perjantai 28. joulukuuta 2012

Elämäni aakkoset: A niin kuin Aika

Toteutumattoman maailmanlopun jälkimainingeissa on nyt sitten keksittävä postausaiheita ensi vuodellekin, hiisi vieköön! Näinä aikoina, kun joulupyhistä ja erityisesti jouluruoasta on selvitty jotenkuten kunnialla ja uusi vuosi pakollisine lupauksineen ja parannuksineen lähestyy, lienee sopivaa kääntää kokonaan uusi lehti bloggaamisen uljaalla uralla.

Elämäni aakkoset nyt ei tietenkään ole mikään uusi idea, itse siihen törmäsin Hansi Skoteissa -blogissa. Hyvien ideoiden kierrättämisessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa. Tämän projektin nimissä saan ehkä kirjoitettua jotain tyhjänpäiväistä silloinkin, kun ideasanko on muuten pohjia myöten koluttu. Pidemmittä puheitta, aloitetaanpa alusta eli A:sta.

Aikahan, sellaisena kuin sitä mitataan sekunneissa ja tunneissa ja päivissä ja kuukausissa ja vuosissa, on ihan täysin sopimuksenvarainen juttu. On lähes absurdia, miten me kuitenkin olemme tuon keinotekoisen suureen orjia. Mitä merkitystä on sillä, oletko tapaamispaikalla tasalta vai kaksi minuuttia yli? Miksi pitää juosta metroon tai ratikkaan, kun seuraava tulee neljän minuutin päästä? Miksi kaikki juhlivat vuodenvaihdetta kuin suurtakin maailmanmullistusta, vaikka silloin ei oikeasti tapahdu mitään? Miksi ihminen aina esittäytyessään ilmoittaa ikänsä heti nimensä perään? Ihmisen aika on lyhyt, aikaa ei ole koskaan tarpeeksi, jokainen ottaisi mielellään yhden ylimääräisen tunnin vuorokauteensa. Kaikki ovat yhtä mieltä myös siitä, että tuo ohikiitävä aika maapallolla pitää käyttää mahdollisimman hyvin. Mutta mitä on hyvin? Carpe diem?

Joulukalenterini aika on pysähtynyt tuonne 20. päivän tienoille.


Minähän ole tässä viime viikkoina useampaankin kertaan voivotellut sitä, miten aika lentää kuin siivillä. Musen keikan aikoihin kotiinlähtöön oli vielä kuukausi, sitten enää pariviikkoa, sitten pitikin jo tulostaa lentolippuja ja pakata laukkua. Ja sitten oltiinkin jo Tampereen lentokentällä. En voi millään uskoa, että olen ehtinyt olla Unkarissa jo neljä kuukautta. Ja kuitenkin tuona aikana on tapahtunut niin paljon, enemmän kuin neljän viime vuoden aikana yhteensä. Tai siltä ainakin tuntuu. Paljon jäi tekemättä. En käynyt taidemuseossa. Enkä synagogassa. En istunut ratikkaan tai bussiin vailla päämäärää. En ostanut huonekasvia. En kiinnittänyt kortteja seinälle. En käynyt Pecsissä, enkä Tokajissa, enkä tippukiviluolissa. Sillä minullahan on loputtomasti aikaa. Saa nähdä, mitä kaikkea puolen vuoden aikana tosiasiassa ehtii. Kuinka monta tuntia tulee käytettyä siihen, että istuu Facebookin ääressä sen sijaan, että tekisi juuri noita asioita.

Ja mihin se rajallinen aika sitten pitäisi käyttää? Jokainen ratkaiskoon itse. Alkuun pääsee miettimällä, mihin sitä ei ainakaan halua käyttää. Minä esimerkiksi en haluaisi viettää joulunpyhiä harjoittamalla prokrastinaatiota ja kirjoittamalla esseetä miesten syömishäiriöistä. Joskus pitää kuitenkin tehdä kompromisseja.

Päätän tämän muka-ajatuksella tehdyn postauksen syvään huokaukseen ja lupaan kohdata ensi kerralla kaikki möröt eli kirjoittaa sellaisesta aiheesta kuin budjetti. Sitä odotellessa:

Hyvää uutta vuotta 2013! Minä otan sen vastaan Helsingissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti