keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta! // PMMP@Helsingin jäähalli 27.10.2013

pmmp2
Ihan ensimmäiseksi mun pitää tehdä tunnustus: en ole keikkaihmisiä. Tämä oli mun muistikuvan mukaan elämäni ensimmäinen PMMP-keikka. Ja kaikkien aikojen viimeinen – ehkä. En ole pitkään aikaan kuunnellut aktiivisesti PMMP:tä, sillä uudet levyt eivät iskeneet niin kovaa kuin ne varhaisimmat. Kesällä luin HS:n Kuukausiliitteestä kuitenkin PMMP:n uraa, loppua ja jäähyväiskiertuetta koskevan artikkelin ja tajusin, että mun on pakko nähdä PMMP vielä kerran. Tai siis, ensimmäisen kerran. Sillä vaikka uusimmat levyt eivät tuntuneetkaan olevan ihan mun juttu, niin ne kolme ensimmäistä kyllä olivat. Mä olen kasvanut aikuiseksi niiden kappaleiden parissa. Voi, miten monta kertaa olenkaan istunut yksin pimeässä napit korvissa ja kuunnellut esimerkiksi Olkaa yksin ja juoskaa karkuun -, Salla tahtoo siivet - ja Onko sittenkään hyvä näin -kappaleita. Koin, että nuo ja lukuisat muut yhtyeen kappaleet puhuttelevat juuri mua, juuri sellaista vähän hukassa olevaa nuorta naista kuin olin, ja olen kai edelleen. Välillä itkin, usein purin hammasta ja sisuunnuin. PMMP on auttanut mua vuosien varrella käsittelemään omia tunteitani ja vaikeita juttuja, pukenut sanoiksi sellaista, mitä en itse ole osannut.

PMMP:tä on jotenkin hirveän vaikea yritä vangita yhteen kuvaukseen. Aitous on kuitenkin se sana, joka tulee ensimmäisenä mieleen. Kappaleet kertovat aidoista iloista ja kivuista. Ja Paula ja Mira tuntuivat niin aidoilta hyppiessään lavalla! Kun jotain Lana Del Rayn kuviakin katsellessa tulee lähinnä sellainen olo, että "mä en koskaan", niin Paulaa ja Miraa seuratessa mut valtaa sellainen tunne, että "jos nekin voi tehdä mitä haluaa, niin kyllä mäkin voin!" Mun ambitiot ei ole (kaikkien onneksi) musiikissa, mutta siitä huolimatta sain keikasta ihan hirveästi poweria. Valtavasti positiivista energiaa, joka virtaa mussa edelleen.

pmmp1
Olimme neljännessä rivissä ja siis oikeasti tooosi lähellä lavaa, mikä ei näistä kännykkäkuvista oikein paljastu (älytön laajakulma, en tajuu). Mira ja Paula crowdsurffasivat pariin otteeseen, ja toisella kerralla Paula oli VIELÄ lähempänä meitä kuin tässä. JA PAULA KATSOI MUA SILMIIN.

pmmp3
Settilista alkoi iki-ihanilla Rusketusraidoilla ja jatkoi tasaisen mahtavaan tahtiin. Nautin jopa niistä biiseistä, joita en ollut aiemmin kuullut (näitä oli meinaan ainakin yksi) tai joille en ollut aiemmin lämmennyt. Pikkuveljen ja Lautturin kohdalla kyyneleet valuivat, samoin Korkeasaaren. En tykännyt biisistä erityisemmin etukäteen, mutta Paula kertoi sen taustalla olevan tarinan. Eräs poika, joka oli kuvannut biisiin myös koskettavan videon, oli ollut pitkään kirjeenvaihdossa PMMP:n tyttöjen kanssa ja kertonut kaikista vaikeuksistaan. Paula oli kysynyt, oliko pojan elämässä asioita, jotka tuottavat hänelle iloja. Poika listasi ne, ja listasta syntyi Korkeasaari. Vollotin holtittomasti koko biisin ajan. Musta on aivan upeaa, miten PMMP on ottanut faninsa omikseen. Uskon, että bändin kaikkea muuta kuin homogeenisessä fanijoukossa on useita vastaavia tarinoita.
Ja Tytöt, Tytöt oli tietysti aivan mahtava.

Mun on edelleen vaikea uskoa, että se tosiaan oli viimeinen keikka. Ja ehkä sitä ei olekaan niin tarpeen painottaa. Kyllähän mä itsekin tiedän, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Uskon, että Paula ja Mira ja koko PMMP:n porukka tekevät vielä paljon hyvää, tapahtui se sitten yleisön edessä tai ei. Ainakin heidän kappaleensa elävät vielä montakymmentä vuotta. Rakastan edelleen samoja kappaleita kuin melkein kymmenen vuotta sitten, kyllä sen täytyy jotain kertoa.

pmmp4
KIITOS, KIITOS, KIITOS! ♥

4 kommenttia:

  1. Olen niin kade, neljä ekaa levyä kolahtivat ja itse en ennättänyt yhdellekään keikalle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voooih, harmin paikka. :/ Onneksi levyjä voi kuunnella repeatilla hamaan loppuun asti! :) Mietittiin tyttöjen kanssa, että oiskohan tosta jäähyväiskiertueesta tulossa joku DVD-kooste, ois siistiä.

      Poista
  2. Neljäs rivi, terve! Me oltiin yläkatsomossa ihan rehellisillä piippuhyllypaikoilla, mutta fiilis ylsi onneksi sinnekin asti. Mä oon nähnyt tytöt pariin otteeseen Ruississa, mutta oli tossa ihan oma erityinen tunnelmansa. Pure greatness.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aika muikeat paikat! Ja ihmiset oli kivoja, kun eivät pahemmin tuuppineet. :) Hyvä, että siellä katsomossakin riitti fiilistä! Ne isot näytöt oli kyllä aika jees katsomopaikkojen kannalta. Mahtava keikka oli joka tapauksessa, iih.

      Poista