lauantai 1. joulukuuta 2012

Rakas matkapäiväkirja

... minulla on sinulle paljon kerrottavaa!

Käväistiin Paulinan ja Karolinan kanssa alkuviikosta pienellä ex tempore -reissulla. Suunnitelmana oli nähdä Slovenian rannikkoa ja käväistä siinä samalla Triestessä Italian puolella. Välimatkat oli tarkoitus taittaa junalla, peukkukyydillä ja carsharingilla. Carsharing on varmaan ihan universaali juttu, mutta slovenialaisilla on tähän tarkoitukseen hyvin toimiva saitti, jossa joku siis ilmoittaa olevansa silloin ja silloin matkalla sieltä tuonne ja tarjoaa paikkaa X määrälle matkustajia mukavaan hintaan. Lähdimme matkaan sunnuntaiaamuna kello 5:47. Koska lauantain italialais-puolalaiset illalliskestit venyivät sunnuntain puolelle, lähdimme loppujen lopuksi matkaan ilman yöunia. Aamuyöllä Szeged oli kääriytynyt paksuun usvaan, ja myönnettäköön, että hieman kuumotti kävellä rautatieasemalle, etenkin, kun huudeilla pyöräili itsekseen höpöttävä puliukko. No, pysyinpähän ainakin hereillä asemalle asti, kun sydän jyskytti tuhatta ja sataa.

Joku totesi, että Unkari on yhtä kuin Budapest, ja siltä se vähän näyttää, kun karttaa katsoo. Esimerkiksi päästäkseen Szegedistä Pecsiin junalla on matkustettava Budapestin kautta, vaikka molemmat kaupungit sijaitsevat eteläisessä Unkarissa ja vielä samoilla leveysasteilla. Samoin meidänkin oli otettava juna ensin Budapestiin, vaihdettava siellä vieläpä asemaa ja jatkettava sitten matkaa Nagykaniszaan. Kuten arvata saattaa, junamatka sujui leppoisasti torkkuen. Välillä tuli kyllä ihailtua maisemiakin, ja kyllä tämä Unkari vaan on kaunis maa.

Olimme perillä Nagykaniszassa yhden maissa. Alunperin tarkoituksena taisi olla liftata Ljubljanaan, josta meillä olisi ollut kyyti johonkin toiseen kaupunkiin ja sieltä Koperiin rannikkolle. Junassa Paulina sai kuitenkin tältä kyydin luvanneelta tytöltä viestin, että matka oli peruuntunut. Päätimme sitten yrittää taittaa liftaamalla koko matkan. Ensin oli kuitenkin päästävä Slovenian puolelle, ja yllätys yllätys – rajan toiselle puolelle ei kulkenut yhden yhtäkään linja-autoa. Meille ei siis jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hankkia kyyti itse. Kysyimme neuvoa pieneltä huoltsikalta ja lähdimme väsyneinä mutta hyväntuulisina talsimaan kohti oikeaa tietä. Viereemme pysähtyi auto, jonka kuljettaja ei puhunut sanaakaan englantia mutta halusi kuitenkin ehdottomasti auttaa ja soittikin kielitaitoisemmalle ystävälleen. Pitkien puhelinkeskustelujen jälkeen mies päätyi kyyditsemään meidät lähemmäs moottoritietä.

Perhonen marraskuussa! Ei suostunut millään eroamaan meikäläisen farkuista.

Moottoritiellä liftaaminen on a) vaarallista b) typerää ja c) useimmiten laitonta, joten olimme onnellisia, kun mukava keski-ikäinen pariskunta nappasi meidät kyytiin ennen liittymää. Heidän määränpäänsä oli ilmeisesti Unkarin puolella, mutta siitä huolimatta he päätyivät heittämään meidät Slovenian puolelle. Liftatessa on muuten pakko uskoa ihmiseen, ja yleensä sitä yllättyykin positiviisesti.

Sloveniassa vihdoinkin! Taapersimme huoltoasemalle miettimään seuraavaa siirtoa ja ruokkimaan kurnivia vatsojamme. Huomasin, että minulla ei ole enää kovinkaan hyvää käsitystä euromääräisistä hinnoista – maksoin pienestä pasteijasta 2,5 euroa ja tajusin vasta pöydässä, etten olisi Unkarin puolella suostunut maksamaan siitä puoliakaan.

Tämä kuva kertonee jotain siitä, miten paljon näimme Sloveniassa.


Kello kävi jo kolmea ja aurinko alkoi hitaasti laskea. Meille tuli siis kiire päästä eteenpäin. Päätimme yrittää Ljubljanaan asti, yöpyä siellä ja jatkaa seuraavana aamuna kohti Koperia. Alku näytti kehnolta, kuten aina, mutta parinkymmenen minuutin tönöttämisen jälkeen mukavan näköinen ja vanhemman puoleinen veikkonen pysähtyi tila-autoineen. Mies olikin matkalla Italiaan lähelle Triesteä, ja niinpä hylkäsimme samantien Ljubljana-suunnitelman ja hyppäsimme kyytiin. Majoitusta meillä ei tietenkään ollut, eikä kummempaa suunnitelmaakaan, ja sekös tätä italialaista herrasmiestä huvitti.

Yhtäkkiä olimmekin sitten Italian puolella! Mies päätyi lopulta viemään meidät Triesten keskustaan asti, vaikka olikin matkalla vähän toiseen suuntaan – jälleen yksi osoitus siitä, ettei ihminen voi pohjimmiltaan niin kovin paha olla. Kun olimme varmoja, ettemme nähneet unta vaan olimme ihan oikeasti Italiassa, lähdimme etsimään wi-fillä varustettua kahvilaa. Hetken kapeilla, kauniilla kaduilla haahuiltuamme löysimmekin sellaisen.

Karolina ja Paulina olivat suunnitelleet tätä reissua jo edeltäväksi viikonlopuksi ja ottaneet sen tiimoilta yhteyttä Triestessä asuvaan miekkoseen couchsurfingin kautta. Karolina oli jo aiemmin viikolla lähettänyt miehelle viestiä, että peruuntunut matka oli sittenkin tapahtumassa, ja kysynyt yöpaikasta maanantain ja tiistain väliselle yölle. Mies ei ollut kuitenkaan vastannut, joten kun Karolina laittoi kahvilassa tyypille viestiä ja ilmoitti, että olimmekin jo Triestessä, emme olleet erityisen toiveikkaita. Viiden minuutin päästä mies kuitenkin vastasi, ja 20 minuutin kuluttua hän istuikin jo pöydässämme! Meillä kävi kyllä sunnuntaina niin kertakaikkisen hyvä tuuri, että olisi kannattanut laittaa lottokuponki vetämään.

Hostimme vei meidät suosikkipizzeriaansa illastamaan. Tiedätte varmaan sen pakastepizzamainoksen, jossa pizza maistuu 'kuin aidossa italialaisessa ravintolassa'? No ei kyllä maistu!

Kokit olivat kuulemma eteläitalialaisia. Osasivat ainakin asiansa!

Kirsikkatomaatteja, rucolaa ja puhvelinmaitomozzarellaa, nami nam!


Illallisen jälkeen köpöttelimme miehen asunnolle. Hulppeat oli oltavat, kylppärissäkin oli poreamme ja kaikki! Unta ei tarvinnut kauaa odotella, mutta univelkoja emme valitettavasti päässeet kuittaamaan – matka nimittäin jatkui aamulla. Mihin? Siitä lisää myöhemmin, haha! Loppuun vielä kuvia idyllisestä Triestestä.

Voi että, kun olikin ikävä merta!
Jep.

2 kommenttia:

  1. Kun vähitellen oot päässyt laajemminkin noihin erilaisiin kohteisiin tutustumaan ja valottamaan vähän enemmän noita vähemmän "perinteisinä" turistimatkakohteina pidettyjä kaupunkeja/maita, niin jossain vaiheessa vois olla hauska kuulla jonkinlainen tiivistys/yhteenveto omien kokemusten perusteella siitä, mitä asioita jäi mieleen kunkin paikan ns. ominaispiirteistä tai millä tavoin ne erottautuu persoonallisesti muiden joukosta. Valottais hyvin niitä yksilöllisiä puolia paikoista, jotka helposti nivoutuu monien mielessä yhteen sellaisena harmaana itäblokkimassana "jossain tuolla". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä oon ihan varmasti vastannut tähän kommenttiin joskus... Mitä ihmettä!

      Mutta siis joo, kiitos ideasta, olen ottanut siitä onkeen ja no, onhan tässä tämän jälkeen noista idän ihmeistä jo tullutkin juttua. :D Jossain vaiheessa voisin kyllä tehdä jonkun "miksi kannattaa mennä tänne" -tyyppisen yhteenvedon!

      Poista