maanantai 3. syyskuuta 2012

Klubeja ja kalasoppaa kuplassa

Terveisiä Erasmus-kuplasta, sillä sellaisessa täällä tosiaan eletään. Tunnetta on hirveän vaikea selittää, mutta kun sen kokee, sen kyllä tunnistaa. Ja toivoo, ettei kupla puhkea koskaan!

Viikko on vierähtänyt hurjan nopeasti. Alkuviikosta kerron kronologiasta piittaamatta joskus hamassa tulevaisuudessa, nyt voisin muistella vähän viikonloppua.
Sini, Karolina Puolasta, Laure Belgiasta, Chloé Ranskasta ja Paulina Puolasta.
Laure ja kämppikseni Chloé. Viikolla söimme ulkona päivittäin, sillä hostellilla ei mitään ruoanlaittomahdollisuuksia ollut, ja vaikka olisi ollutkin, emme varmasti olisi jaksaneet kokkailla. Täällä ravintolassa syö samaan hintaan kuin Suomessa laittaa ruokaa kotona. Sitä perinteistä unkarilaista ruokaa emme edelleenkään ole maistelleet, mutta ehkä ensi viikolla! Toistaiseksi lempparini on kuvissa näkyvä hyvin vaatimattoman oloinen ravintola kävelykadulla, jossa kuitenkin saa ihan törkeän hyvää ruokaa!


Olin ensimmäisen kerran kunnolla ulkona torstaina, ja kun sanon kunnolla, niin todellakin tarkoitan sitä. Torstain missioni oli kirjoittaa valmiiksi essee erästä kesäkurssia varten, eikä minulla ollut alunperin suunnitelmia lähteä ulos. Perjantaina meillä oli ensimmäiset viralliset Erasmus-pippalot, suomalainen Sini Laure ja kämppikseni Chloé (näiden tyttöjen kanssa olen hengaillut varsin paljon) päättivät jäädä kotiin nukkumaan. Kun essee viimein kymmenen aikaan illalla oli lähestulkoon valmis, minulla oli kuitenkin aivan liikaa energiaa, jotta olisin voinut mennä suoraan nukkumaan. Szegedin erasmuksilla on tietenkin nykymaailman hengen mukaisesti oma ryhmä Facebookissa, ja sieltä sain sitten selville, että jengi on menossa DOKKiin. Otin yhteyttä italialaiseen Fransescoon ja sovimme, että soitan hänelle, kun olen matkalla. Unohdin kuitenkin tallentaa hänen numeronsa, oopsie. No, lyöttäydyin sitten ensimmäisten löytämieni vaihtareiden seuraan ja myöhemmin löysin myös Fransescon ja hänen kaverinsa.

Tavanomaisista yökerhoista DOKK eroaa siten, että se on vedessä! Yökerho on siis jonkilainen lautta Tisza-joen rannalla, ja vaikka meno oli muuten melko perinteistä listahitti- ja lihatiskisettiä, oli aika siistiä tuntea, kuinka lattia välillä keinahteli veden mukana (tarpeeksi monta naurettavan halpaa virvoketta toki ajaa saman asian). Mesta ei myöskään ole ihan niin infernaalisen kuuma kuin yökerhot yleensä (ja erityisesti täällä), vaikka tanssilattia olikin täpötäysi. Oli kyllä ihan käsittämättömän hauska ilta/yö/aamu, olkoonkin, että perjantaina piti raahautua yhdeltätoista nähtävyyksiä katsomaan. Onnistuin siinä siitä huolimatta, että olin kotona viiden pintaan.

Päivä oli vähän turhan kuuma sightseeingille, ja jotenkin jännästi olo oli muutenkin vetelä. No, kunhan olimme paikalliseen tapaan ensin odotelleet muutamassa paikassa tien tukkeena kuin eksyneet pingviinit, kiipesimme Dom-katedraaliin, Szegedin kuuluisimpaan (ainoaan, jos minulta kysytään) maamerkkiin. Korkeat paikat ja minä ei todellakaan oikein tulla juttuun, mutta olihan sieltä tornista hienot näkymät. Eikä sisälläkään hullummalta näyttänyt!
Meidän talo! Ette kyllä ikinä arvaa missä.


Koimme jälleen unkarilaisen tehokkuuden, kun odottelimme tornin alaovella parikymmentä minuuttia, että joku tulisi päästämään meidät ulos... Sightseeing jatkui eräänlaisella suunnistuksella, jossa tehtävänä oli etsiä kaupungista erilaisia kohteita ja ottaa niistä kuvia/vastata kysymyksiin. Ihan hupaisaahan tuo olisi ollut, jos ei olisi ollut niin pirun lämmin! On oikeasti vaikea tottua siihen, että kun suomalainen ei liikauta eväänsä 28 asteen helteessä, täällä pitää ravata paikasta toiseen, vaikka lämpöä olisi 35.
Yliopiston kirjasto, ihan kunnioitettavan mahtipontinen rakennus. Jonka aulassa on btw tullut kiroiltua jo muutamaan kertaan mainittua unkarilaista järjestelmällisyyttä ja käytännön logiikkaa.
Olkoonkin, että tää valtava, portin kokoinen maalaus (josta kuvassa on vain osa) onkin ihan älyttömän ruma ja uskonnollinen, se kuvaa mielestäni hyvin sodan järjettömyyttä.
Illalla oli sitten partytime, tällä kertaa pienessä Club Number Onessa aivan keskellä kaupunkia. Odotimme, että meille olisi järjestetty jotakin ohjelmaa, mutta peruspippalothan nuo olivat. Ei siinä mitään, mutta kun täällä on edelleen sellainen 50 henkilön kokoinen nimetön massa, jota en muista edes koskaan nähneeni, jonkinlainen nolo nimileikki olisi ollut paikallaan. No, hauskaa oli siitäkin huolimatta, että baarissa ei ollut sitten minkäänlaista ilmastointia, ja tanssilattialla lämpötila oli ihan oikeasti sellaisia viileän saunan lukemia... Puolet illasta tulikin vietettyä ulkosalla, mistä virkavalta ei ollut riemuissaan. Putkareissulta on kuitenkin toistaiseksi vältetty. Ihmeellistä nipottamista tämä touhu täällä! Toisaalta näin pienessä kaupungissa erasmusten rettelöinti ei kyllä varmasti erotu edukseen... Jatkoimme iltaa lopulta puistossa joen rannalla. Joimme maailmankaikkeuden karmeinta punaviiniä ja haukuimme kilpaa paitsi sitä, myös loistavaa Tisza Sport Hotelia, joka on kyllä tehnyt meihin kaikkiin lähtemättömän vaikutuksen... (siitä lisää myöhemmin). Viiden kuuden aikaan aamulla painuimme lopulta nukkumaan, ja myöntää täytyy, että halpa alkoholi teki tehtävänsä.

Lauantaipäivän vietin edellisessä postauksessa mainittua Tesco-seikkailua lukuunottamatta Sex and the Cityn parissa. Illalla pyörähdimme joen rannassa kalakeittofestivaaleilla (kyllä, luit oikein), joita oli ilmeisesti vietetty jo useamman päivän ajan. Tarjolla oli haisevan kalakeiton lisäksi kaikkea mahdollista käsitöistä hattaran kautta mojitoihin, joten katseltavaa kyllä riitti! Illalla joenranta on myös todella kaunis, vaikka ei Tonavalle ihan pärjääkään.
Tämän hetken lempikirjani eli A Song of Ice and Fire -saaga unkariksi, noiden avulla on varmaan hyvä aloittaa kielen opiskelu....


Otin myös muutaman videon, joihin yritin vangita tapahtuman tunnelmaa. Toisin sanoen luvassa siis sumuista, heilahtelevaa videomateriaalia.


Jälkeenpäin painuimme viineilemään Paulinan ja Karolinan luo, ja jatkoimme pienellä porukalla Club Number Onen tanssilattian maailmanlopun tunnelmiin. Hauskaa oli jälleen kerran, mutta kolmen päivän bileputki ottaa kyllä veronsa. Sunnuntai-iltana luvassa olikin sitten vain kalaa ja upeat ilotulikset samaisilla kalakeittofestareilla. Kyllä siinä varmaan pienen kaupungin budjetti taivaalle räjäytettiin, mutta täytyy silti sanoa, että ilotulitus on yksi parhaita ihmisen tekemiä keksintöjä musiikin rinnalla. Toivon vaan, että joku kävi myöhemmin siivoamassa jätteet joesta... todennäköisesti ei.

Tänään olenkin sitten ollut ahkera! Kävin tulostamassa esseeni ja pistämässä sen postiin, ja meninpä sitten vielä kirjastoon pariksi tunniksi kirjoittamaan seuraavaa. Tilasin myös kirjastokortin. Opiskelijakortti ja sen myötä ilmainen matkalippu on ilmeisesti mahdollista saada vasta joskus parin viikon päästä, mutta onneksi asumme aivan keskustassa kävelymatkan päässä kaikesta.

Nyt värkkäämme Sinin kanssa makaronilaatikkoa. Tai oikeastaan loota odottaa uunin päällä, että Chloé tulee kotiin ja opastaa meitä kaasu-uunin käytössä... Että osaa olla vaikeaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti