torstai 9. toukokuuta 2013

Elämäni aakkoset: F niin kuin faija

(En kyllä koskaan sano iskää faijaksi, mutta suotakoon tämä. Etenkin, kun se kuitenkin aina nauraa mulle, kun sanon jotain muka 'stadilaisittain'.)

Mun iskä on maailman paras iskä. (En silti ala väittää vastaan, jos sanot samaa sun iskästä.) Vaikka meillä on mennyt sukset monesti ristiin, eikä se aina ole ihan noudattanut jonkun Hyvä vanhemmuus -opuksen oppeja, niin parempaa iskää en kuitenkaan voisi toivoa.

Iskä täyttää tänään hurjat 60 vuotta, ja sen kunniaksi kirjoitin sille kirjeen. Ja tämän postauksen. Tuntuu vähän vaikealta sanoa näitä asioita ääneen (tai kirjoittaa mustalla valkoiselle), mutta toisaalta se myös auttaa ymmärtämään. Ja sitä paitsi, on se kuitenkin ollut niin hyvä iskä, että se ansaitsee sen myös kuulla!

Parasta iskässä on, että ihan sama mitä tyhmyyksiä tai hulluuksia tai kummallisuuksia mä ikinä keksisinkin, se olisi aina mun tukena ja apuna. (En kyllä ole vielä kertonut sille suunnitelmistani muuttaa savimajaan Afrikkaan.) Kaveripiirissäni ja muutenkin olen törmännyt paljon siihen, että vanhemmat asettavat paineita ja rajoituksia vielä aikuisillekin lapsilleen.
"Ootko sä nyt ihan oikeasti sinne Helsinkiin lähdessä opiskelemaan?"
"Ai että vaihtoon? Millähän rahalla?"
"Ai että välivuosi? Millähän rahalla?"
"Ai että taasko oot lähdössä matkalle? Millähän rahalla?"
"Eikö sun pitäisi olla vähän vastuullisempi?"
Tällaisia lauseita en ole koskaan iskän suusta kuullut, enkä tule varmasti kuulemaankaan. Se ei ole ikinä asettanut mulle mitään paineita tai tavoitteita, edes hiljaa itsekseen. Vaikka se vähän epäilikin mun pääainevalintaa ja oli varmasti pettynyt silloin, kun teini-iässä päätin, että musiikki ja kuvataide ei ole mun juttu, mitä harrastuksiin tulee, se hyväksyy mun valinnat mun valintoina. Ja kun olen ne tehnyt, se tukee mua niissä.

Epävarmana teininä koin välillä tosi raskaaksi sen, että iskä ei ollut erityisen kiinnostunut mun kouluarvosanoista. Totta kai se kehaisi, jos toin kotiin kympin kokeesta tai hyvän todistuksen. Mutta musta tuntui kuitenkin, että se ei arvostanut niitä mun saavutuksia sillä tavalla kuin olisin toivonut. Nyt ajattelen, että ehkä juuri siksi musta onkin tullut tällainen numerohuoleton ihminen. Olen tehnyt töitä koulun eteen siksi, että opiskelu ja siinä pärjääminen ovat kiinnostaneet, en siksi, että kotoa tulisi jotain paineita saada hyviä numeroita.

Iskältä olen oppinut, että maailma on avoinna ja että sinne kannattaa myös mennä. Että vaikka ruoho ei aina olekaan vihreämpää aidan toisella puolella, niin se kannattaa kuitenkin nähdä ja todeta omakätisesti. Välillä kyllä syytän iskää tästä polttavasta matkakuumeesta ja levottomista jaloista, mutta minkäs teet!

Iskä ymmärtää myös tulevaisuuspohdiskeluja ja epävarmuutta sen suhteen, mitä haluan tehdä. Kun toin varovaisesti esille ajatuksen välivuodesta kandin tutkinnon jälkeen, iskä suhtautui positiivisesti. Jos se olikin sitä mieltä, että mun pitäisi valmistua ja marssia reippaasti työelämään, niin se piti sen visusti omana tietonaan. Niin kuin kuuluukin.

Me emme tietenkään ole kaikesta samaa mieltä, iskä ja minä. Nykyisin näistä mielipide-eroista voidaan kuitenkin keskustella sen sijaan, että lähdettäisiin huoneesta ovet paukkuen. Asiaa auttaa varmaan sekin, että en ole enää pariin vuoteen asunut kotona. Oli miten oli, uskon, että iskä on huomannut, että mäkin olen nykyään aikuinen ja fiksu ihminen, jolla on joskus jopa jotain sanottavaa.

Iskä on omalla tavallaan myös mun idoli. Nuorempana se on tehnyt kaikkea mahdollista ja ajellut ristiin rastiin ympäri Eurooppaa polkupyörällä, nukkunut vanhojen mummojen nurkissa ja bondaillut sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa sillä ei ole ollut yhteistä kieltä. Nykyäänkin se soittaa kitaraa, valokuvaa, sorvaa ja tekee kanootteja. Sillä on aina joku uusi projekti käynnissä. Siksi mun on vaikea uskoa, että se olisi jo eläkeikäinen. Tai että sen vauhti joskus hyytyisi. Toivottavasti ei pitkään aikaan!

Iskä tekee myös tosi hyvää lasagnea ja sämpylöitä.

Niin, että kiitos siitä, iskä! Oot nyt melkein kolme kertaa niin vanha kuin minä! Onneks olkoon!

2 kommenttia:

  1. Tää oli aivan mahtava postaus! Mulle tuli semmonen tippa linssiin-olo tän lukemisesta, koska huomasin että mun iskässä on paljon noita samoja piirteitä. Kaiken lisäksi silläkin on kuuskymppiset tässä kuussa! Tajusin et ollaan tosi onnekkaita, kun voidaan tuntee että meillä on maailman parhaat iskät. :D

    Toi kirjeen kirjottaminen pyöreiden vuosien kunniaksi on muuten tosi hyvä idea, taidanpa tehdä saman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! :D Joo, meiän iskät on molemmat omalla tavallaan aika omituisia mut silti niin parhaita! Sano sille onnittelut multakin!

      Musta kans! En oo mitään juhlapuhe-/leikekirjaihmisiä, eikä oo iskäkään, mut kiva kuitenkin jotenkin sitä isäpappaa kiitellä yhteisistä 21 vuodesta. :D

      Poista