torstai 2. elokuuta 2012

Üdvözöljük!

Otsikko ei ole syntynyt intensiivisen headdesk-hetken tuloksena vaan on yhtä kuin Tervetuloa! unkariksi. (Sanomattakin on selvää, että käytin copypastea, eikä minulla ole aavistustakaan, miten yhtään kenenkään kielen pitäisi taipua tuollaiseen ääkkösmönsteriin.)


Herätyskello kertoi paitsi sen, että olin nukkua possuttanut lähes 11 tuntia, myös sen, että tänään on elokuun ensimmäinen päivä (kesälomalainen ei katso kalenteriin). Havahduin hätkähtäen siihen, että olen ihan oikeasti lähdössä kolmen viikon päästä Unkariin. Ajattelin, että tästä havahtumisesta on hyvä aloittaa myös blogin kirjoittaminen. 


23. elokuuta lähtee siis Ryanairin kiikkerä kone Tampereelta kohti Budapestia, jonka sykkeestä matka jatkuu muutaman päivän päästä junalla Szegediin. Wikipediaa lainaten:


Szeged [ˈsɛgɛd] on Unkarin kolmanneksi suurin kaupunki. Se sijaitsee Tisza-joen varrella Csongrádin läänissä maan eteläosassa. Kaupungissa on yliopisto ja kumi-, tekstiili- ja rautateollisuutta. Vuonna 2009 kaupungissa oli 169 030 asukasta ja sen pinta-ala on 281,00 neliökilometriä.


Tässä siis kaikki, mitä suomenkielinen Wikipedia kaupungista kertoo, eli mikään maailman keskuspaikka ei ole kyseessä. Tiedän kuitenkin, että Szegedia kutsutaan auringonpaisteen kaupungiksi, että siellä järjestetään vuoden aikana mm. viini-, olut-, grilli- ja kalafestivaalit ja että siellä on paprikalle omistettu museo. Eipä tarvitse isäpapan pelätä, että tyttärelle tulisi vilu ja nälkä!


Kolme viikkoa ja rapiat päälle, ja näen tuon kaupungin omin silmin. Jännää. Tähän asti olen ehtinyt ajatella lähinnä niitä käytännön asioita, jotka on hoidettava Suomen päässä (niistä lisää tuonnempana), enkä niinkään sitä, mitä tapahtuu sitten, kun olen perillä. Nyt alkaa hiljalleen valjeta, ettei tästä enää voi perääntyä. Tai voisi sitä kai, jos ihan oikeasti haluaisi, mutta kyllähän te tiedätte, mitä tarkoitan. Voin alkaa laskea päiviä, voin täyttää muuttolaatikoita, voin pakata. Läksiäisiäkin vietetään viikonloppuna.


Tiedän, että tulee vielä hetkiä, jolloin ajatus lähdöstä kauhistuttaa. Tiedän, että tulee hetkiä, jolloin on niin kova koti-ikävä, että itkettää. Tiedän kuitenkin senkin, että tulee paljon, paljon enemmän hetkiä, joita en milloinkaan vaihtaisi pois. Niistä kaikista aion turinoida blogissani. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti