perjantai 26. lokakuuta 2012

Suomineidot Szegedissä


Takana on touhuntäyteinen viikko, mutta nyt on viimein aikaa päivitellä blogiakin täältä sohvanpohjalta käsin.

Suomesta on kotiuduttu, ehjin nahoin ja muutenkin kaikin puolin terveenä säästä ja ylenmääräisestä syömisestä huolimatta. Tällä kertaa en lentänytkään yksin, sillä ystäväni Anna saapui ihan Suomesta asti minua tervehtimään! Junassa Budapestistä Szegediin väsytti ja hymyilytti. Tuntui hyvältä palata kotiin. Ja voi että sitä jälleennäkemisen riemua, kun Paulina ja Karolinakin palasivat tiistaina Sarajevosta. Yritän kovasti olla ajattelematta sitä, miltä tuntuu tulla tyhjään Szegediin joulun jälkeen. Aika, mihin sinä oikein hupenet!
Tiivistin Suomi-lomani heleän syksyiseen kollaasiin, ihailkaa ja ihmetelkää. Kauraleipää ja Pirkka-teetä Muumi-mukista, Sofi Oksasen uusin, maailman parasta omenapiirakkaa, neonvärisiä tuulahduksia 80-luvulta, suppilovahveroita suoraan metsästä (poimittu ja perattu omin pikku kätösin) sekä sinivalkoisia tuliaisia.

Suomettuminen jatkui Szegedissä, maanantaina minulla oli peräti kaksi tätä outoa kieltämme mongertavaa vierasta! Kielestä puheen ollen, ranskahan on tunnetusti rakkauden kieli, suomea puhuessa jutut taas tuntuvat väkisinkin lipsuvan asiattomuuksien puolelle. Ja mikä parasta, täällä ei tarvitse edes yhtään hävetä, kun kukaan ei kuitenkan ymmärrä. Lupa kailottaa. Onhan meillä kaikki mahtavimmat kirosanatkin!

Viikon ohjelmaan ei kuulunut mitään kovin erityistä (paitsi, että söin keskiviikkona ensimmäistä kertaa elämässäni uunissa paahdettuja saksanpähkinöitä, nam!), etenkin, kun sekä minulla että väliviikkoa viettävällä Annalla oli ihan reippaanlaisesti koulujuttuja tehtävänä. Tiistaina, 23. lokakuuta maassa vietettiin kaiken lisäksi pyhäpäivää Unkarin kansannousun muistoksi. Otin nyt asiakseni lukaista vähän aiheesta ja valaista teitäkin, mutta koska rupesin sitten oikein kunnolla pohdiskelemaan, ajattelin tehdä aiheesta erillisen postauksen.

Paulina täytti lauantaina vuosia, joten päätimme tyttöjen kanssa järjestää hänelle yllätyspirskeet. Eilen oli tuttuun tapaan Erasmus-bileet, tällä kertaa German Night, joten yhdistimme yllätyspippalot etkoiluun. Leivoimme aamulla Karolinan kanssa kakun, oikeastaan valtavan mokkapalan, jonka sitten illan pimetessä kiikutimme Tiszan varteen.
Oli muuten tuhtia tavaraa, kerrankin yksi pala riitti paremmin kuin hyvin. Vuodatimme kyllä hikeä, melkein kyyneleitäkin, tuon kakun eteen, sillä sähkövatkaimen puutteessa piti muna-sokerivaahto vatkata käsin. Projektiin meni yhteensä varmaan 20 minuuttia. 50-luvun kotirouvilla täytyi olla mahtavat käsilihakset.

Illalla rymistelimme sitten kikattavana tyttölaumana Paulinan ja Karolinan oven taakse kakun ja lahjojen kera. Ja yllättyihän se! Tällaisia yllätyksiä pitäisi tehdä useamminkin, ihan vaan siksi, että pääsisi näkemään ihmisten ilmeet. Vaikka olihan siinä hymy korvissa itse kullakin, kun pitkästä aikaa juhlittiin koko porukalla.

Täytimme mahamme mokkapaloilla ja bosnialaisilla makeisilla, mikä oli ihan hyvä, sillä saksalainen ruoka oli.... no, kovin saksalaista. Hauskaa oli siitä huolimatta, itse asiassa vähän turhankin hauskaa. Jos ensi kerralla vaikka vähän vähemmän hauskaa.

Olisin luultavasti maannut koko päivän sängynpohjalla, ellei tänään olisi ollut Annan lähtöpäivä. Saattelin tytön ja hänen kummasti paisuneen matkalaukkunsa (Arkad antaa ja ottaa) juna-asemalle kolmen euron darrapizzan kautta. Oli muuten hyvää! Ja toivottavasti Anna pääset turvallisesti kotiin asti, vielä kun taidat istua lentokoneessa.

Nyt voisin katsastaa viimeiset jaksot Mad Meniä ja painua sitten unten maille. Kovasti tuo sänky kutsuu tässä sohvalla makoillessa... Huomenna pitäisikin sitten ottaa itseä taas niskasta kiinni ja vääntäytyä salille. Katsotaan miten käy, osaankohan enää solmia lenkkarinnauhojakaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti