keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

TJ10

Ihanko oikeasti siitä on melkein 10 kuukautta, kun ensimmäistä kertaa laskin jalkani Unkarin kamaralle? Kun istuin junassa matkalaukkuni kanssa mieli myllertäen? Kun hermoilin, tykkäisikö minusta kukaan, saisinko kavereita, pärjäisinkö vai pitäisikö minun palata maitojunalla kotiin? Kun näin ensimmäistä kertaa ne kaikki ihanat ihmiset, joista on sittemmin tullut minun Erasmus-perheeni?



Nyt siitä kymmenestä kuukaudesta on jäljellä enää kymmenen päivää, sillä tarkoitus olisi lentää takaisin Suomeen 15.6. Olen siirtänyt ajatusta kotiinpaluusta tarkoituksella, ja hyvin kaukaiselta se onkin tähän asti tuntunut. Miten muka on mahdollista, että 10 päivän päästä en enää tiedä, koska seuraavan kerran näen niitä ihmisiä, joita olen lukuvuoden aikana nähnyt lähes päivittäin?


Raffaellot, yksi vaihtoaikani suurista rakkauksista!


Ennen omaa vaihtoaikaani ajattelin, että kaikki puheet post-Erasmus-masennuksesta ja "Erasmus changed my life" -tyyppiset selitykset ovat vain liioittelua ja myyttienluomista. Edelleen tuntuu jotenkin typerältä sanoa, että ei tätä tunnetta voi mitenkään ymmärtää, jos sitä ei ole itse kokenut. Mutta niin se vaan on. En ihan heti keksi toista sellaista tilannetta, jossa ryhmä toisilleen alunperin täysin vieraita ja taustoiltaan, aatteiltaan ja asenteiltaan hyvin erilaisia ihmisiä hitsautuu kuukausien aikana niin tiiviiksi, että se tuntuu perheeltä. Ja sitten yhtäkkiä kaikki lentävät takaisin kotiin, jatkamaan sitä kuuluisaa 'oikeaa elämää'.



Olen saanut sekä ihania ystäviä että hyviä kavereita, joiden toivon kaikkien pysyvän elämässäni vielä pitkään. Toivon, että minulla on mahdollisuuksia vierailla mahdollisimman monen Erasmus-kaverini luona ja että he puolestaan käyvät tervehtimässä minua siellä pohjoisessa. En osaa (enkä haluakaan) edes kuvitella, miltä tuntuu palata Suomeen ja jättää Szegediin kaikki nämä rakkaat ihmiset. Tätä on vaikea pukea sanoiksi, mutta musta tuntuu, että sitten, kun me olemme kaikki hajaantuneet koteihimme ympäri maailmaa, Szegediä ei enää ole – ei minulle, ei meille. Minulle tämä kaupunki on nimenomaan niitä tuttuja naamoja, ja kun ne katoavat, Szegedistä tulee muistojen hautausmaa (tai lumisadepallo, kuulostaa vähemmän kalmaiselta).



Niin, ne muistot. Tuhansia valokuvia ja sanoja, ja vielä vielä vielä vielä enemmän sellaisia muistoja, jotka säilyvät ainoastaan pääni sisällä. Matkoja, keskusteluja, rohkeutta, tunteita, itkuja, nauruja, paljon rakkautta. Olen tutustunut moniin mahtaviin ihmisiin ja tajunnut, että he voivat olla mahtavia siitä huolimatta, että ajattelevat joistain asioista täysin toisin kuin minä. Olen oppinut niin paljon, maailmasta, muista ihmisistä ja ennen kaikkea itsestäni. En viekäkään tiedä, kuka olen ja mihin olen matkalla, mutta varmasti tämä vuosi on tuonut minut lähemmäksi sitä. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on edes jonkinlainen kuiskauksenkaltainen aavistus siitä, mitä haluan ja mitä en halua.



En oikein tiedä, mitä sanoa. Tiedän vain, että kotiinpaluu tulee olemaan tuskallista, vaikka kaikkia Suomessa odottavia ystäviä, perhettä ja tulevia juttuja odotankin. Toivottavasti te jaksatte minua edelleen, vaikka kotiin palaakin jossain mielessä varsin toinen ihminen kuin se, joka viime elokuussa lähti Unkariin.

2 kommenttia:

  1. Vaikka en Erasmus-vaihdossa olekaan ollut ja mun vaihtoni sijoittui lukioaikaan, tiedän miltä susta tuntuu! Suomeen palaaminen oli mulle itselleni iso shokki ja kärsin vielä näin pari vuotta kotiinpaluun jälkeenkin ajoittaisista paniikkikohtauksia - kuka, missä ja miksi oon. Se on hämmentävää, mutta toisaalta vuosi antoi niin paljon, että tämmönen pieni suomishokkailu on ihan ok. :-P Toivottavasti pääset laskeutuun pehmeästi Suomen maaperälle, mutta nauti nyt kuitenkin viimeisistä päivistä siellä - ne on usein niitä parhaimpia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot oikeassa, kyllä tämä lienee pienen masistelun arvoista. Ja ehkä sen käänteisen kulttuurishokin lisäksi huomaa myös ne ihanat puolet, joita täällä ollessa on kaivannut. Esimerkiksi kalan ja ruisleivän. :D Kiitos kovasti ja tsemppiä sulle lähtövalmisteluihin!

      Poista