keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kotiinpaluun ihanuus ja kurjuus

Joskus lomamatkan viimeisinä päivinä kotiinpaluu tuntuu tervetulleelta tai sitä suorastaan odottaa. Omaa sänkyä, parempaa ruokaa, omaa rauhaa, mitä milloinkin. Tällä kertaa ei todellakaan tuntunut siltä. Viikko Lontoossa hujahti ohi ihan hillittömän nopeasti. Unkarin kamaralle laskeutuessa tuntui siltä, että kaikki, mikä minua on tässä maassa viime aikoina risonut, puskee moninkertaisena päälle. Lentokenttäbussin joka ikinen lipunleimausautomaatti oli rikki (tästä pitäisi tosin olla ilahtunut, ilmainen bussimatka!), niin kuin myös molemmat hissit juna-aseman ylikulkutunnelissa. Kotona odotti vino pino artikkeleita, kandi ja tällainen näky:



Olen jotenkin onnistunut tähän asti suodattamaan kämppiksestä valittamisen blogin ulkopuolelle, mutta tämä oli vähän niin kuin viimeinen pisara. Kuva tiivistää suurimman osan niistä syistä, miksi en kyseisestä ranskalaisneidistä ihan hirveästi tykkää.


Suihkukin oli rikki. Että silleen. No, on täällä mukaviakin juttuja, esimerkiksi ihmiset, joita en ole nähnyt piiiitkiin aikoihin. Ja sitten vielä tämä:



Huomenna minut löytää puistosta lukemasta motorisesta kognitiosta. Ellen sitten jumahda muokkailemaan Lontoo-kuvia.

(Ei kun hei, miellyttävää onkin vasta lauantaina, sitä odotellessa paranee varmaan pysytellä sisätiloissa...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti