sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Siellä, mihin aurinko paistaa

Nimittäin Turussa! Turku ja Helsinki on ne kaksi kaupunkia Suomessa, joissa voisin kuvitella asuvani (puutalossa kahden kissan ja pienen kissaystävällisen koiran kanssa). Molemmilla on oma erityinen vibatuksensa, jonka takia niitä on mahdoton vertailla: Helsinki on niin kansainvälinen kuin meillä täällä Suomi-neidon helmoissa nyt on mahdollista päästä, Turussa taas on sellainen letkeämpi meininki. Kuuleehan sen nyt jo murteestakin, että niillä on aina kivaa! Kun minä ja pikkuveikka oltiin vielä pieniä, käytiin Turussa pari kertaa vuodessa (veljen lemppari oli lelukauppa Casa Grande ja meikän pizzeria Dennis), mutta sen jälkeen, kun muutin kotoa, ei ole Aurajoen rannalla tullut vierailtua. Hyvä ystäväni muutti kaupunkiin syksyllä opiskelemaan, ja siitä asti olen suunnitellut visiittiä. Viikko sitten päätin, että on vihdoin ja viimein aika valloittaa Turku!

Tammikuu on ollut melkoista orjantappuraviidakossa taistelua, ja kun sain yhden ison koulujutun pakettiin ja kuun ainoan tentin pois alta (meni kyllä nolon surkeasti eli otetaanpa helmikuussa uusiksi), pakkasin keskiviikkona tavarani ja lähdin Turkuun. Kaikille kaamosmasennuksesta kärsiville vinkkinä, lyhytaikainenkin eskapismi tekee hyvää! Kun junani kuulutettiin Pasilassa, hymyilin suu korvissa. Tuntui huojentavalta olla vieraassa kaupungissa, poissa tutuista kuvioista ja kaukana kaikesta, mikä muistuttaa tekemättömistä asioista.

Sitä paitsi, Turku on ihan mahtava! En ole ikinä tajunnut, miksi sitä kutsutaan Suomen persereiäksi. Kaikkihan tietää, että Pori on Suomen persereikä. Turku on niin sympaattinen! Symppiksiä puutaloja, ravintoloita, joenrantaa, Eeva Kolu, murre, linna, laivoja, hassuja juttuja rakennusten katoilla, Ihana Kirppis; pubeja, joilla on hassu nimi. What is there not to love?

Näin pitkästä aikaa myös toista hyvää ystävää ja silittelin kissoja. Kierreltiin Turkua ja paleltiin vähän. Illalla kävin tämän uusturkulaisen ystävän kanssa syömässä Mamissa, ja olipa muuten ihan superherkullista ruokaa! Pistettiin ranttaliksi ja tilattiin jälkkäriksi creme brulee ja vadelmasorbettia, mikä oli siinä mielessä tosi huono idea, että sen makujen sinfonian (oikeesti käytin tätä ilmausta) jälkeen kaikki maistuu vaan tuhkalta suussani! No ei sentään, mutta oli kyllä perkeleen hyvää. Viereisessä pöydässä istui joku keski-ikäisistä kitkeristä neitsyistä koostuva porukka, jonka kolmen ruokalajin valitusnäytelmä sai mut riemuitsemaan sitä, että vielä osaan sentään nauttia elämästä... Etanat oli pahoja, pääruoka liian suolaista, jälkkäri liian makeaa. Joo joo vahinkoja sattuu, ruoka voi olla pahaa ja maut ei aina kohtaa, mutta siinä vaiheessa, kun ämmät kieltäytyi tarjotusta uudesta annoksesta, tajusin, että toiset vaan saa jotain kiksejä siitä, että pääsee valittamaan kuinka huonosti kaikki on. No, me kyllä nautittiiin siitä ruoasta ihan niidenkin edestä, mutta se nyt varmaan johtuu vaan meidän nuoresta iästä, tietämättömyydestä ja rahvaasta mausta!

Perjantaina tehtiin retki Turun linnaan, jossa ei ole tullut käytyä sitten ala-asteen. En muistanut linnasta juurikaan muuta kuin ne Eerikin kyynerpääkuopat, mutta nekään ei kyllä olleet niin selkeät kuin mun muistikuvissa... Yritin kauheasti rääkkäillä aivojani ja muistella, miten se Eerikin ja Juhanan juttu oikein menikään, mutta pakko myöntää, että historiankirjojen opit on tässä vuosien aikana haihtuneet. Sen verran sentään muistettiin, että Katariina Jagellonika toi Suomeen haarukan, ja että Turun linnassa oli Suomen ensimmäinen sisävessa! Tammikuinen perjantai oli muuten oikein hyvä aika vierailla linnassa, hiljaista oli. Saatiin rauhassa laskeutua niitä kamalia, kapeita ja jyrkkiä rappusia ja nauttia ihanasta tammikuun valosta, joka tulvi ikkunoista sisään.

tku1 tku2 tku3 tku7 tku4 tku5 tku6 tku8 tku9 tku10 tku11 tku12 tku13 tku14 tku15 tku16 tku17 tku18 tku19 tku24 tku25 tku27 tku20 tku21 tku22 tku23 tku26

8 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, kyllä näyttäytyy Turku kauniina! Soma kaupunki tuo Turku on toki livenäkin, kyllä siellä kiva on silloin tällöin piipahtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kaunishan se onkin, ainakin, kun aurinko paistaa (niin kuin kaikki Suomen kaupungit, haha).

      Poista
  2. No johan iski koti-ikävä näitä katellessa! Eipä siinä, kohta saa tallustella taas Aurajoen rantaa pitkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku on kyllä loistava paikka palata maailman turuilta (heh heh)! Munkin matkakuume oireilee aina sun kuvia ihastellessa eli tasoissa ollaan. :D

      Poista
  3. Aamen ja hallelujaa ja vielä toinen aamen! Jos ikinä muuttaisin pois Helsingistä, muuttaisin Turkuun. Se on ihana! Mun tekisi nyt kovasti mieli sepustaa tarina jos toinenkin Turun ihanuudesta, mutta sä olet sanonut jo kaiken oleellisen. Joten en voi kuin nyökytellä pontevasti.

    Ja Mamista oon kuullut niin paljon hyvää että se on siis testattava jahka Turkuun seuraavan kerran pääsen vierailemaan.

    Kiitos kun muistutit ihanasta Turusta! Tää sai hymyilemään näin maanantaiaamuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Turku on superb. <3 Suosittelen visiittiä asap! Turulla on parantava ja selkiyttävä vaikutus asioihin! Ja hyvällä ruoalla kans. Arvottiin pitkään Mamin, Tintån ja mitä-näitä-nyt-on välillä ja ahdisti, kun Eat.fi:ssä oli ihan ihmeellisiä valituksia, mut valittajat on ilmeisesti just niitä ihmisiä, joiden vieressä istuttiin. :D Onneks mun oma maku on vielä niin rahvas ja kultivoitumaton, ettei haittaa vetinen kukko!

      Ihana kuulla, että Turulla oli hymyilyttäviä ominaisuuksia!

      Poista
  4. Upeita kuvia! Pakko päästä Turkuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauheus, en oo ollenkaan huomannut tätä kommenttia! Kiitos paljon näin reilu puoli vuotta myöhässä, toivottavasti oot jo käynyt Turussa! :)

      Poista