maanantai 18. helmikuuta 2013

Päivät 4-5: Albania!

Sweet home Albania. Veikkaan, että kovin monella ei ole Albaniasta minkäänlaisia mielikuvia, ja jos onkin, ne eivät ole erityisen positiivisia. Näin ainakin täällä ennen matkaa. Albania kuitenkin yllätti sekä hyvässä että pahassa. Paitsi mielikuvat, myös faktatietoni maasta olivat olemattomat. Niinpä tutkailin kotiin päästyäni vähän Wikipediaa, ja sieltä selvisi, että maalla on varsin värikäs (sota)historia, jonka aikana tukea on haettu niin Italiasta kuin Neuvostoliitosta ja Kiinastakin. 1960-luvulla kommunistijohtaja Hoxhan ympärille muodostunutta henkilökulttia verrataan Kim Il-Sungiin ja Maoon, ja maa olikin hyvin eristynyt. Sitä se on kyllä edelleen, sillä esim. rautatieverkko ei yllä maan rajojen yli. Albania tavoittelee EU-jäsenyyttä, mutta rehellisesti sanottuna en näe sen olevan mahdollista vuosikymmeniin. Jos koskaan.

Albanian ja Suomen (tai minkään muun näkemäni maan) välinen kontrasti on niin valtava, että sitä on vaikea käsittääkään. Ajattelin hiljaa mielessäni, että täällä näyttää ihan siltä kuin kuvittelisin jossain aasialaisessa pikkukaupungissa näyttävän, ja Greg sitten totesikin ääneen, että ihan kuin Aasiassa oltaisiin. Islamilaisuus tuo tietenkin omat näkyvät eroavaisuutensa, mutta eivät ne moskeijoihin rajoittuneet. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka liikenne. Albaniassa ei ole sellaisia liikennesääntöjä, joita olisi pakko noudattaa (paitsi yksi, josta kuulette myöhemmin lisää). Homma toimii niin, että jokainen yrittää kaikin keinoin päästä sinne, mihin on menossa. Siitä huolimatta ilmassa ei ole aggressiota, ja vaikka torveakin soitellaan ahkerasti, se on enemmänkin tapa kiinnittää huomiota omaan autoon kuin varoitus lähestyvästä kylkikosketuksesta. Kuvista löydätte varmaan itsekin lisää eroavaisuuksia, mutta kyllä tuo maa on vaan nähtävä itse, jos siitä haluaa saada oikean käsityksen. Ja kannattaakin nähdä! Niin paljon upeita maisemia, ettei ole tosikaan. Unohtakaa Alpit ja Sveitsin törkykalliit matkailukeskukset, lähtekää Albaniaan!


Tässä on lippu, jossa on menoa ja meininkiä! Albanian albaniankielinen nimi on muuten Shqipëria eli kotkien maa.


Edellisessä matkapostauksessa jäimme Shkodëriin, ja kaupunkiin tutustumalla aloitimmekin neljännen matkapäivän. Ajoimme vuorenhuipulla sijaitsevalle linnoitukselle ihastelemaan maisemia ja nauttimaan harvinaisen leudosta kelistä. Pojat päättivät sitten huristella osoitetun parkkipaikan sijasta ihan portille asti, mistä seurasi sitten mielenkiintoinen peruutuskeikka.


Tarvitseeko joku vielä vakuutteluita, että Albaniaan kannattaa mennä?

Palasimme tutustumaan vielä itse kaupunkiin, joka edellisenä iltana oli näyttänyt pystyynkuolleelta mutta aamupäivällä kuhisi elämää.

Kaduilla myytiin tosiaan kaikenlaista kasviksista sateenvarjoihin. Hygieniapassia tuskin oli silläkään miehellä, joka myi kadunkulmassa tuoretta kalaa likaiselta muovimatolta. Tästä huolimatta kaikki näyttivät suhteellisen terveiltä. Suomalainen yliampuva hygieniahössötys näyttää tässä valossa aika hupaisalta.

Jalkauduimme Shkodërin turistialueella, joka muistuttikin sitten jo huomattavasti enemmän eurooppalaista pikkukaupunkia.


Yhtäkkiä alkoi sataa aivan kaatamalla, mikä kirjaimellisesti vesitti suunnitelmamme vierailusta läheisellä saarella. Päätimmekin jatkaa kohti Tiranaa, Albanian pääkaupunkia.

Jos Albania pitäisi tiivistää yhteen valokuvaan...

Tässä esimerkki albanialaisesta tieverkosta. Yleensä tien muuttuminen reikäjuustoksi kertoi siitä, että ollaan saapumassa kaupunkiin. Pysähdyttiin tuossa nimettömäksi jäävässä kaupungissa syömässä burekia, oli herkkua!

Vähän hätkähdettiin, kun bongasimme tämän jostakin matkanvarren kaupungista. Myöhemmin huomasin, että vastaavia jojoon vedetyiltä näyttäviä pehmoleluja oli katoilla useamminkin, lienevätkö jotain variksenpelättimiä. Pelottavia joka tapauksessa.

Kun pääsimme Tiranaan asti, oli yllätys yllätys jo pilkkosen pimeää, joten kuvamateriaalia minulla ei juurikaan ole. Yövyimme kivassa apartmentissa, jonka pihalla koimme jännittäviä hetkiä, kun naapurin koira ei millään suostunut pysymään portin takana vaan karkasi kadulle. Loppujen lopuksi saimme sen kuitenkin lukkojen taakse ja pääsimme etsimään iltapalaa. Halusimme syödä kebabia, ja siitä tulikin sitten hyvin kohtalokas kebab.


Ne vie meidän auton!


Vedimme kebabit kitusiin ja palasimme kaupan kautta autolle. Tai siis halusimme palata. Yhtäkkiä Jacek ja Greg säntäsivät juoksuun, sitten Paulinakin heräsi, ja eihän minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin juosta perässä, vaikka en tajunnutkaan miksi. Kysyin siinä kirmatessa sitten Paulinalta, että mitä tapahtuu, ja vastaus oli: "They are taking our car!"
Asialla ei suinkaan ollut mikään rikosliiga (olisi siinä vieressä ollut Mersujakin pöllittävänä) vaan poliisi. Pikku-Fiatimme oli jo hinausauton lavalla ja hinausauto juuri lähdössä, kun ehdimme paikalle. Jos olisimme mussuttaneet kebabeitamme pari minuuttia pidempään, olisimme siis nähneet auton paikalla vain tyhjää ja todennäköisesti ajatelleet, että se on varastettu. No, aika paniikissa olimme joka tapauksessa. Olkoonkin, että ulvoimme naurusta. Jacek kysyi tietenkin ensimmäisenä, kuinka paljon meidän pitää maksaa, että saamme auton takaisin. Alkuperäinen hinta oli 100 dollaria, mutta saimme opiskelija-alennuksella tingittyä viiteenkymppiin. Pitihän hinausauton kuljettajallekin jotain maksaa. Jacek juoksi pankkiautomaatille sillä aikaa, kun me taivastelimme tilanteen absurdiutta. Kun raha (ja viinipullo) olivat vaihtaneet omistajaa, Jacek kysyi, mitä olimme tehneet väärin. Kuulemma pysäköineet presidentin talon eteen. Vai niin. Kebab voi siis Tiranassa tulla yllättävän kalliiksi.

Seuraavan päivän suunnitelmana oli ajaa ensin Beratiin ja sitten rantakaupunki Durrësiin. Suunnitelma toteutuikin, joskin vähän eri tavalla kuin olimme ajatelleet. Nukuimme nimittäin onnellisesti pommiin ja pääsimme lähtemään Tiranasta vasta puolen päivän aikoihin.

Berat tunnetaan myös nimellä 'tuhansien ikkunoiden kaupunki' ja se on mukana Unescon maailmanperintöluettelossa ottomaanisten ja bysantinaikaisten alueidensa takia. Olisin halunnut tutustua kaupunkiin vähän lähemminkin, mutta tällä kertaa kiipesimme vain bysantinaikaiselle linnakkeelle, jonka huipulta oli jälleen kerran messevät maisemat.


Olimme tosiaan pahasti myöhässä aikataulusta, ja kun jätimme Beratin taakse, oli ilmassa jo lähestyvän sysipimeän merkkejä. Toivoimme ehtivämme Durrësiin edes auringonlaskua ihailemaan, mutta kun lopulta pääsimme merenrantakaupunkiin, oli pimeä tietenkin laskeutunut. Katselimme sitten hetken aikaa kaupungin valoissa välkkyvää Adrianmerta ennen kuin lähdimme jälleen kohti Tiranaa.

Koska ruokavaliomme oli matkan aikana ollut niin yksipuolinen, halusimme ehdottomasti kokeilla perinteistä albanialaista ruokaa. Majapaikkamme omistaja neuvoikin meille ravintolan, ODAn, jota on näköjään kehuttu TripAdvisorissa. Kehuihin yhdyn vilpittömästi minäkin, sen verran maittavaa sapuskaa meille kannettiin pöytään. Valitsimme yhdessä listalta muistaakseni viisi ruokalajia, jotka sitten jaoimme. Päädyimme tilaamaan mausteisia riisipalloja, lampaanmaksaa, perinteisiä piirakoita, täytettyjä munakoisoja ja lammasta. Maksasta en perusta, mutta siinäkin oli herkullinen kastike, ja muuten ruoka oli aivan taivaallista. Tulee vesi kielelle, kun ajattelenkin. Hinnat eivät olleet ihan halvimmasta päästä, kun otti huomioon Albanian yleisen hintatason, mutta kyllä yksi ravintolareissu meidän budjettiimme mahtui. Suosittelen!


Seuraavana päivä matka jatkui Makedonian kautta kohti Kreikkaa. Matkan varrella pysähdyimme albanialaiselle huoltsikalle, jossa meillä maksatettiin röyhkeästi ylihintaa kaasusta. Korjasimme tilanteen maksamalla 3 euroa intohimoisimmasta autonpesusta, jonka olen koskaan nähnyt. Kävin myös ensimmäistä kertaa pahamaineisessa turkkilaisessa vessassa, joita Balkanilla löytyy ainakin huoltoasemilta. Otin homman kokemuksen ja urheilun kannalta, eikä se loppujen lopuksi niiiin kammottavaa ollut. Aika kammottavaa kuitenkin.
Tässä viimeiset otokset Albaniasta. Nyt te kaikki olette viimeistään vakuuttuneita, että Albania on ihan oikeasti vierailun arvoinen maa. Viimeisessä kuvassa näkyykin toinen seuraavan matkapostauksen maista, nimittäin Makedonia! Ensi kertaan!

2 kommenttia:

  1. Muutama kuukausi sitten tutustuin yhteen albanialaiseen poikaan ja täytyy kyllä nuo sinun kuvasi nähtyäni sanoa, että nyt ymmärrän miksi hän on aika pihalla täällä Suomessa. Aivan erilainen maa kuin Suomi! Tottakai osasin kuvitellakin jotain tällaista, mutta jotenkin surullisia maisemiakin näyttää Albaniassa olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Ei täältä päin Eurooppaa oikein löydy mitään vastaavaa. Todella surullisia maisemia kyllä tuli vastaan, paljon surullisempia kuin näissä kuvissa. :/ Eksyttiin mm. vahingossa sellaiseen kylään, jossa ei ollut _yhtään mitään_, paitsi tietenkin ihmisiä ja kanoja. Varmaan oli ensimmäinen ulkomaalainen auto siinä kylässä. Lohdutti vähän se, että lapset näyttivät kuitenkin varsin iloisilta hyppiessään pitkin tienviertä.

      Poista