lauantai 26. lokakuuta 2013

Lauantai-illan ismit

Minä olen feministi. Ja idealisti. Miksi sen myöntämistä pitäisi hävetä? Musta on hassua törmätä kerran toisensa jälkeen naisiin, jotka kieltävät jyrkästi olevansa feministeja. Let's be real, kyllähän me kaikki haluamme omia oikeuksiamme ajaa. Monet perustelevat, että feministi-sanalla on niin huono kaiku, eivätkä halua tulla yhdistetyksi miesvihaajiin tai kiihkoileviin rintaliivinpolttajiin. Miesviha ei ole feminismiä, se on sovinismia. Seksismi ei ole yksinomaan miehinen synti. Ja se taas, mitä muiden paidan alla on tai ei ole tai kasvaa tai ei kasva, ei todellakaan kuulu minulle. Feminismissä on toki omat ongelmansa, suurimpana mielestäni se, miten usein nainen mielletään valkoihoiseksi heteroseksuaaliksi.

Silloin tällöin mietin, ajattelenko liikaa. Kun naputtelin esseetä teineille suunnatun saippuasarjan seksismistä, kävi pariinkin kertaan mielessä, onks tässä nyt mitään järkeä ja olemmeko me yhtä kaukana asian ytimestä kuin jääkarhut pingviineistä. Sitten muistin kaikki ne seksistiset kommentit, joita olen tässä vuoden aikana fiksuilta, akateemisilta ihmisiltä kuullut. Ja kaiken sen slutshamingin, mihin olen törmännyt. Kaikki ne ajatukset siitä, kuinka on näytettävä tältä tai tuolta ollakseen vähän parempi ja kelvatakseen. Uskon, että mitä triviaalimmalta jokin, esimerkiksi seksistinen mainos tai tv-ohjelma, tuntuu, sitä valmiimmin hyväksymme sen normina ja oikeana. Ja sitä tärkeämpää on kiinnittää huomio näihin pieniin juttuihin.

En kuitenkaan sanoisi ajavani naisten oikeuksia. Ajan ihmisoikeuksia, meidän kaikkien oikeuksia. Haluaisin elää maailmassa, jossa kaikki ovat samanarvoisia, olivatpa sitten miehiä, naisia tai muulla tavalla identifioituvia; terveitä tai sairaita; rikkaita tai köyhiä; mustia, valkoisia tai mitä tahansa siltä väliltä. Riippumatta siitä, kenen puoleen he kääntyvät rukouksineen tai kenen kanssa he haluavat jakaa elämänsä. Se olisi maailma, jossa kaikkia kohdellaan ihmisinä ei jonkin kategorian edustajina. Uskon, että pienillä teoilla me kaikki voimme vaikuttaa siihen, että tällainen maailma on askelta lähempänä. Niitä pieniä tekoja ovat vaikkapa oman käytöksen ja ennakkoluulojen tarkastelu. Meillä kaikilla on ennakkoluuloja, mullakin, ei siitä mihinkään pääse. Vieras pelottaa, niinhän se kuuluukin. Ihmismielen hienouksiin kuuluu kuitenkin se, että toisin kuin luolassa asuvat esivanhempamme, tulemme tietoiseksi asiasta ja voimme reagoida siihen muutenkin kuin fight or flight -mekanismein.

Mun idealisti-minä törmää kuitenkin jatkuvasti siihen tosiasiaan, että kaikki ei ajattele näin. En vaan pysty kykene ymmärtämään, mikseivät. Jos lähtökohta on, että meillä kaikilla olisi samat oikeudet, ei jonkun toisen oikeudet yksinkertaisesti voi olla sulta pois. En ymmärrä, miten jollain edes riittää energiaa hankaloittaa jonkun toisen elämää, joka ei mitenkään vaikuta henkilön omaan elämään (tasa-arvoinen avioliittolaki). Eikö olisi vain niin paljon helpompaa elää ja antaa toisten elää? Eikö tosiaan ole muuta keinoa purkaa omaa pahaa oloa ja ahdistusta ja epävarmuutta ja mitä vielä, kuin levittää sitä ympäristöön? En vaan tajua. Onhan mun ollut pakko myöntää, että maailmassa on paljon itsekkäitä, ahneita ja tyhmiä ihmisiä. Haluaisin kuitenkin uskoa, että nämä tyypit ovat vähemmistössä. Miksi heillä on niin paljon sananvaltaa sellaisissakin asioissa, joilla ei ole mitään tekemistä talouden tai politiikan kanssa?

Tämä oli nyt tällaista läyhää läpätystä maailmanparannushengessä, mutta kyllä lauantai-iltana saa vähän läpättää, eikös juu. Kiteytän vielä ajatusmaailmani näihin muutamaan, varsin inspiroivaan sanaan:

2 kommenttia:

  1. Feminismi ajaa tasa-arvoa, ei naisten oikeuksia. Oon kiristellyt tästä asiasta hampaitani n. seitsemän vuotta ja ärsyttää kovasti, kuinka väärä kuva joillain ihmisillä asiasta on. On aika naurettavaa, jos esim. feminismin nimissä puhutaan yritysten hallintojäsenten naiskiintiöistä.

    Idealismi on ihanaa. Minäkään en kykene ymmärtämään sitä, kuinka joidenkin ihmisten napaa kutittaa niin jumalattoman paljon se, mitä muut ihmiset tekee, vaikka asia ei kosketa heidän elämäänsä millään tavoin. Jostain Facebookin kautta näin joskus jonkun kuvan tai videon, jossa joku sovinistinen heteromies inisi, että kuinka hänen on tarkoitus kertoa lapsilleen, että kaksi miestä voi rakastaa toisiaan ja mennä naimisiin. Siinä oli sitten jonkun puhujakoomikon(?) vastaus, että tuoko on syy siihen, miksi valtavan kokoiselta ihmisryhmältä kielletään ihmisoikeudet. Fair point.

    Tämä postaus kosketti minussa juuri niitä asioita, jotka ovat minulle herkkiä ja joista avaan suuni. : D Kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ku niin mustakin, mutta en onnistunut löytämään sellaista sopivaa määritelmää mistään (esim. Wikipediassa feminismi=naisliike). :D Niin päätin sitten olla varovainen, hahah. Ja kyllähän feminismin juuret ovat kuitenkin nimenomaan naisliikkeessä, sittemmin on tajuttu, että kyllä niitä alistettuja ryhmiä löytyy myös muualta.

      No niiinpä! Musta sen ei kuulu mennä niin, että homot ei saa hankkia lapsia, koska niitä voidaan kiusata, VAAN niin, että kaikkien lasten vanhemmat kasvattaa jälkikasvunsa kohtelemaan muita niin kuin kuuluukin. Vanhemmilta ne asenteet tulee.

      Hee, kiva kuulla! Ole hyvä! <3

      Poista