perjantai 24. elokuuta 2012

Huh hellettä!

Istun täällä juuri suihkusta tulleena, mutta mistään suihkunraikkaasta olemuksesta ei kyllä ole puhettakaan. Weatheronlinen mukaan lämpötila on Budapestissa jossakin 36 asteessa, kun Tampereella celsiuksia oli eilen about 18. (Ei kuitenkaan saa sanoa, että täällä olisi kaksi kertaa niin lämmin kuin Tampereella, koska asteikko.) Suomalaisella on siis hiki päässä. Koko ajan. Myös varjossa. Ja sisällä. Kun eilen illalla puoli yhdeksän maissa paikallista aikaa astuin lentokoneesta, tuntui ja haisi ihan siltä, kuin olisi kävellyt vaatteet päällä saunaan.

Mutta eipäs mennä asioiden edelle.
Ryanair, come as you are!


Tampereen huippumodernilla lentokentällä ei onneksi tarvinnut puoltatoista tuntia pidempään istuskella, ja senkin ajan sain kulumaan tarttumalla tomerasti esseeseen, jota minun olisi pitänyt tässä parin viikon ajan kirjoitella. Jälkimmäinen kuva on sikäli harhaanjohtava, että jossakin vaiheessa sali pamahti täyteen. Ja annas olla, kun boardingin alkamisesta kuulutettiin ensimmäistä kertaa... Mikä siinä on, että Suomen kaltaisessa modernissa yhteiskunnassa ihmiset pelkäävät jäävänsä koneesta, mikäli eivät nyt heti justiinsa välittömästi asetu jonoon? Jos odotussali vastaa kooltaan westendiläistä olohuonetta, voisi sen tilan käyttää järkevämminkin kuin tönöttämällä hyvin epämääräisessä, suomalaisittain kaksihaaraisessa jonossa 20 minuuttia ennen kuin mitään tapahtuu... Sama ilmiö muuten toistuu siinä vaiheessa, kun kone on juuri laskeutunut.

Itse lento sujui pienistä lentoyhtiöön kohdistuvista epäilyksistä huolimatta jouhevasti. Vieressä istui rento, nuori pariskunta, eikä se edessä istuva valkosipulia hönkivä setäihminenkään kovin pahasti häirinnyt. Laskeutuminen sujui suluvasti sekin kuin lohikäärmeellä konsanaan, kuten myös bussimatka lentokentältä lähimmälle metroasemalle, jossa ihanainen ystäväni Lotta olikin minua vastassa! Lotta saattoi minut hostelliini, Unity Traveller Hosteliin, jota voin kyllä suositella kaikille Budapestissä matkusteleville.

Hostelli sijaitee tällä kadulla, Pestin puolella 6. kaupunginosassa.


Ensimmäisenä yönä jaoin huoneen kolmen britin ja kolmen suomalaisen (täällä on yhteensä ainakin 5 suomalaista minun lisäkseni) kanssa, toiseksi yöksi meidät suomalaiset siirrettiin ja hajautettiin, kun hostelliin saapui joku isompi porukka. Jos hostellissa yöpyminen ensimmäistä kertaa vähän jännittikin, haihtuivat epäilykset viimeistään siinä vaiheessa, kun brittiläiset kämppikseni tarjosivat minulle pastaa. Olin varmaan niin rähjäisen näköinen vielä suihkusta tultuanikin, etteivät he uskaltaneet päästää minua kadulle harhailemaan.
Hostellin ihana sisäpiha! Minä olen nähnyt tällaisia vain elokuvissa, hah.
Selvisi sitten sekin, miksi täällä on niin paljon pientä pintaremonttia vaativia rakennuksia. Tai sitten nuo työmiehet oli lähetetty katolle nimenomaan heiluttelemaan ja naisia naurattamaan.
Myönnetään, että sydäntä vähän kylmäsi, kun tulin yöllä hostellin pilkkopimeään aulaan ja nurkassa oli tuollainen kummituksenmentävä luukku. Päivänvalossa se näyttikin sitten aika harmittomalta.


Aamupäivällä tutkailin lähiseutuja ensin suomalaisten kämppisteni seurassa, sitten yksin. Lentokentältä saapuessani näin lähinnä harmaita laatikkotaloja ja niiden tiukasti suljettuja ikkunoita, mutta päivänvalossa (ja keskustassa) kaupunki on niin kaunis, että ihan itkettää! Voisin käyttää sellaisia sanoja kuin viehättävä, charmikkaasti rappeutunut ja rustiikki. Juuri sellainen kaupunki, jossa minä viihdyn. Jos nyt jokin vertailukohta pitää antaa, niin jossain ranskalaisissa pikkukaupungeissa oli sama menneen maailman romanttinen fiilis.
Nyt lienee sopiva hetki varoittaa, että kuvailen tosi paljon taloja.
Tämä on se pakollinen kuva jostain hienosta, nähtävyysstatuksen syystä tai toisesta ansainneesta rakennuksesta, josta et oikeasti ole kovinkaan kiinnostunut mutta jota ilman lomasi ei olisi complete.
Täällä kävin sentään ihan sisällä. Oli aika jännittävä kokemus, kun Suomessa se tuttavallisesti uskovaisiksi kutsututkin ovat uskossaan hyvin vähäeleisiä, ja täällä tavalliset ihmiset käyvät arjen keskellä sytyttelemässä kynttilöitä ja rukoilemassa pyhimyksiä.
Oivaltavaa katutaidetta. Tai ehkä sittenkin ohjeet urakoitsijalle.
Budapestin metro on itsessään jo aika nähtävyys. Maailman toisiksi vanhin metro Lontoon metron jälkeen, rakennettu vuonna 1896. Siinä missä Lontoon metro (tai ainakin ne linjat, joilla minä olen ajellut) on moderni, Budapestin metro on... no, kaikkea muuta! Yritän napata jossain vaiheessa kuvan itse kulkimesta, mutta kuten olen huomannut, metrolla on koko ajan kova kiire. Hyvä, kun tällainen hitaanpuoleinen hämäläinen ehtii ovesta ulos, ennen kuin matka jatkuu. Puhumattakaan siitä, että saisi kameran kaivettua esiin.


Myöhemmin ohjelmassa oli lounastreffit Lotan kanssa, joka on siis Budapestissä vaihdossa tulevan lukuvuoden ja käy nyt kielikurssia. Ruokailimme superjännässä ravintolassa Lotan toivottavasti tulevalla kotikadulla.
How cool is that!
Otimme päivän menun, johon kuului alkuruokana jonkin sortin kesäkurpitsakeitto (ulkonäkö pettää, oli tosi NAM!) ja pääruokana muhkea riisikakku, kermaista kastiketta ja kalaa. Oli muuten hyvää! Nämä, vesi ja cappucino maksoivat yhteensä viitisen euroa, vaikka ei ilmeisesti kaupungin halvimmilla alueilla liikuttukaan.

Lounaan jälkeen suuntasimme nokat kohti Tonavaa. Matkalla kävimme Budapestin kuuluisassa kauppahallissa, joka muuten on Euroopan suurin. Alakerrasta löytyi jos jonkinlaista vihannesta, hedelmää ja makkaraa (ei nähty niitä Risto Räppääjän karmeita makkaroita, ehkä ensi kerralla!), yläkerta pursui pitsiä, turistikrääsää ja laukkuja. Ihastuin yhteen salkkuun, jota oli tarjolla niin syvänsinisenä kuin violettinakin, ja luulenpa, että jollakin toisella Budapestin reissulla sellainen mukaan tarttuu. On muuten todella rentouttavaa, ettei ole kiire mihinkään. Ei tarvitse juosta nähtävyydestä ja kaupasta toiseen ja miettiä, mihin aika riittää.
Ai mikä vastavalo? Ai miten niin opettele kuvaamaan?
Tonava kaunoinen! Piti oikein Wikipediasta selvittää valtiot, joiden läpi joki virtaa. Vinkeä ajatus, miten se yhdistääkin Länsi- ja Itä-Euroopan.
Vaikka tämä pilvi onkin maailman suloisin, ei se paljon täällä hornankattilassa oloa helpottanut. Läksin siis takaisin hostellille, jossa hieman omituinen hollantilainen kämppikseni istui aivan samassa asennossa kuin lähtiessäni... No jaa, ehkä tyttörukalla on vain auringonpistos, en ihmettelisi yhtään.

Nyt, tällä kertaa suomalaisten tekemää pastaa nauttineena on hyvä suunnata kohti uusia huudeja. Lähden nimittäin opintomatkalle Pázmány Péterin katoliseen yliopistoon, joka järkkää Lotan kielikurssin. Luvassa on cultural evening ja hollantilaista, belgialaista ja portugalilaista (?) ruokaa tai sitten ei. Katsotaan, mitä ilta tuo tullessaan! See ya!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti