tiistai 22. lokakuuta 2013

Ruoanlaiton pääasiallinen kurjuus

Meikä ei tosiaan ole mikään kodin hengetär etenkään työllä kyökin puolella. Ruoanlaitto on ihan kivaa, ja kyllä mä mieluummin parit purjot pilkon kuin syön valmisruokia tai samaa tavaraa päivästä toiseen. Parhaiten kuitenkin viihdyn keittiössä siinä pöydän ääressä, lautanen edessä. Äsken kokkaillessani tuli vastaan useampiakin ruoanlaiton henkilökohtaisia kompastuskiviä, ja ajattelin ne nyt teidänkin kanssa jakaa, jos vaikka löytyisi hengenheimolaisia.

☆ Pilaantuneet/olemattomat ainesosat. "Mulla taitaakin olla kotona sipulia ja perunoita ja kananmunia, teenpä siis sipuliperunamunakkaan." No, pannu on jo kuumana ja nälkä kurnii, ja sitten huomaat, että perunoita ei ole, kananmunia ei ole ja sipuli on puoliksi homeessa.

☆ "1 teelusikallinen SantaMarian sinistä currykookospunasipulipapaijatahnaa" -tyyppiset reseptit. Valitettavasti kaikkein herkullisimman kuuloiset ruoat on aina niitä, joihin tulee teelusikallinen kolmea erilaista tahnaa ja muutama lehti viittä eri yrttiä.

☆ Avataan tästä -ratkaisut. Kuka insinööri näitä keksii? "Revi tai leikkaa" on mun suosikki. Ehkä suomalainen keskivertoruoanlaittaja sitten kulkee Victorinox käden jatkeena, mutta mä en kyllä ikinä saa noita ilman saksia auki. Pahimpia on kyllä jonkun laktoosittoman maidon sellanen muovinen lenksu-systeemi, sellasta kun avaan, niin joko katkasen sen lenksun tai vaihtoehtoisesti purskautan avatessa puolet maidosta päälleni.

☆ Liian pienet astiat. Ei ollut tänäänkään ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun yritän sovittaa ihan liian isoa ruokamäärää ihan liian pieneen pannuun/vuokaan/kattilaan. Huippukohta oli ehkä vääntää kanankoipi sopimaan pyöreeseen pakasterasiaan.

☆ Ihan vääränlaiset uunit. Tämänhetkisen talouteni uunissa on kaksi tasoa: liian ylhäällä tai liian alhaalla.

☆ Uunin päälle laittamisen oikein ajoittamisen kosminen mahdottomuus. Musta on kiva, että joissain resepteissä kehotetaan heti ensin meitä uusavuttomia laittamaan uuni päälle. Usein saan kuitenkin kulutettua siihen ruoan kokoamisvaiheeseen niin paljon aikaa, että loppujen lopuksi se uuni huutaa turhaan 200 asteessa 15 minuuttia. Tai vaihtoehtoisesti muistan laittaa uunin päälle siinä vaiheessa, kun lasagne on paistovalmiina pöydällä.

Ei, minä ja keittiö ei vaan sovita yhteen. Pidetään peukkuja, että saan illallista vielä tämän päivän puolella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti