perjantai 29. elokuuta 2014

Kesäkaverit

syysasu1


Tällaisissa vetimissä liikuskelin tiistaina kaupungilla, kun tapasin ensin Lottaa kirjastoraidauksen ja darra-kiinalaisen merkeissä ja myöhemmin Annaa elokuvissa.

Rikhardinkadun kirjasto on yksi mun lempipaikkojani Helsingissä, ja siihen nähden sinne eksyy harmittavan harvoin – se kun on vähän toisella puolella kaupunkia kuin vaikkapa meidän kampus. Ehkä mä marraskuussa löydän itseni puupaneeleiden, seinämaalausten ja plyysiverhojen keskeltä kirjoittamasta kliinisen psykologian katsausta. Vielä kun ei ole koulujuttujen aika (tai no oishan sitä, mutta kieltäydyn myöntämästä tosiasioita), niin laukkuun päätyi kolme kotimaista romaania ja yksi kiinalainen runokirja. Rikhardinkadulta reippailtiin Annankadulle New Bamboo Centeriin palauttavalle lounaalle. Ei tule ihan heti mieleen, koska olisin viimeksi syönyt kiinalaisessa raflassa – tilaamani naudanlihahässäkkä oli onneksi huomattavasti freesimpää kuin takavuosien lempiruokani friteerattu kana hapanimeläkastikeessa.

Myöhemmin mentiin lemppari-ex-kämppikseni Annan kanssa katsomaan Kesäkaverit Tennispalatsiin. En ole nähnyt Annaa koko kesänä, joten ennen leffaa ohjelmassa oli kuulumistenvaihto. Hyvän leffaseuran tunnistaa siitä, että vaikka se pälättäisi kuinka kovaan ääneen ennen alkutekstejä (kaikella rakkaudella <3), se osaa vaieta elokuvan ajaksi. Kesäkaverit oli geneerisestä nimestään huolimatta ihan loistoleffa, parhaita kotimaisia, mitä olen vähään aikaan nähnyt! Kauniit ja komeat näyttelijät puivat juuri sellaisia ongelmia, jotka meitä nykypäivän parikymppisiä kaihertavat, hersyvällä huumorilla ja yllättävän sujuvalla dialogilla höystettynä. Iiris oli ihan kuin minä jokunen vuosi sitten (tosin sanavalmiimpi ja räväkämpi, haha). Iiriksen isosisko oli ihana, ja kaikki muutkin hahmot aidonoloisia ja sympaattisia. En tiedä, kuinka hyvin Kesäkaverit kestää aikaa (ajankohtainen kieli ei ainakaan ole enää parin vuoden päästä ajankohtaista vaan ehkä jopa noloa), mutta vielä ei missään nimessä ole liian myöhäistä fiilistellä kesäistä Hankoa ja valvottuja valoisia öitä. Hauskanpito, ystävyys ja itsensä etsiminen eivät missään nimessä rajoitu yksinomaan kesäaikaan!

Nyt mun pitää kirmata/kruisata työpaikalle! Toivottavasti nämä tyhjänpäiväisen jaarittelun ympärille rakentuvat postaukset eivät syö hurjasti kenenkään sielua, yritän huomenna aamuvuorosta toinnuttuani kirjoitella jotain fiksuakin. Jos säät sallivat, niin sunnuntaina on hyvä sauma taltioida kuvamateriaalia tänne laitettavaksi, ja jos ei, niin palataan Miamin aurinkoon! Hyvää perjantaita kaikille!

4 kommenttia:

  1. Rikhardinkadun kirjasto on kyllä ihana! Eksyin sinne kerran puolivahingossa muutama vuosi sitten talvella :D Ja ää, mäkin tahdon nähdä Kesäkaverit!! Miksei se tullut kesän alussa?? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Kannattaa eksyä uudelleenkin. Mä ihmettelin samaa, mutta Anna totesi viisaasti, että kesä ei ole mikään elokuvasesonki. :D Tuskinpa kukaan olis halunnut niillä 30 asteen helteillä Tennarin penkeillä hikoilla.

      Poista
  2. Ihana kuva! Osaathan sä seisoo järkevän näkösesti kameran edessä ja näyttää vieläpä supercoolilta ;) Oot salee salaa harjotellu<3! pus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah voi kiitti <3 Tajusin, et se on semihelppoo ku ei vaan kato kameraan. Mua kyl naurattaa ku näytän tässä ihan siltä, että ihmettelisin tota mun tosi pitkää isovarvasta! :'D

      Poista