keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kirjava keskiviikko: David Nicholls - One Day (Sinä päivänä)


Luin tämän kirjan jo kesällä, mutta koska katsoin viikonloppuna siihen perustuvan elokuvan, on se taas ajankohtainen. Ostin One Dayn Unkarista joskus alkukeväästä, mutta säästelin sen lukemista sopivaan hetkeen ja otin sen lopulta matkalukemiseksi kesälomareissulle. Minä ihan tosissani halusin tykätä tästä kirjasta, ja kolmannen tähden taisinkin antaa sillä perusteella.

Takakansitekstin perusteella tämän olisi pitänyt olla eeppinen romanssi. Emma Morley ja Dexter Mayhew tapaavat valmistujaisiltanaan 15. heinäkuuta 1988. He ystävystyvät, ja siitä päivästä lähtien Nicholls avaa vuosittain ikkunan kahden ihmisen elämään, jotka välillä kietoutuvat yhteen, välillä erkanevat toisistaan. You can live your whole life not realising that what you're looking for is right in front of you, julistetaan takakannessa, ja vaikka jokainen vähänkin genretietoinen lukija tietää jo ensimmäiseltä sivulta lähtien, että romanssi tästä tulee, sitä saadaan odotella pitkään. Emman ja Dexterin polut käyvät yksiin kerran toisensa jälkeen, mutta aina he tuntuvat kävelevän kadun vastakkaisilla puolilla. Kummallakin on takanaan epäonnistunut ihmissuhde, Dexterillä jopa tytär, kun he viimein tajuavat sen, mikä lukijalle on ollut selvää alusta asti. Tässä kohtaa pitäisi tietenkin hihkua riemusta ja tirauttaa pari liikutuksen kyyneltä. Mutta ei. Ja miksi ei?

Emma Morley ja Dexter Mayhew ovat molemmat käsittämättömän epämiellyttäviä ihmisiä, joten voi kai sanoa, että he ansaitsevat toisensa. Puolet kirjasta on sitä, että Dexter käyttäytyy kuin ihmishirviö, ja Emma ruikuttaa elämästään sen sijaan, että muuttaisi sen, mikä siinä on vialla. Heidän kärkäs nokkapokkansa on ajoittain huvittavaa, mutta lähes aina jompikumpi sanoo lopulta jotakin niin verisen loukkaavaa, etten ymmärrä, miksi he ovat edes ystäviä. Emma on kyyninen, kirjailijan urasta haaveileva maailmanparantaja, joka ajautuu valmistuttuaan kustantamon sijaan pikaruokaravintolaan. Tyttöä voisi käydä sääliksi, ellei hän olisi niin tietoinen omasta älykkyydestään ja ylemmyydestään, ja ellei hän jatkuvasti syyttäisi omasta kurjuudestaan kaikkia muita kuin itseään. Sillä itseensä hän on erittäin tyytyväinen. Dexter taas on piloille hemmoteltu, vastuuton pelimies, joka ei vielä 40-vuotiaanakaan ole onnistunut löytämään itseään, vaikka onkin etsinyt sitä hartaasti kaikista Lontoon vodka-laseista.

One Day pitäisi lukea tarinana elämän arvaamattomuudesta ja hallitsemattomuudesta, yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Kaikki nämä teemat jäävät kuitenkin sen tosiasian alle, että kirja seuraa kahta teini-ikäistä, itsestään liikoja luulevaa räkänokkaa, jotka eivät tunnu kehittyvän pätkääkään kuluvan 20 vuoden aikana. Kaikki tämä päättyy kirjallisuudenhistorian typerimpään ja epätyydyttävimpään loppuun.

Toistan, minä ihan todella halusin pitää tästä kirjasta. Nicholls kirjoittaa sujuvaa, nokkelaa proosaa, ja vaikka kahlasinkin eteenpäin siinä toivossa, että jompikumpi hahmoista osoittaisi edes pieniä merkkejä henkisestä kasvusta, lukeminen oli mukavaa. Nicholls tekee osuvia huomioita ihmisistä, ympäristöstä ja kulttuurista, mutta jotenkin häneltä on jäänyt huomaamatta, että hänen päähenkilöistään on mahdoton pitää.

4 kommenttia:

  1. Oli ihana kirja <3
    Muakin kyllä vähän häiritsi toi hahmojen "kehitymättömyys" (onkohan se edes Suomen kielen sana :p)
    Nyt mulla on menossa David Nichollsin toinen kirja, Starter for Ten. Vaikuttaa kanssa tosi hyvältä kirjalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipiteitä on kyllä tästä kirjasta molempiin suuntiin. :D Mutta hyvä, että nautit siitä, mäkin olisin halunnut! Näin jossain tuon Nichollsin toisen kirjan ja vähän uteliaisuus kyllä heräsi, kerrohan kun tiedät, kannattaako lukea! :)

      Poista
  2. Hei Helena!

    En löytänyt muuta keinoa ottaa sinuun yhteyttä kuin tämä.
    Kirjoitan blogia nimellä Toscanan auringon alla ja vähän muuallakin. Olisi korrektia, että vaihdat blogisi nimen. Yritystäkin perustaessa on tarkkaan selvitettävä, ettei saman nimistä jo ole, tai edes lähelle sitä :)

    Ystävällisin terveisin
    Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Anteeksi, mutta en kyllä ymmärrä, miten blogini nimi (paperilennokeita) on lähellä blogisi nimeä? Oletkohan sekoittanut blogini nimen yhden postaukseni otsikkoon, joka on sama kuin blogisi nimi (ja tulee tasantarkkaan samannimisestä elokuvasta ja siitä faktasta, että seikkailimme myös muualla kuin Toscanassa :D)? Voin toki vaihtaa tuon postauksen nimen, jos koet sen jotenkin häiritseväksi, mutta enpä kyllä tosiaan ollut tietoinen blogistasi. :) Siinä tapauksessa ottaisin kyllä huomioon, että Toscanan auringon alla on elokuvan (ja kirjankin?) nimi. Kiitos kuitenkin, että otit yhteyttä.

      Poista