keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Helenan kokkikoulu eli pullantuoksuinen bilehile

Meidän keittiössä on tässä parin päivän aikana nähty synkkää epätoivoa sekä kuultu hysteerista naurua. Minä olen nimittäin leiponut ja kokkaillut suomalaista ruokaa. Maanantaina leivoin tosiaan korvapuusteja kansainväliselle illalliselle. Homma oli lievästi sanottuna hermoja raastavaa, ja muistui kyllä elävästi mieleen, miksi en koskaan leivo. Leipominen nyt vaan on yksinkertaisesti perseestä. Otin muutaman kuvan havainnollistaakseni asiaa.


Ensimmäinen askel oli löytää kaikki tarpeellinen kaupasta. Onnistuin! Raesokeria en löytänyt, mutta eipä se nyt niin olennainen ainesosa olekaan. Lisäksi nuo jauhot paljastuivat joksikin strudel-jauhoiksi, ja jossain vaiheessa taikinaa vaivatessa meinasi usko loppua niiden toimivuuteen, mutta ihan hyvä pulla niistä tuli. Tuo voi aiheutti myös vähän hammastenkiristelyä, ei sillä ollut mitään tekemistä oikean voin kanssa ja maksoi silti ihan sikana.

Puuttuvia välineitä: 2. Rommipullo toimi ihan hyvin kaulimena, mutta lusikka ei oikein korvannut pullasutia.


Olen ihan mahdottoman huono arvioimaan, millainen määrä riittää millaiselle porukalle. Leivoin pullaset tämän MyllynParhaan sponssaaman ohjeen mukaan, ja kun ohjeessa sanottiin, että puusteja tulee 16, ajattelin sitten tehdä kaksinkertaisen annoksen. Virhe. Seuraavassa perustelut:
1. Meidän 'uunipellille', joka muistuttaa enemmän lasagnevuokaa, mahtui kerralla noin 7 puustia.
2. Ensimmäiset satsit turposivat uunissa jumbosarjalaisiksi.
3. Meidän uuni on surkea, ja yhden pellillisen paistamiseen meni 'n. 10 minuutin' sijaan puolisen tuntia...
4. Minulla on edelleen sitä saamarin pullataikinaa jääkaapissa.


Nyt on sellaiset monsteripullat uunissa, että huh huh!


Kuudesta kymmeneen ahersin loppujen lopuksi keittiössä, ja puoli yhdeltätoista, siis tunnin myöhässä, pääsin vihdoin illalliselle. Saapuessani puhkuin pyhää raivoa ja jokaiselle kuuntelijalle kirosin helvettiin niin pullat, unkarilaiset jauhot kuin uuninkin, mutta viinilasi ja herkullinen ruoka (mm. paellaa, espanjalaista omelettia, kahden sorttista pastaa, ranskalaisia piirakoita...) rauhoittivat. Ja mikä parasta, pullat kävivät kaupaksi! Eilen illalla yksi ranskalaistyttö tuli kysymään, mitä olin leiponut, kun hän oli kuullut niistä kehuja ja halusi maistaa itsekin. Great success! Hölmönä lupasin leipoa puusteja uudelleen... Espanjalaiset olivat myös hyvin vaikuttuneita siitä, että olin tehnyt puustit itse, kun ne olivat niin hienonnäköisiä. Sallikaa mun nauraa. Myönnettäköön, että viimeinen uunista tullut pellillinen näytti varsin oikeaoppisilta. Ja se maku oli oikeasti hyvä!

Valmiita leipomuksia. Nuo kaksi tuossa keskellä näyttävät aika hyvältä, vai mitä?


Tiistaina palasin pullanleipomisen jaloon lajiin, tällä kertaa tavoitteena tosin oli pyöräyttää lihapullia. Olin luvannut Pacolle suomalaista ruokaa jo ajat sitten, ja nyt vihdoin sitten kutsuin Pacon, Fransescon ja ranskalaisen Anisin syömään.

Ajattelin, että lihapullat, perunamuusin ja suppilovahverokastikkeen väsää kevyesti parissa tunnissa, mutta olin jälleen kerran katkerasti väärässä. Se kirottu uuni! Lihapullataikina onnistui hyvin, mutta jälleen kerran niitä sai paistella kaksinkertaisen ajan ohjeeseen verrattuna. Lisäksi uuni paistaa epätasaisesti niin, että pinta on raaka kun pohja käryää. Sain sitten haarukalla käännellä niitä pullia puolivälissä (puuttuvia välineitä: paistinlasta). Suppilovahverokastike ihan Suomesta asti kuljetetuista sienistä onnistui sekin hyvin. Mutta se perunamuusi. Kuinka joku voi pilata perunamuusin? No, minä näemmä voin. Olin laiska ja ostin perunat Tescosta suosimani hevi-kaupan sijaan, ja se kostautui. Eivät olleet mitään yleisperunoita nimittäin. Jousto oli samaa sarjaa kuin koulun kumiperunoissa, ja lopputulos muistutti enemmän pikaliimaa kuin perunamuusia. Kaadoin sen sitten viemäristä alas ja aloin keittää spagettia. Eipä sekään mennyt ihan niin kuin Strömsössä: tartuin paketista rehvakkaasti keskeltä tajuamatta, että se oli auki toisesta päästä. Lattiallehan se pasta sitten levisi. Minulla ei ollut aikaa siivota ennen kuin vieraat jo soittivat ovikelloa (onneksi olivat eteläeurooppalaiseen tapaan myöhässö), ja tervehdinkin heitä hysteerisesti kikattaen ja selittäen keittiön tilannetta. No, pojat olivat rentoja kuten aina, ja saatiinhan se ruoka lopulta pöytään. Spagetin kanssa kermainen suppilovahvero oli oikeastaan parempaa kuin muusin kanssa! Ja lihapullia meni melkein kaksi pellillistä, vaikka pelkäsin, että tein taas ihan liikaa ruokaa. Great (partly) success siis jälleen kerran.

Jatkettiin meiltä Pivoon vaihtarien pubi-iltaan. Olin aiemmin uhonnut pysyväni kotosalla, mutta viini teki tehtävänsä. Oli kyllä hauskaa, mutta tänään pysyn ihan oikeasti kotona, juon paljon teetä ja menen aikaisin nukkumaan. Jos tämä flunssa tästä vaikka taittuisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti