tiistai 7. elokuuta 2012

Läksiäiset, synttärit sekä esimerkki hyvästä & huonosta asiakaspalvelusta

On se kyllä onni, että luin kameran käyttöohjeen ennen kuin rupesin räpsimään! Muun muassa sellaiset elämänviisaudet kuin Älä istu alas, kun kamera on taskussasi olisivat jääneet näkemättä. Ensimmäisenä kun kävi tietysti mielessä, että kamera takataskuun ja lösähdetäänpäs tähän sohvalle tuijottamaan miesten omniumia... Älä kiinnitä kameraan kovia esineitä on myös aika huomionarvoinen tapaus, olisihan vaikkapa kamerasta roikkuva jalkalamppu kuitenkin aika hieno ilmestys! Muutenkin ohjekirjan anti rajoittui siihen, että kuvaa otettaessa pitää painaa laukaisinta. Puutteellisesta ohjeistuksesta huolimatta onnistuin kuvailemaan ihan kiitettävästi viikonloppuna. Vietimme tosiaan toisen vaihtoon lähtevän ystäväni kanssa läksiäisiä Kalliossa, ja oli kyllä huisinhauskaa, vaikka porukkaa ei aikataulullisten ongelmien vuoksi hirveästi paikalle päässytkään. Onneksi tällä viikolla on odotettavissa vielä parit muut pirskeet. Niin tai näin, nyt niitä kuvia!
Lähtövalmiina bussipysäkillä.
Ruoka naisen tiellä pitää. World Design Capital -elämykseni taitavat rajoittua noihin kaneliässiin, olivat kyllä muuten hyviä!
Bloggaaja itse elementissään. Ilta alkoi eräästä Kallion puistosta, johon oli puhelinsoittojen määrästä päätellen vaikea löytää, ja jatkui Pacificoon. Pacifico on kyllä yksi stadin harvoja oikeasti kivoja mestoja, harmi, että sinne tulee eksyttyä niin harvoin. (Paikalla oli sitten muitakin kuin minä, vaikka kuva-alan valtaankin. En viitsi julkaista muiden nassuja luvatta.)
Pilkkuhan tuli puoli kaksi, mutta kun pienen porukan menojalka vielä vipatti, jatkoimme Kalasataman konttiaukiolle, missä oli jonkin sortin ug-bileet. Messevää oli joka tapauksessa. Rakastan tuon tyyppisiä tapahtumia, toivottavasti niitä löytyy myös Unkarista.
Hirveän hehkeänä hississä + vähän-itseironinen-mutta-kuitenkin-aika-vakavissaan-vedetty-peiliposeeraus.

Viideltä aamulla pääsin petiin, ja viiden tunnin päästä olikin sitten herätys. Lupasin mennä ystäväni kanssa kirppikselle myymään kahdeksitoista ja onnistuin kuin onnistuinkin vääntäytymään ylös sängystä. Olen tässä kesän aikana yrittänyt hankkiutua eroon erinäisistä vaatekappaleista ja koruista, joita en itse käytä mutta jotka eivät myöskään ole poisheittokamaa. Muutaman korun myinkin (nettosin hurjat 2 euroa, älkää kertoko verottajalle), mutta vaatteet jäivät kaikki käteen. Kysyntä ja tarjonta eivät kieltämättä ihan kohdanneet: suurin osa kyseli lastenvaatteiden perään tai sitten valitteli, että vaatteet olivat liian pientä kokoa. Onneksi UFFin keräyspiste ei ollut kaukana. En kuitenkaan lähtenyt kirppikseltä tyhjin käsin: mukaan tarttuivat täydelliset shortseiksi leikattavat farkut ja maailman suloisin toppi.

(Tähän väliin voisin huomauttaa, että tarkoitus ei suinkaan ole ryhtyä muotibloggariksi tai kuvata tästedes jokikisiä kissanristiäisiä ja aterioita.)

Vähän aikaa aion kuitenkin jatkaa samalla päiväkirjalinjalla. Täytin nimittäin eilen/tänään/maanantaina huimat 21 vuotta! Juhlistimme tätä ainutkertaista tapahtumaa kolmen ystäväni kanssa ravintola Mayassa (triplasuperhyperNAM!) ja drinkeillä Amarillossa.


Ja nyt pieni kertomus huonosta ja hyvästä asiakaspalvelusta Amarillossa. Ensimmäisen tilauksen yhteydessä saimme nimittäin aivan hävyttömän huonoa palvelua. Olen itse ollut asiakaspalvelualalla (ja varmasti tulen vielä olemaankin), joten tiedän, että aina ei vaan jaksa tsempata ja sirkuttaa. Tämänkertaisesta kehkeytyi kuitenkin loppua kohden sellainen farssi, etten oikein tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Tarina olisi voinut päättyä tähän (ja toteamukseen 'En enää ikinä mene Amarilloon'), ellen olisi avannut suutani toisella tiskilä. Tarjoilija (ei se ensimmäinen) pahoitteli kovasti tilannetta ja ryhtyi väsäämään tilaustamme. Kun herkulliset, jäiset mansikkamargaritat sitten seisoivat valmiina tiskillä, tarjoilija totesi, että talo tarjoaa! Sen sijaan, että olisimme lähteneet raflasta otsat rypyssä ja itseksemme mutisten, lähdimme suut hymyssä. Kannattaa siis ihan oikeasti valittaa (eiku siis, antaa rakentavaa palautetta), jos aihetta on. Moni suomalainen tuntuu tyytyvän siihen, että lähtee naama väärinpäin kotiin ja haukkuu huonon palvelun puljua myöhemmin kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan. Virheitä kuitenkin sattuu kaikille (tässä tapauksessa osuvampi termi olisi kylläkin 'asennevamma'), joten eikö ole reilua antaa työntekijälle tai yritykselle tilaisuus korjata virhe?

Pahoittelen polveilevaa ja kaikkea muuta kuin vaihto-opiskeluun liittyvää päivitystä. Tai no, liittyyhän tämä siinä mielessä vaihtoon, että hetkiä hyvien ystävien kanssa arvostaa vielä tavallistakin enemmän, kun tietää, ettei tule moneen kuukauteen tapaamaan.

3 kommenttia:

  1. Hei, ihanaa! Taas uusi vaihtariblogi, jota seurata. Lähen ite Bristoliin kolmen viikon päästä Erasmus-vaihtoon ja oon nyt haalinut näitä kaikkien muiden blogeja kasaan. Kivaa lueskella miten muilla etenee vaihtohommat ja mitä ajatuksia yms. :)
    Tosi sulonen blogi siulla. Jatkan ehottomasti lukemista. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, samat fiilikset. :D Mulla on varmaan 10 vaihtari-/ulkosuomalaisuusblogia seurannassa, liitin sunkin blogin sille listalle. :) Matkakuume on tarttuvaa!

      Poista
  2. Hihi, kiva kuulla :) Jotenkin helpottavaa lukea toisilta samoja fiiliksiä ja innostun ite koko ajan vaan enemmän reissusta, kun luen muiden juttuja :D

    VastaaPoista