäminen oli kivaa, ei käynyt mielessäkään, että pitäisi verrata omia kehittyviä taitojaan muihin. Mulla on toivottavasti vielä monta kymmentä vuotta aikaa ottaa valokuvia ja oppia. Mulla ei ole mitään tarvetta tai halua olla parempi kuin muut. Huonompi kuin muut tarkoittaa mun sisällä asuvan arvostelijan mukaan kuitenkin samaa kuin yksinkertaisesti huono.

Mä haluan nauttia siitä, mitä teen, oli se sitten kirjoittamista, piirtämistä tai valokuvaamista. Mitä siis sanoa sille äänelle, joka väittää, etten osaa, ettei kannata, että epäonnistun kuitenkin?
Puheesi on kuin kärpäsensurinaa korvissani.
Tätä mä aion sille äänelle toistella, kunnes se vaikenee.

NJ91KceAZS7Q6-13NcGOffS4x4gB7t00_4gW31lE-cw,M6BqNXr9iKSRdRvjBMlPxwX-kpMhCcGpnm8EJxeyul8,SNSK4XBMwPmAzzYm9nRIlHHKxcHGpPVrun2Z-YgQ-Lw
Kuvituksena pari Annin kesän alussa ottamaa kuvaa (feat. kuvankaunis Kiia ja taitava kuvaaja itse, kiitos!) muistutuksena siitä, että en mä ihan joka kerta valokuvissa epäonnistu!

2 kommenttia:

  1. Sä oot superhyvä kirjoittaja (saat tehä mun kandin ihan anytime ;)), superhyvä valokuvaaja, super viisas tuleva superpsykologi ja superhyvä ystävä <3! Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista ihana! Nii oot säkin, etkä vaan siks, että sanot noin. <3

      PS. Musta tuntuu että huomisen aamuherätyksestä tulee hyvin vaikee :'D

      Poista