torstai 11. lokakuuta 2012

Budapest-Helsinki-Budapest

Viime päivinä on...
juotu teetä,
ja kaakaota,
ostettu halpoja, herkullisia vihanneksia torilta,
kuntoiltu,
syöty herkullisia aamiaisia
ja vahvistettu opiskelijaidentiteettiä.

Ihmetyttääkö otsikko? Tuollaiset lentoliput tuli nimittäin viime viikolla ostettua, ja 12.10.-22.10. vietän Suomessa. Alunperin tarkoitus oli palata Suomeen vasta jouluksi, mutta sitten tapahtui henk.koht. juttuja, joiden johdosta päätin käväistä kotomaan kamaralla jo nyt. Koska jouduin pulittamaan lipuista sellaiset 250 euroa, päätin viipyä samantien vähän pidempään. Ehdinpä nähdä kavereita myös PK-seudulla ennen landelle siirtymistä.

Lippuja ostaessa minulla oli päällä kovan luokan Unkari-angstit, ja mietinkin hieman huolestuneena, miltä tuntuisi palata takaisin. Kaikki ärsytti, ja laskin päiviä siihen, että pääsisin pois. Onneksi se tunne meni ohi. Vaikka odotankin edelleen innolla kaikkien kavereiden ja perheen näkemistä, tiedän, että haluan tulla takaisin. Lähtö on varmasti haikea, mutta nythän täälläkin odottavat tutut kaverit ja kuviot. Sitäpaitsi, aika lentää merikotkansiivillä, ja ennen kuin huomaankaan, on jo joulu.

No, nyt kun sinne Suomeen ollaan kerran menossa, pitää miettiä, mitä sinne haluaa viedä ja mitä tuoda mukanaan. Kotiväelle on jo pari pulloa Tokajia professionaalisti villasukkiin pakattuna, lisäksi laukussa on paremman puutteessa Milkaa. Mutta mitäs sieltä Suomesta sitten?

☆ suklaata, obviously
☆ salmiakkia
☆ KSYLITOLIpurkkaa!
☆ villasukkia

Haluaisin tuoda myös kauraleipää, kaurahiutaleita (ovat täällä ihan naurettavan kalliita, en tajua!) ja sitä hartaasti peräänkuulutettua maapähkinävoita, mutta katsotaan nyt.

Tämä päivä kuluukin sitten jo tutuksi käyneissä pakkaustunnelmissa, tosin vähän pienemmässä mittakaavassa kuin viimeksi. Illalla on luvassa ilmaista ruokaa French+Belgian Partyn muodossa, siellä käyn pyörähtämässä ennen nukkumaanmenoa (huomenna herätys ennen kuutta, naminami). Sitä ennen on kuitenkin tulostettava lentoliput ja hoidettava yhtä sun toista, näkemisiin! Ensi kerralla raportoidaankin sitten Suomesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti