keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kirjava keskiviikko: Vladimir Nabokov - Lolita



Minä pidän klassikoista. Lempikirjoistani iso osa on joko moderneja tai vanhempia klassikoita, ja vaikka valitsen luettavaksi myös paljon nykykirjallisuutta minulle tuntemattomilta tekijöiltä, yritän käydä läpi myös niitä teoksia, jotka jonakin aikana on syystä tai toisesta nostettu klassikon asemaan. Tämä asema kun on harvoin saavutettu ilman meriittejä, ja melkeinpä aina klassikoista löytyykin sellaista kieltä, teemoja ja juonikuvioita, jotka pitävät otteessaan.

Osa klassikoista on sellaisia, joiden lukeminen takeltelee eikä ole erityisen miellyttävää, mutta joihin kuitenkin ihastuu niiden herättämien ajatusten vuoksi. Nabokovin Lolita ei ole sellainen klassikko. Lolita on yksinkertaisesti mielettömän upea kirja, joka pistää hiljaiseksi. Harmittaa, että minulta on kestänyt niin kauan tarttua kirjaan. Olen elänyt jostain syystä siinä uskossa, että se on jotenkin hyvin vaikeatajuinen ja hitaasti etenevä. No, nyt voin sanoa, että se on kaikkea muuta.

Lolita, oikealta nimeltään Dolores Haze, on esiteini-ikäinen äitinsä kanssa asuva tyttö, johon kirjan minäkertoja Humbert Humbert palavasti rakastuu. Humbert Humbert näkee pienessä Dollyssä nymfetin: erikoislaatuisen nuoren tytön, jonka viehätysvoima ei selity pelkästään kauniilla kasvoilla ja joka osaa käyttää tätä voimaa hyväkseen. Humbert Humbert avioituu Dollyn äidin kanssa päästäkseen lähemmäs tyttöä, ja erinäiset tapahtumat käynnistävät pakomatkan halki Amerikan.

En oikein tiedä, miten Lolitaa kuvailisin. Se on intensiivinen sairaskertomus epätoivoisesta, kielletystä rakkaudesta. Hyytävä tarina rikkonaisesta lapsuudesta. Trilleri, psykologinen tutkielma, lyyrinen matkakertomus. Takakannessa Nabokovia kuvaillaan kielelliseksi virtuoosiksi, ja yhdyn tuohon täysin. En muista, koska olisin lukenut näin kaunista ja osuvaa kieltä, näin tarkkanäköisiä kuvauksia paikoista ja ihmisistä. Nabokov käsittelee myös hahmojaan ilmiömäisesti. Vuoroin Humbert Humbert herättää sääliä, vuoroin kuvotusta ja puhdasta vihaa. Häntä ymmärtää ja häntä kauhistelee. Lukija näkee maailman ja Lolitan hänen silmiensä läpi, eikä näky aina ole kaunis. Lolita on nuoresta iästään huolimatta erittäin seksuaalinen. Hän on tietoinen vetovoimastaan ja käyttää sitä hyväkseen, onpa hän aluksi vähän ihastunutkin Humbert Humbertiin. Ei ole vaikeaa nähdä, miten Humbert Humbertin kieroutuneessa maailmassa Dollyn muuttuu lapsesta nymfetiksi. Lukijalta tuskin unohtuu, että Dolores on ennen kaikkea viaton lapsi, vaikka ei aina niin viattomasti käyttäydykään. Alkuun tyttö tuntuu suhtautuvan välinpitämättömästi tai jopa innostuneesti heidän 'leikkeihinsä', joista hän hyötyy kauniiden lahjojen ja huvien muodossa, mutta pian tilanteen karmivuus on käsinkosketeltavaa: Humbert Humbert eristää lapsipolon täysin muulta maailmalta omia etujaan suojatakseen ja käyttää himon sokeuttamana hyväkseen tämän alistettua asemaa. Ja kuitenkin oli todella kivuliasta lukea niitä kohtia tarinassa, joissa Humbert Humbert tajuaa tilanteensa kammottavuuden ja vääryyden. Luulin aiemmin, että kirjassa kuvataan vain Humbert Humbertin obsessiota, ja täytyy myöntää, että oli raskasta lukea, kuinka hän toteutti fantasiansa. Ymmärrän kyllä, miksi vastaanotto ei 1950-luvulla ole ollut pelkästään myönteinen.

Raskaasta aiheesta huolimatta suosittelen kyllä Lolitaa jokaiselle kirjallisuuden ystävälle. Teos pomppasi kyllä ehdottomasti lempikirjojeni kärkijoukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti