keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kuollut kaunis kaupunkini

Szeged on niin pieni kaupunki, että ydinkeskusta (niin pieni kaupunki, että on vähän kyseenalaista, voiko sellaisesta edes puhua) on ehtinyt neljän kuukauden aikana tulla tuttuakin tutummaksi. Kaikki tarvittava löytyy kilometrin säteeltä yliopistosta, eikä kauemmas ole oikein mitään syytä lähteä. Paitsi uteliaisuus.

Eräs opettajani totesi kerran, että Szeged on pysähtynyt kaupunkin. Mikään ei muutu. Hän viittasi silloin sosiaaliseen liikkuvuuteen, mutta pysähtyneisyys kuvaa kaupunkia muutenkin. Keskustassa kaikki on siistiä ja uutta, pääkadun varsi on täynnä kauppoja, kahviloita ja ihmisiä. Ja sitten keskustan ulkopuolella tyhjiä leveitä katuja. Moneen kertaan paikattuja, kahteen suuntaan kaltevia. Haalistuneita pastellivärejä, teljettyjä ovia, rikottuja ikkunoita. Suljettuja ikkunaluukkuja, joiden takana asuu tai ei asu joku. Neuvostoarkkitehtuurin helmiä pienessä mittakaavassa, matalia taloja, miestenvaateliikkeitä vuosikymmenten takaa. Silloin tällöin nenään leijailee kaasun tai ruoanlaiton tuttu tuoksu, ja sitä ajattelee, että joku täälläkin asuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti