lauantai 8. syyskuuta 2012

Oma koti, rakas vaikka halpa

Niinpä. Sairastamisessa kamalinta on suihkussakäynti (jos yrittää hengittää nenän kautta, tukehtuu, jos suun kautta, hukkuu), kaupassakäynti ja ylipäätään kaikenlainen muu käynti kuin tyhjäkäynti. Siinä lajissa olen onneksi pätevä, vaikka nyt hajottaa kyllä sen verran, että huomenna lähden ulos vaikka sitten tippa ranteessa. Yksin sairastamisessa riepoo muuten sekin, ettei kukaan ole sanomassa 'terveydeksi' (tai 'bless you', for that matter), kun yritän tuloksetta pärskiä maksaa nenän kautta pihalle. Tai hakemassa minulle ibuprofeiinia ja suklaata. Itse pitää.

Lupasin terveydellisestä takaiskusta huolimatta (tai pikemminkin sen pakottaman detox-kuurin ja vuodelevon johdosta) olla produktiivinen. Sainkin kirjoitettua esseetä yhdeksännelle sivulle, ja nyt voisin vähän päivitellä otsikon aiheesta.

Kun asustelee pari päivää liikaa sellaisessa kauhunhuutoja yöaikaan kirvoittavassa majoituslaitoksessa kuin Tisza Sport Hotel (lähteestä riippuen 2 tai 3 tähteä, arvostelija luultavasti lahjottu kolmen tähden jallulla), osaa arvostaa ihan uudella tavalla omaa kotia. Tapa, jolla me ensimmäisellä viikolla metsästimme asuntoja, olisi kelvannut materiaaliksi tosi-tv-sarjaan. Liian monta vaihtaria, liian vähän neliöitä, liian vähän aikaa. Itkua, verta ja hampaiden kiristystä, kyynelistä nyt puhumattakaan. Draamaa ja kissatappeluita. Unelmia ja pettymyksiä. Selkäänpuukotusta ja sattumankauppaa.

Minulla ja Chloélla lykästi, sillä 10 kuukaudeksi on huomattavasti helpompi saada kämppä kuin puoleksi vuodeksi. Kämpänmetsästys alkoi epätoivoisissa tunnelmissa orientoivan viikon maanantaina, ja jo tiistaina oltiin niin stressaantuneita, että päätettiin ottaa melkeinpä mitä vaan vastaan tulee. Maanantaina porukka jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen etsi kämppiä kiinteistövälittäjien kanssa ja toinen kiersi valmiiksi valittuja kämppiä pitkin kaupunkia. Me oltiin tuossa ensin mainitussa ryhmässä, eli eipähän ainakaan tarvinnut kuluttaa hermojen lisäksi jalkapohjiaan. Yhtä lailla tuloksettomalta vaikutti tuo etsintä siitä huolimatta, ja stressiä lisäsi se, että jatkuvasti korostettiin, miten vaikea on löytää asuntoa... Minä, Chloé ja muut vähän korkeamman palkkatason maista tulevat oltiin kyllä siinäkin mielessä onnellisessa asemassa, että vuokrataso on meidän näkökulmastamme halpa ja pystymme maksamaan sen 200 euroa kuukaudessa, toisille kun 140 euroakin oli liikaa.

Ensimmäisenä päivänä ei tosiaan lykästänyt, mutta vähän lohdutti se tieto, ettei kovin montaa muutakaan – asunnottomien tuki ry. oli siis kasassa. Illalla kiinteistövälittäjä laittoi meille sähköpostiin muutaman vaihtoehdon, joista toisen päätimme ottaa, ellei nyt sentään rottia nurkissa pyörisi. Näyttö oli sovittu kolmeksi, joten ehdimme sitä ennen vähän pyöriä sen toisen ryhmän mukana kiertämässä kämppiä, ja voi hyvän tähden... Kiipesimme kuudenteen kerrokseen katsomaan ensimmäistä kämppää, emmekä ehtineet lopulta nähdä edes eteistä, kun joku jo tuli ovelle sanomaan, että 'taken'. Jos meillä ei olisi ollut tätä potentiaaliselta vaikuttavaa kämppää odottamassa, olisin varmaan purskahtanut epätoivoiseen itkuun siinä rappukäytävässä.

No joo, käytiin sitten vilkaisemassa vielä seuraava kämppä, joka oli varsin kuppainen kokolattiamatolla vuorattu luola, minkä jälkeen läksittiin katsomaan tätä nykyistä asuntoamme.

Jos kaikesta tästä petaamisesta ei vielä käynyt selväksi, niin asunto oli tosiaan varsin bueno, ja päätettiin pistää nimet paperiin. Päästiinkin muuttamaan heti seuraavana päivänä! Siitä huolimatta, että painavan matkalaukun raahaaminen rappuja pitkin kolmanteen kerrokseen oli tuskaisaa (hissit, rasvaton maito ja kokojyväleipä, niiden etsinnästä saisi taas aihetta koskettavaan realityyn), oli juhlavaa paukauttaa se oman huoneen lattialle. Vähemmän juhlavaa oli purkaminen, jossa taisin onnistua lopullisesti vasta viikonloppuna.

Ja millainenkos meidän asunto nyt sitten on? Pienehkö, sanoisin 40-45 neliön kaksio, jossa on kuitenkin sopuisan yhteiselon kannalta toimiva pohjaratkaisu: yhteisiin tiloihin eli keittiöön, kylppäriin ja vessaan mennään käytävästä, ei olohuoneen läpi. Vuokra taisi olla kylmänä jotain 120-140 euroa, mutta kun päälle tulevat kaasu- ja vesilaskut sekä 'common cost', jonkinlainen yhtiönvastike kaiketi, se pyörii talviaikaan jossain 180 euron paikkeilla. Tätähän ei oikeastaan voi sanoa varmaksi ennen kuin tietää, kuinka jäätävän arktiset tunnelmat täällä tammikuussa on, mutta joka tapauksessa huomattavasti huokeammaksi käy eläminen kuin koto-Suomessa.
Kuvissa minun huoneeni eli olohuone ennen kuin asetuin aloilleni. Keskieurooppalaisen mauton sisustus, kuten kuvista näkyy. Alunperin huoneessa oli kaksi sohvaa ja makuuhuoneessa vastaavasti kaksi tuollaista hämmentävää hotellisänkyä, mutta kätevinä (lue: seinien rappauksesta piittaamattomina) tyttöinä uudelleenkalustimme vähän. Toivoisin, että nuo kaapit olisivat vähän hillitymmät, valkoinen lastulevykin näyttäisi paremmalta, mutta no can do. Kunhan jaksan, otan seiniltä nuo kornit taulut ja vielä kornimmat viskipullot kaapin päältä, ja etsin jotain minunpaa tilalle. Myös tuosta helkutin rumasta 80-luvun My Little Pony -väritetystä matosta haluaisin hankkiutua eroon, mutta voi olla, että talvella sitä tulee ikävä.
Ja tässä sama huone sen jälkeen, kun Glorian Sisustus ja Antiikki kävi ripottelemassa harkittuja elämisen merkkejä, esim. tyhjiä viinipulloja, tunnelmaa luomaan.
Keittiömme. Mauton kuin margariini sekin on, mutta onpahan suht nykyaikainen. Ja siisti! Kavereiden kauhutarinoita kuunneltuani olen kyllä sitä mieltä, että parasta tässä kämpässä on siisteys.
Hämyisä käytäväkuva. Käytävästä ei suinkaan aukea ovea suoraan Pariisin punaisten lyhtyjen alueelle, makuuhuoneessa eli Chloén huoneessa vaan on punaiset verhot.
Kylpyhuone. Vessaa en kuvannut, koska siellä on vaan pytty, ja no, kyllä te olette niitä nähneet. Suihku on muuten harvinaisen surkea, mutta mahtuupahan tuolla ainakin kääntymään. Saatiin myös pyykkiä pestyä, vaikka erinäisiä jännitysmomentteja, muun muassa epäilyttävää ääntä, sitä yrittäessä koettiinkin.


Siinä kai se, meidän home sweet home! Bonuksena kuva päivän ruokaostoksista (huisin jännää)! Ei kannata lähteä nälkäsenä kauppaan, tulee tehtyä heräteostoksia! Kuvassa niitä edustaa siis granaattiomena, suklaa oli harkittu teko. Fazerin sinistä on muuten ikävä. Että siitäs sait, minä.
Ja sitten vielä aurinkoinen lounassalaattini päivän piristykseksi ja todisteeksi siitä, että syödään täällä muutakin kuin pihviä. Tuntuu ihanalta palata edes osittain normaaliin ruokavalioon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti