lauantai 16. helmikuuta 2013

In desperate need of some SUMMER


Olen aina pitänyt itseäni sellaisena vuodenaikaihmisenä, joka tykkää tasapuolisesti kaikista vuodenajoista.

Keväällä luonto puhkeaa kukkaan ja aurinko paistaa kaikkein kirkkaimmin, saa syödä vuoden ekat jäätelöt, vetää ekat puistokännit, käyttää kumisaappaita ja kaikkea muuta mukavaa.
Kesärakkautta ei varmaan suomalaisen tarvitse perustella. Välillä käy mielessä, että Suomessa tuntuu oikeasti olevan kaksi vuoden aikaa: kesä ja kesän odotus.
Syksyllä saa toisen tilaisuuden, jos uudenvuodenlupaukset ja elämäntapamuutokset ovat jälleen kerran jääneet toteutumatta. Taas saa vetää kumisaappaat jalkaan, hyppiä lätäköissä, kahmia marjoja ja sieniä talvivarastoon ja nauttia niistä ihanista aurinkoisista syyspäivistä.
Talvella marraskuun musta maa, koirankakka ja tienvarren roskavuoret jäävät pariksi kuukaudeksi lumen alle unholaan ja kaikkialla on hetken ajan kaunista. Aurinkoiset pakkaspäivät ovat yksi parhaita juttuja elämässä. Tykkään siitä tunteesta, kun on niiiin kylmä, ettei sitä kylmää oikeastaan enää tunnekaan, ripset jäätyvät ja hiuksiin tarttuu hopeista huurretta.

Tämä talvi on kuitenkin ollut harvinaisen perseestä. Szegedissä ei ole ollut lunta kuin muutamana päivänä, mutta olen valmis kiroamaan nekin päivät alimpaan helvettiin. Portugalilaiset hehkuttavat Facebookissa valkoista Budapestia, minun tekee mieli vain huutaa, että "mene pois, perkeleen lumi!"
Ei täällä ole erityisen kylmäkään, mutta siitä huolimatta minua palelelee ja vituttaa jatkuvasti. Sisällä on aina kylmä kuin katakombissa, aamulla herää kurkkukipuun ja joka paikassa on ällöttävän märkää. Aurinko sentään joskus paistaa, mutta sekin saa lähinnä haaveilemaan niistä tulevista kevätpäivistä. Tarkistan joka päivä Accuweatherista, olisiko maaliskuun sääennuste jo päivittynyt pidemmälle, että näkisin ne 15-20 asteen kevätkelit.

Siinä se hyvä uutinen sitten tulikin. Täällä kevät nimittäin ihan oikeasti alkaa jo maaliskuussa!

Tältä sää näytti vuoden 2012 maaliskuussa. Kyllä kelpais!


Kesäfiilistely ratkaisuna kesäikävään muistuttaa vähän sitä, että löisi itseään vasaralla sormeen, kun varvas on kipeänä, mutta nyt tekee kuitenkin mieli fiilistellä! Niin että fiilistelläänpä, kera vanhojen kesäkuvien, jotka överiphotoshoppasin tätä tarkoitusta varten.
Kesästä kaipaan...

KESÄVAATTEITA! Olen lopen kyllästynyt kiskomaan jalkaan sukkahousuja (tai kaksia), ahdistumaan siitä, ettei yksikään omistamani neuletakki sovi asuun ja siihen, että jalassa on aina nuo iänikuiset talvikengät. Haluan jo pakata villasukat, pitkähihaiset ja villapuserot odottamaan ensi syksyä! Haluan hiippailla sortseissa ja sandaaleissa ja hellemekoissa ja t-paidoissa! Haluan kukkakuoseja ja värejä ja kevyitä kankaita!



VALOA! Tutustuin täällä sellaiseen käsitteeseen kuin student polar night, joka tarkoittaa siis sitä, että kun tulee yön riennoista kotiin, on pimeää, ja kun viimein iltapäivällä herää, on taas pimeää. Ihan noin radikaalisti ilmiötä ei ole tullut vielä koettua, mutta iltaihmisenä kieltämättä kismittää, että valo loppuu kesken. Pääsen aniharvoin sängystä ylös ennen puoltapäivää ja hitaana ihmisenä olen valmis astumaan ulkoilmaan yleensä vasta kahden tai kolmen aikaan... Siinä ei kauheasti D-vitamiinia tankkailla, kun aurinko laskee jo viiden maissa.


DOKKIA! Eipä tuo nyt oikeastaan yökerhona mikään ihmeellinen ole, mutta on siinä ihan oma tunnelmansa bailata joen päällä. Vähän kuin risteilyllä olisi, buffet tosin pitää hoitaa etukäteen kotona (välttyypähän niiltä kyynerpäätaktiikalla eteneviltä urpoilta) ja yöksi on aina mahdollisuus päästä omaan sänkyyn! Merikipeyskin on herkkävatsaiselle taattu.


PUISTOILUA! Kun nyt ollaan rappiolle päästy, niin rappiolla jatketaan ja sanotaan suoraan, että puistodokausta. On se vaan niin auvoisaa asettua hyvän seuran, viinipullon ja eväiden kanssa puistoon, hilpistyä hitaasti pitkin iltaa ja vaan olla niin kauan kuin lämpöä, valoa ja inspiraatiota riittää. Ah. No, täällähän se puistodokailu on valitettavasti kiellettyä (niin kuin kaikki muukin hauskanpito). Toivottavasti kaupungista löytyy kuitenkin joku kiva ja vehreä kulmaus, jossa saa rauhassa siemailla viiniä ilman välikohtausta poliisin kanssa.

Hei ihan oikeesti, tässä postauksessa on kaks kuvaa musta, ja molemmissa on iloliemi hyvää vauhtia hupenemassa astiasta.


Ja mitäs muuta? Auringonottoa, jäätelöä, pitkiä valoisia iltoja, huoletonta hengailua, auringontuoksua iholla, lintujenliverrystä aamuyöllä, hiekkarantoja, auringonlaskuja merellä, terasseja... Ja kaikkia näitä ihanien ihmisten kanssa! TUU JO, KESÄ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti