tiistai 18. syyskuuta 2012

Pest, ja tällä kertaa vähän myös Buda

Reissusta on kotiuduttu, ja paluu arkeen tapahtui kouluhommien muodossa. Yksi kolmesta artikkelista jo luettuna, jes! No joo, ei arjesta sen enempää, vaan kerronpa lyhyesti viikonlopusta.

Ykkösluokan vaunussa kakkosluokan lipulla jälleen kerran. Mutta hei, oisitteko muka ite tajunneet istuvanne ykkösluokan vaunussa? Matka sujui kuitenkin rattoisasti torkkuen ja Poirotin seikkailuja lukien.


Saavuin Budapestiin seitsemän aikaan illalla, ja koska myös Lotalla oli univelkaa edellisen yön jäljiltä (itse olin liikkeellä kolmen tunnin yöunilla), päätimme vain kokkailla ja juoruta kotona. Lotan kämppä oli Upea isolla uulla, joten mikäs siellä kölliessä. Budapestissä oli ihan jäätävän kylmä, joten jouduin kietoutumaan lainavaatteisiin (ja siitä huolimatta palelin). Flunssa on muuten vaihtunut kammottavaksi yskäksi, jollaista minulla ei ole ollut sitten.... enpä tiedä. Tuntuu pöhköltä mennä lääkäriin tällaisen takia, mutta taidan sen kuitenkin tehdä, jos en parissa päivässä tokene.

No joo, se räkätaudista. Lauantaina pistelimme parvekkeella aamupuurot poskeen ja lähdimme Kuban, Fabianin, Pierren ja Martenin kanssa syksyisen kirpeään ulkoilmaan. Tapasin poitsut jo silloin kolme viikkoa sitten, kun saavuin Unkariin, ja oli hauska nähdä heitä uudestaan ja tutustua paremmin.
Heroes' Squarella piti olla jotkin laukkakilpailut, mutta me emme kyllä nähneet kuin ympyrää ajavia kuorma-autoja. Hupinsa kullakin, me jatkoimme eteenpäin kaupunginpuistoon.
Selvyyden vuoksi sanottakoon, että kuvan pojat eivät liity tarinan henkilöihin.
Puistossa oli jonkin sortin markkinat, ja hyvin samanlaista settiä oli tarjolla kuin taannoisilla kalakeittofestareillakin. Tuollaisia ruttunokkaisia härkiä Szegedissä ei kyllä ollut. Täällä koirat juoksee vapaina, eikä noiden härkien ja meidän välissäkään ollut kuin eristenauhaa.

Kun olimme talsineet läpi puiston ja nautiskelleet vähän aikaa auringosta, meillä oli sen verran huutava nälkä, että päätimme palata keskustaan piknikille. Joukkoliikenteen suhteen oli muuten hyvin halpa reissu, ostin yhteensä kaksi metrolippua ja muuten matkustin pakon sanelemana pummilla – minkäs teet, kun pysäkillä ei ole lippuautomaattia eikä kuski myy lippuja! Samaa en uskaltaisi tehdä Szegedissä, jo toisella ratikkamatkalla nimittäin kyseltiin lippua kahteen kertaan.
Piknik-eväät löytyivät Sparista ja paikaksi valikoitui Tonavan ranta. Kyllä siinä hytistessä huomasi, että syksy on tullut!

Illalla kävi kutsu poikien kämpille. Kuban ystävä Magda tuli käymään Puolasta, ja tuomisina tytöllä oli puolalaista vodkaa. Pakkohan sitä oli sitten maistella.
Ilta jatkui Äänekoskelle, ei kun siis pub Vittulaan. Otaksuttiin etukäteen Lotan kanssa, että jotain spesiaalia Suomi-meininkiä parhaaseen turistihenkeen olisi luvassa, mutta paikka oli niiiiin riisuttu ja niin kaukana mistään erikoisuuden tavoittelusta kuin mahdollista. Toisin sanottuna Kallio keskellä Budapestiä. Me oltiin tietenkin kuin kotonamme, mutta pari seurueemme jäsentä pakeni eloisampaan ilmapiiriin. Kirjoittelimme seinään sielukkaita terveisiä sointuisalla äidinkielellämme, onneksi niistä ei löydy kuvia. Suosittelen kyllä Vittulaa ainakin kaikille helsinkiläisille tai Helsingin-mielisille.

Minun ja Lotan tie kävi kotiin jo kolmen aikaan maailman parhaan gyros-mestan kautta. Seuraavana aamuna pääsimmekin suhteellisen aikaisin jalkeille ja vaeltamaan Kuban ja Magdan kanssa kohti Budaa, kolikon kääntöpuolta. Ainakin budalaisten itsensä mielestä kyseessä on nimenomaan se kiiltävämpi puoli. Kiipesimme Gellértinvuorelle, ja vaikka puolikuntoiselle kipuaminen ei mitään herkkua ollutkaan, näkymät olivat kyllä hengenahdistuksen arvoiset.
Suosittelisin tuota kiipeämiskeikkaa kaikille viikonloppumatkailijoille. Huipulle pääsee kyllä myös bussilla, mutta ei se 140 metrin korkeuteen kiipeäminen nyt niin tuskallista ole.

Jatkoimme reippailu-linjalla kohti seuraavaa kukkulaa, Linnavuorta.
Itse linnan edessä oli käynnissä törkyhintaiset viininmaistajaiset, mutta nähtiinpä ainakin noloja vartijoita. Tuo aurinkolasein täydennetty saksalaislook hämmentää...
Linnavuorella sijaitsevat myös Kalastajalinnake, Matiaksenkirkko ja keskiaikainen kaupunki. Tuolla tunsikin olevansa aivan toisessa kaupungissa, sen verran erilainen tunnelma. Matiaksenkirkko on ehkä herttaisin näkemäni rakennus, ihan kuin sadusta! Tässä vaiheessa sopivasti kuolemaa tehnyt kameran akku heitti lopullisesti lusikan nurkkaan, siinä selitys kuvien pienelle lukumäärälle.

Kävimme vilkaisemassa vielä Parlamenttitaloa, jonka edessä pääsimme todistamaan unkarilaista poliittista aktiivisuutta (mielenosoitus perheväkivaltaa vastaan), jotain kirkkoa (tuttu jo aiemmista Budapest-postauksista) sekä holokaustin muistomerkkiä. Tuota jälkimmäistä palaan kyllä katsomaan yöaikaan, kuulemma se on silloin valaistu, ja tuulisella säällä soi kauniisti. Minusta on lohdullista tietää, että vaikka ihminen pystyy karmeisiin asioihin, voi hän luoda myös jotain mielettömän kaunista.

Illalla kävimme vielä istuskelemassa jollain aukiolla. Minä söin omituista rahkapullaa, ja suunnittelimme matkoja. Tänään (eilen, kellohan on jo yksi) palasin sitten Szegediin, ja tällä kertaa osasin ihan itse sinne kakkosluokan vaunuunkin. Kiitos Lotta szuperista viikonlopusta, tuli tarpeeseen! <3

Huomenna (tänään) viikko käynnistyy toden teolla opiskelun muodossa. Katsotaan nyt, miten siitä selvitään! Szhia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti