lauantai 26. tammikuuta 2013

Kotona taas

Palasin juuri viikon mittaiselta roadtripiltä Balkanilta, matkapostausta on siis luvassa, kunhan saan kuvat koneelle ja turinat ruudulle. Matkareittinä oli Unkari-Serbia-Bosnia&Hertsegovina-Kroatia-Montenegro-Albania-Makedonia-Kreikka, pysykääs kuulolla!

torstai 24. tammikuuta 2013

Elämäni aakkoset: C eli Catch-22 ja muita kirjoja

Huh, olipa vaikea keksiä tähän mitään, kun mieleen tuli lähinnä sellaisia ei-kirjallista-huomiota-kaipaavia asioita kuin c-kuppi, cheddar ja Coca cola, jota en edes juo. C on Scrabblessakin se ärsyttävin kirjain!


Opin lukemaan ennen kuin aloitin eskarin ja muistan varmaan ikuisesti sen maagisen hetken, kun istuin pikkuveljen hoitopöydällä ja Jukka Virtasen Kaukaisen saaren aarre muuttui yhtäkkiä satunnaisista kirjaimista sanoiksi. Siitä pitäen olen kantanut sylikaupalla kirjoja kotikirjastosta, ensin kahlasin läpi lastenosaston, sitten siirryin Neiti Etsivien, Sweet Valley Highin, Merja Jalon ja Tuija Lehtisen kautta nuortenosastolle. Olen lukenut elämäni aikana varmasti satoja kirjoja, tuhansia ja taas tuhansia sivuja, eikä loppua näy.

Opiskelemaan lähtiessä lukemiseen tosin tuli pitkä tauko, ja hankin HELKA-kirjastokortin vasta viime keväänä. Kun oli ensin lukenut 50 sivua puuduttavan pitkäpiimäistä tieteellistä paatosta aivojen toiminnasta, ei ensimmäisenä tullut mieleen tarttua kirjaan. Tuli sitä kuitenkin jonkin verran luettua, loma-aikoina varsinkin. Viime kesänä otin sivuprojektiksi lukea lisää kirjoja BBC:n ja vastaavasti Keskisuomalaisen listoilta. Ensiksi mainitulta olen lukenut 30 kirjaa, jälkimmäiseltä 38 (listoissa on muutamia päällekkäisyyksiä), joten olisihan tässä työsarkaa. Luen kuitenkin itseäni, en listaa varten, enkä varmaan koskaan tule lukemaan Taru Sormusten Herraa tai Paulo Coelhoa (okei, olen lukenut yhden hänen kirjoistaan ja inhosin sitä, mutta pitäisi varmaan antaa toinen tilaisuus) vain yleissivistyksen vuoksi.

Ensimmäisinä Unkari-viikkoina en juuri kirjoja kaivannut, etenkin kun minulla oli työn alla kirjallisuusessee Mukan Kyyhkystä ja unikosta. Elämän hiljalleen palatessa jokseenkin normaalia muistuttaville raiteille aloin kuitenkin kaivata jotain muuta tekemistä kuin koneella kököttämistä kotona vietettyihin hetkiin. Isä lähettikin minulle Suomesta laatikollisen kirjoja ja Anna toi muutamia tullessaan, minkä lisäksi budjettiini on ilmestynyt uusi rahareikä, kirjat. Szegedissä on tällä hetkellä kaksi kirjakauppaa, jotka mainostavat itseään juuri maailmankielisillä kirjoilla, ja molemmissa olenkin jo tehnyt ostoksia. Kai sekin on määriteltävissä jonkinlaiseksi ongelmaksi, että antaa itselleen luvan ostaa yhden kirjan ja poistuu kaupasta kolmen kanssa?

Nyt yöpöydällä (tai siis lattialla, joka toimitta tätä virkaa) on tosiaan Joseph Hellerin Catch-22 englanniksi. Siitä huolimatta, että kieli on koukuttavaa ja veikeää ja fontti isokokoinen, lukeminen on käynnistynyt todella hitaasti. Kenties kieli onkin vähän liian koukuttavaa tai ainakin koukkuista. Virkkeet ovat pitkiä eivätkä rakenteeltaan ihan siitä tavallisimmasta tai selkeimmästä päästä, minkä lisäksi hahmoja on niin monta (ja kaikkia kuvaillaan lähinnä adjektiivilla crazy), että on vaikea pysyä perässä. No, enköhän minä jossain vaiheessa kärryille pääse ja nauti kirjasta.

Lainasin Harper Leen To Kill a Mockingbirdin isän kirjahyllystä ja lukaisin sen hiljattain loppuun. Kirja nousikin heti suosikkieni sarjaan. Tykkään tarinankerronasta ja erityisesti kirjoista, joissa jotakin ihmiselämän kummallista osaa katsellaan lapsen hämmästyneiden silmien kautta. Mockinbirdissäkin lapset, jotka eivät ole vielä kasvaneet ja luutuneet aikuisten käsityksiin oikeasta ja väärästä, joutuvat todistajiksi ihmisen mielipuolisuudelle, sokeudelle ja kaksinaismoralismille.

Pinossa keskimmäisinä puolestaan ovat ne kirjat, jotka viimeksi tarttuivat matkaan kirjakaupasta. Siellä olisi ollut vaikka mitä, mutta kun sylissä oli jo kolme pakko saada -kirjaa, oli pakko pistää touhulle stoppi. Shakespearen Romeo & Juliet ei kaivanne esittelyitä, Sándor Márain Embers taas ei liene monellekaan tuttu. Silloin muinoin Unkarin kulttuurikurssilla esiteltiin unkarilaisia kirjailijoita ja teoksia, ja nykykirjallisuudesta Embers jäi mieleeni. Löysin siitä ylistäviä arvioita, joten totta kai tuo oli lukulistalle mahdutettava. Unkarilaiseen (nyky)kirjallisuuteen tekisi mieli tutustua laajemminkin, mutta saa nähdä. Haruki Murakamin Dance Dance Dance oli heräteostos. Tykkäsin Norwegian Woodista ja takakansitekstin perusteella voisin tykätä tästäkin.

Tulipas taas väännettyä tikusta asiaa! No, tulipahan selväksi, että tykkään lukea. Minut löytää muuten myös Goodreadsista, jos kiinnostaa tarkemmin tutkailla, mitä kaikkea muun muassa olen viime aikoina lukenut.

torstai 17. tammikuuta 2013

Alaston totuus

Otsikko ei muuten viittaa siihen taannoiseen Naked Truth -kampanjaan. Tai viittaa, mutta sillain ovelan intertekstuaalisella tavalla, muahhaha. Alastomuuttakin on luvassa vai siinä merkityksessä, että bloggaajan elämästä riisutaan kaikki glamour (jota siinä on suunnilleen yhtä paljon kuin Juoppuhullun päiväkirjoissa).

Facebookissa oli vuodenvaihteessa mahdollisuus 'luoda katsaus omaan vuoteensa 2012', ja tähän katsaukseen FB arpoi jollain hämärällä perusteella 'kohokohdat'. Totesin, että minun vuodestani tai sen kohokohdista ei Naamakirja tiedä hölkäsen pöläystä. Myös blogiani selailemalla saa aika erilaisen käsityksen siitä, mitä minun vaihtoaikaani on kuulunut.

Eihän sitä kukaan tietenkään tarkoituksella vääristele asioita. Tai varmasti joku, mutta en minä ainakaan. Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta lukea ventovieraiden ihmisten blogeja, joissa pääsääntöisesti valitetaan oman elämän kurjuudesta – oli se kurjuus sitten todellista tai keksittyä. Sitä varten on päiväkirja. Ja hyviä ystäviä. Minusta on ihan luonnollista, että Facebookiin ja muihin julkisiin foorumeihin kirjoittaessa todellisuus ajetaan suodattimen läpi, eikä kaikkea laiteta esille.

Haluan kuitenkin sanoa, että ei se totuus ole tässä. Elämäni täällä on paljon muutakin kuin bileitä ja matkustelua ja aurinkoisia päiviä, sehän on selvää. On totta, että niihin hetkiin ja reissuihin, jotka täältä blogistakin löytyvät, liittyy paljon hyviä muistoja. Mutta toiset muistot, ehkä vielä paremmat, ovat vain pääni sisällä. Osa niistä on yksityisiä, ja jos joku pyytäisi niistä kirjoittamaan, tokaisisin, että "ei kuulu sulle". Osa taas on sellaisia, joista haluaisin kirjoittaa, mutta joita on vaikea pukea sanoiksi. Mutta sanotaanko niin, että vaikka olenkin ehtinyt viettää huikeita hetkiä Italiassa, Itävallassa, Sloveniassa, Slovakiassa ja Romaniassa, lämpimimmin muistelen niitä, jotka ovat tapahtuneet ihan täällä kotimaassa. Esimerkiksi sitä, kun kokkailimme aamuyöllä pierogia ja etsimme kadonnutta kissaa.

Huonoja muistoja minulla ei täältä ole. Se ei johdu siitä, että mitään ikävää ei olisi tapahtunut tai siitä, että olisin käyttänyt jotain epäadaptiivisia defenssikeinoja, vaan siitä, etten anna huonojen hetkien muuttua huonoiksi muistoiksi. Kaikesta voi kasvaa ja oppia, kaikki on osa minua. Kuitenkin, siellä missä on ihmisiä, on konflikteja, sydänsuruja, väärinkäsityksiä ja epävarmuutta. Olen jo aikaa sitten hyväksynyt senkin, että minun ei tarvitse pitää kaikista tapaamistani ihmisistä. Enkä pidäkään. On kuitenkin eri asia tehdä siitä ongelma itselleen. Olkoonkin, että joskus (usein) valitan näistä ikävistä ihmisistä mukaville ihmisille.

Unkari risoo minua yhtä usein kuin ilahduttaa. Ärsyttää jättää takki kirjaston narikkaan, kun menee hakemaan opiskelijakorttia. Ärsyttää, että transcript of records (lappu, johon meidän pitää kerätä arvosanat ja opettajien allekirjoitukset) ei ole edelleenkään valmis, vaikka sen piti olla jo ennen joululomaa. Ärsyttää, että minun ylipäätään pitää 2010-luvulla juosta metsästämässä opettajien allekirjoituksia. Ärsyttää, että kämppis ei osaa siivota. Ärsyttää, että täällä on aina niin hemmetin kylmä ja niin kosteaa, että pyykit eivät kuivu. Saa ärsyttää. On kuitenkin oma valinta, antaako sen ärsytyksen pilata koko päivän. Minusta elämä on siihen liian lyhyt. (Mieluummin käytän senkin päivän johonkin rakentavaan, esim. facebookkaamiseen ja Buffy the Vampire Slayer -maratoniin.)

Nyt pinnalla on haikeus. Siitä asti, kun palasin Unkariin, olen viettänyt lähes kaikki päivät Paulinan ja Karolinan seurassa. Karolinan näen huomenna ilmeisesti viimeistä kertaa, ennen kuin hän palaa Puolaan. Eihän se maailmanloppu ole, elämme elektroniikan aikakautta, ja Facebook ja Skype tuovat ystävät kaukaa lähelle. Mutta siltikin. Kun on 5 kuukauden ajan ollut niin tiiviisti yhdessä kuin me täällä, on vaikea ajatella, mitä sitten kun toinen ei enää olekaan täällä. Olen saanut kaksi siskoa, joita minulla ei koskaan ollut. Tiedän, että pysymme ystävinä, mutta tulee se silti olemaan erilaista. Olemme jakaneet ihan kaiken, ja se on mahdotonta, kun etäisyys kasvaa. Moni täällä tuntuu ajattelevan asioita It's Erasmus! -mentaliteetilla, mutta ei se ole minun mentaliteettini.

Mutta jos saisin olla anywhere but here, olisin still here.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kuollut kaunis kaupunkini

Szeged on niin pieni kaupunki, että ydinkeskusta (niin pieni kaupunki, että on vähän kyseenalaista, voiko sellaisesta edes puhua) on ehtinyt neljän kuukauden aikana tulla tuttuakin tutummaksi. Kaikki tarvittava löytyy kilometrin säteeltä yliopistosta, eikä kauemmas ole oikein mitään syytä lähteä. Paitsi uteliaisuus.

Eräs opettajani totesi kerran, että Szeged on pysähtynyt kaupunkin. Mikään ei muutu. Hän viittasi silloin sosiaaliseen liikkuvuuteen, mutta pysähtyneisyys kuvaa kaupunkia muutenkin. Keskustassa kaikki on siistiä ja uutta, pääkadun varsi on täynnä kauppoja, kahviloita ja ihmisiä. Ja sitten keskustan ulkopuolella tyhjiä leveitä katuja. Moneen kertaan paikattuja, kahteen suuntaan kaltevia. Haalistuneita pastellivärejä, teljettyjä ovia, rikottuja ikkunoita. Suljettuja ikkunaluukkuja, joiden takana asuu tai ei asu joku. Neuvostoarkkitehtuurin helmiä pienessä mittakaavassa, matalia taloja, miestenvaateliikkeitä vuosikymmenten takaa. Silloin tällöin nenään leijailee kaasun tai ruoanlaiton tuttu tuoksu, ja sitä ajattelee, että joku täälläkin asuu.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Elämäni aakkoset: B niin kuin budjetti

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion kasvattina en ole hirveän innokas puhumaan rahasta muiden vaihtarien kanssa tai esimerkiksi mainostamaan sitä, että saamme valtiolta joka kuukausi ilmaista rahaa (ja siihen päälle vielä halpaa rahaa) opiskelujen tuoksi enemmän kuin on unkarilaisen keskipalkka (476.31 €, lähde Hintataso). Totuus on kuitenkin se, että opiskelijat ovat köyhiä ja tytöt kovia shoppaamaan kotimaasta riippumatta.

Kuten tuolta Hintatason sivustolta selviää, kulutustarvikkeet ja asuminen ovat täällä melkoisesti halvempia kuin Suomessa. Erityisen hyvin tämä näkyy ruoassa. Ravintolahinnat ovat kaiketi kaikkialla Euroopassa reippaasti edullisemmat kuin Suomessa keksimäärin, mutta täällä tulee helposti halvemmaksi syödä ravintolassa kuin laittaa ruokaa kotona, etenkin jos talous koostuu yhdestä lihansyöjästä. Ei tuo ravintolaruokailu minulle mitään jokailtaista hupia ole, mutta sitä ei myöskään tarvitse suunnitella ja budjetoida samalla tavalla kuin Suomessa. Edullisessa ravintolassa syö parhaimmillaan 5 eurolla, keskitason ravintolasta taas irtoaa melkein mitä tahansa pääruoka alle kympillä. Toki Budapestista löytyy huolettomalle turistille hintavampiakin vaihtoehtoja, eivätkä turistialueiden ravintolahinnat juurikan eroa suomalaisista. Viini on halpaa myös ravintolassa ja usein halvempaa kuin pulloissa tarjottava vesi. Vihannekset ovat vihanneskaupasta ostettuna huokeita, viimeksi ostin kesäkurpitsan, salaattikerän, omenoita, mandariineja, banaaneja ja porkkanoita noin 4 euron hintaan. Hedelmien hinnat seuraavat samanlaista kaavaa kuin Suomessakin: kausituotteet ovat halvimpia, tuontihedelmät kalliimpia. Kauden pituus ja etäisyydet vaikkapa eteläisen Euroopan hedelmätarhoihin ovat täällä kuitenkin otollisemmat, mikä näkyy saatavuudessa ja hinnoissa. Lisäksi esim. kurkut ja tomaatit maistuvat vielä tähänkin aikaan vuodesta joltain muultakin kuin sahanpurulta, toisin kuin koto-Suomessa. Pastat, leivät ja riisit ovat reippaasti halvempia kuin Suomessa. Itse syön Tescon ainoaa tummaa leipää, joka muistuttaa kovasti kotimaista REALia, ja maksaa 199 forinttia eli 0,67 euroa. Varsin halpaa, Pirkan ranskanleivän taisi joskus saada eurolla. Maitotuotteet ovat niin ikään jonkin verran edullisempia. Liha taas on täällä varsin kallista, jos vertaa yleiseen hintatasoon – suurin piirtein samoissa lukemissa kuin Suomessa. Toisaalta, paketin kanan... jäämiä, joista saa itse erotella syömäkelpoiset ja -kelvottomat osat, saa reilulla eurolla. Kilohinta ei tietenkään ole ihan halpa, kun puolet paketista menee roskiin. Punaista lihaa en itse oikeastaan syö, joten sen hinnoista en osaa sanoa. Kala on Szegedin paikallisia herkkuja, mutta itse en siihen kovin mielelläni täällä kajoa. Unkarista lähimpään merenrantaan on melkoinen matka, eikä niitä järviäkään oikein ole. Tuoreen kalaan olemassaolo on siis ainakin minulle myytti. Tai no, saahan Tescosta tuoretta kalaa suoraan sellaisesta 1 m x 2 m -akvaariosta... Herkut, suklaa ja erityisesti leivonnaiset ovat Unkarissa naurettavan halpoja. Parilla eurolla saa helposti kahvin/teen ja houkuttelevan näköinen, ison leivoksen siihen rinnalle. Kaurahiutaleet ovat kaupoissa hämmentävän kalliita, ja puuronsyönti onkin minulta jäänyt.

Asuminen on niin ikään halpaa meille korkeamman hintatason maiden asukkaille. Suurin osa vaihtareista asuu keskustan tuntumassa myös Budapestissä, ja hinnat pysyvät silti reilusti Suomen hintojen alapuolella. Minä maksan tästä +40 neliön kaksiostamme aivan Szegedin keskustassa seuraavaan tapaan:

Asunnon vuokra: 75 000 forinttia/2 = 252 euroa/2 = n. 130 euroa
Common cost, jonkinlainen kiinteistönhuoltomaksu: 10 000 forinttia/2 = 33 euroa/2 = n. 16 euroa
+ kaasu, vesi ja sähkö käytön mukaan

Tässä kuussa näistä tuli yhtensä 59000 forinttia eli 199 euroa/naama, ja kaasun osuus oli jostain syystä kaksinkertainen viime kuuhun verrattuna.

Entäs sitten vaatteet, kosmetiikka, hygieniatarvikkeet jne.? 2 kiloa Arielin pyykinpesujauhetta maksaa n. 1699 forinttia eli 5,7 euroa. 4 rullaa halvinta vessapaperia maksaa 199 forinttia eli 0,67 euroa, 4 rullaa Lambia 459 forinttia eli 1,54 euroa. Shampoot, hoitoaineet, kasvovoiteet yms. pyörivät suurinpiirtein samoissa hintaluokissa kuin Suomessa (esim. Nivean kasvovesi 1499 forinttia eli 5 euroa), eikä niitä halvempia vaihtoehtoja Pirkan ja Rainbow'n tapaan juurikaan ole. Tai no, on DM:n oma Balea-merkki, mutta hintalaatusuhde ei sitten olekaan enää samalla tasolla. Meikit ovat suurinpiirtein samanhintaisia kuin Suomessakin, tosin tarjolla on useampia halpoja merkkejä, joiden valikoimista voi hyvillä mielin napata sellaisia tuotteita, missä laatu ei itselle ole niin tärkeä. Tähän asti kulutustarvikkeiden hintataso on aika lailla suhteessa unkarilaisten ansioihin. Tämä ei kuitenkaan päde kaikkeen.

Suomessa H&M on halpa rättikauppa ja New Yorker (joka ilmeisesti on sinnekin rantautunut) superhalpa. Unkarissa juttu on kuitenkin toinen: hinnat ovat nimittäin lähes täsmälleen samat kuin Suomessa, ja H&M:n 30 euron mekko lohkaiseekin aika ison osan palkasta. En tajua, kuinka täällä on sitten kellään varaa shoppailla Promodissa, Zarassa tai Bershkassa, jotka ovat suomalaisenkin näkökulmasta vähän hintavampia kauppoja. Vastapainoksi täällä onkin sitten paljon ns. 'kiinakauppoja', joista saa Aasiasta rahdattua tekokuitua huokeaan hintaan. Minä en noissa oikein tykkää ostoksiani tehdä, joskin muutamat sukkahousut on tullut ostettua, kun valikoima oli niin loistava. Kirpputoreja täällä on myös paljon, tosin ne muistuttavat enemmän UFFia ja muita second handeja kuin perinteisiä kirppareita myyntipöytineen. Yleensä näiden puotien ikkunoita koristavat joko Englannin tai Hollannin liput, joku valistuneempi osaisi ehkä kertoa syynkin tähän.

Ylipäätään brändituotteet ovat täällä vielä 'vaikeampia saavuttaa' kuin Suomessa. Pitäisikin tutkia, näkyykö tämä jotenkin katukuvassa. Ostin täältä Niken salikengät 14 999 forintilla, samaan 50 euron hintaan olisin saanut ne kotoakin. 50 euroa on iso raha minulle, totta kai, mutta on kummallista ajatella, että se on yhtä iso raha jollekulle työssäkäyvälle. Elektroniikka on täällä niin ikään samanhintaista kuin Suomessa. Jos iPad on Suomessa jonkinlainen statussymboli tai ainakin merkki hyvinvoinnista, mitä se mahtaakaan merkitä täällä? Internet ja puhelimenkäyttö ovat myös paikalliselle aika hintavia hupeja, eikä ihmekään, että Internet-kahvilat, yliopiston kirjasto ja ilmaisella wifillä varustetut mestat, esim. Mäkkäri, ovat täällä suosittuja paikkoja facebookata. Minulla on nykyisin käytössä suomalainen SIM-korttini, sillä tekstiviestin lähettäminen tulee sillä halvemmaksi kuin unkarilaisella prepaidilla. Täällä on joka kulmalla myös copyshopeja, joissa saa hyvään hintaan tulostettua, skannattua ja otettua kopioita. Näitä Suomeenkin, hei!

Palvelut ovat Unkarissa naurettavan halpoja. Matkailijan kannattaa siis ottaa ilo irti matalasta palkkatasosta ja hoitaa ripset, säärikarvat, kynnet ja all the works kerralla kuntoon.

Tähän asti tämä postaus on ollut enemmänkin selostusta Unkarin hintatasosta kuin minun rahankäytöstäni (lisää hintatasosta löytyy siis tosiaan Hintason sivuilta). Kuten aiemmasta voi päätellä, minulla pitäisi näillä hinnoilla melkein olla rahaa säästettäväksi asti. Kuitenkin elän aika lailla kädestä suuhun. Mihin se raha sitten menee?

Keväällä tähän kysymykseen sai kattavan (ja epämiellyttävän) vastauksen vilkaisemalla rahapussiin ja laskemalla ne kaikki 5 euron siiderikuitit ja yökerhojen sisäänpääsykuitit... Nyt minulla menee viikossa ulkona käymiseen (hah, mikä eufemismi) korkeintaan 10-15 euroa, siis vähemmän kuin Suomessa yhden illan aikana, jos matka jatkuisi baariin asti. Tämä siitä huolimatta, että Erasmus-elämä on, no, Erasmus-elämää. Meidän lempiviini (arvatkaa vaan, miksi) maksaa 299 forinttia eli noin 1 euron, ennemmin sitä siis litkii maksansa konkurssiin kuin taloutensa. Sisäänpääsy perusyökerhoihin (Budapestistä löytyy varmaan reippaasti kalliimpiakin mestoja) on 600-1000 forinttia, siis 2-3,5 euroa, ja narikkahinnat vaihtelevat välillä 50-200 forinttia = n. 0,20-0,7 euroa/per vaatekappale. Baarissa juomat ovat tietenkin vähän kalliimpia, mutta eivät ihan Suomen malliin kuitenkaan. Siiderit, oluet ja viinit saa alle 2 eurolla, cocktailit ovat hintavampia. Tavallisissa kaupoissa myytävät viinit ovat lähes poikkeuksetta paikallisia, ja joku totesi, että on tyhmää maksaa viinipullosta yli 1000 forinttia (3,5 euroa), sillä tuon jälkeen eroja ei enää juurikaan ole. Tuontiviinejä löytyy erikoiskaupoista, ja niiden hinnat ovat jo vähän lähempänä sitä, mihin Suomessa on totuttu.

Epäilenkin, että aika iso osa rahoistani menee matkustamiseen, sitä kun on tullut tehtyä aika reippaaseen tahtiin. Kuten olen kai joskus todennutkin, Szegedin yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen ilmaisen, paikallisen joukkoliikenteen. Muuten kertalippu maksaisi 320 forinttia, siis reilun euron. Budapestissa vastaava hinta on 350 forinttia. Junamatka Budapestista Szegediin maksaa opiskelijalle, -50%, 1710 forinttia eli n. 6 euroa. Nämä reissutkaan eivät siis kukkaroa kauheasti kuluta, mutta ulkomaille lähtiessähän sitä rahaa kuluu aina (paitsi se vuorokauden Romanian-matka, jonka aikana käytin noin 15 euroa, haha). Budjettimatkailu on täällä päin Eurooppaa kuitenkin varsin helppoa, kun paikasta toiseen pääsee junalla, ja Ryanair kumppaneineen lentää edullisesti. Hostelliyöstä olen maksanut 15-18 euroa, viimeksi yövyin BP:ssä mukavassa guesthousessa (Europa Centerpoint Guesthouse, suosittelen) 22 eurolla. Yksikään matkustamiseen sijoitettu euro ei kuitenkaan minusta ole tuhlattu, sillä traveling is the only thing you can buy that actually makes you richer.

Ihan mukavasti rahaa on mennyt myös vaatteisiin. Annan itselleni kyllä kiitosta siitä, että olen tehnyt vaatehankintoja varsin tiedostaen, en pelkästään taloudellisista vaan myös käytännön syistä: kaikki, mitä ostan, on joko annettava pois tai raahattava Suomeen. Fakta on kuitenkin se, ettei tällainen muodista kiinnostunut ja pynttäytymistä rakastava tytöntyllerö yksinkertaisesti voi elää muutaman asukokonaisuuden varassa koko vuotta. Niinpä vaatekaappini sisältö onkin aika lailla kolminkertaistunut. Olen käynyt nyt kaksi kertaa Suomessa täällä ollessani, ja joitakin vaatteita olen vienyt mennessäni, mutta useimmiten tuonut myös jotain muuta tänne. Kenkiä minulla oli tänne tullessa kolme paria (tennarit, ballerinat ja lenkkarit), nyt kymmenen. Osa hankinnoista on tietenkin ollut pakollisia, esim. talvivarusteet (joita olisi ollut typerää raahata tänne lokakuussa), mutta kyllä sitä on tullut ihan rehellisesti tuhlattuakin. Tavoitteenani on kuitenkin vähentää shoppailua nyt keväällä, ja sitä ajatellen toinkin niitä kesämekkoja Suomesta. Vähän tekisi kuitenkin mieli boyfriend-farkkuja ja valkoista kesämekkoa ja...

Huh, eiköhän tässä ollut ihan tarpeeksi puhetta riihikuivasta käteisestä. Vastaan kyllä mielelläni (tai otan selvää) kysymyksiin, jos jotakuta kiinnostaa aihe enemmänkin. Tällä hetkellä forintti näyttää muuten olevan poikkeuksellisen halpa valuutta, joten noihin esiin ottamiini eurohintoihin voinee varmuuden vuoksi lisätä prosentin tai pari. Unkariin matkustavalle/täällä asustelevalle hyödyllinen ohjenuora on, että paikallinen on edullista, tuontitavara kallista.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Off to the future



Onpa futuristinen lukema. Viimeksi ihmettelin jälleen kerran sitä, miten kiitävi aika, ja niinhän siinä taas kävi: tammikuussa ollaan, Suomi-lomailu on saatu päätökseen ja tätä merkintää kirjoitellaan budapestiläisestä hotellihuoneesta. Pohdiskelin niinku ihan tosi syvällisesti myös sitä, miten ihmiset odottavat kalenterivuoden vaihtuessa jotain maagista muutosta tapahtuvaksi, vaikka ainoa todellinen muutos on se, että pitää opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku papereihin. Oli miten ole, elän itsekin jotain "2013, here I come!" -hurmetta. 2012 oli kaiken kaikkiaan oikein passeli vuosi kaikkine ylä- ja alamäkineen, mutta eiköhän 2013 pistä vielä paremmaksi. Tai siis, minä pistän vuonna 2013 paremmaksi. Lupaan ainakin nauraa, hikoilla, nauttia, rakastaa ja syödä enemmän avokadoja kuin viime vuonna. Niin, ja blogata vähän tunnollisemmin.

Tämän vuoden puolella olenkin ehtinyt jo kaikenlaista. Ensimmäiset päivät vietin Helsingissä huippuseurassa, ja ohjelmaan kuului muun muassa uuden vuoden tinan valaminen asianmukaisena ajankohtana.

Toi pienempi nökäre näyttää muuten ihan vyötiäiseltä!

Yleensä olen onnistunut räiskäyttämään aika epämääräisiä tinamöykkyjä, joista saa sitten kieli poskessa tulkita lupauksia rauhasta ja rakkaudesta, mutta tämähän on ihan selvä lohikäärme! Ilmeisesti siis vähintäänkin voitan kolmivelhoturnajaiset. Ja sitä rauhaa ja rakkautta on ihan varmasti myös luvassa.

Kolmivelhoturnajaisvoittoa odotellessa on hyvä tehdä myös ihan konkreettisia (ja realistisia) suunnitelmia. Minusta parhaita suunnitelmia ovat sellaiset, joissa liikutaan paikasta toiseen, ja myös vuoden 2013 varalle niitä on useita!

Keväällä otetaan suunta ainakin kohti Kroatian rannikkoa, Serbiaa ja Prahaa. Balkanilla olisi kiva matkustella laajemminkin, esim. Sarajevo kiinnostaa kovasti. Puola ei ole tippunut listalta mihinkään, vaan pikemminkin noussut Paulinaan ja Karolinaan tutustumisen jälkeen pari sijaa ylemmäs. Krakovan, Varsovan ja Auschwitzin lisäksi täytyy siis käydä tyttöjen kotikaupungissa. Jonka sijainti on kuulemma otollinen Berliiniin nähden... Istabulin reissu on edelleen suunnitteilla!

Siltä varalta, että kesä 2013 on samaa kylmää ja kosteaa mallia kuin edeltäjänsä, on turvattava D-vitamiinin saanti. Sen kannalta ei liene parempaa paikkaa kuin Portugali, Espanja ja Italia. Ajatus jonkinlaisesta interrail-matkasta on kytenyt jo pitkään, ja nyt on viimein seuraa ja suuntakin valmiina!

Jottei kuitenkaan mentäisi asioiden edelle ja kuumoteltaisi niitä tulevia lämpimiä vuodenaikoja liikaa (nimim. Suomesta lähti matkaan yhdet bikinit, kolme kesämekkoa ja sandaalit...), laitan tähän loppuun muutamia talvisia kuvia muistutukseksi. Koska luntahan ei ole vielä tarpeeksi nähty.



Nauttikaan uudesta vuodesta, kun se on vielä tuore! Aufwiederbloggen!