keskiviikko 29. elokuuta 2012

Pähkinänkuoressa

☆ Olen elossa!
☆ Meillä on asunto!!!!
☆ Ihmiset on ihania!
☆ Järjestely kusee...
☆ Meillä on internet!
☆ 7/10 sivua esseetä valmiina, palautuspäivä huomenna!

Kirjoittelen myöhemmin, kenties viikonloppuna, tarkemmin ensimmäisistä päivistä Szegedissä, asunnosta, ihmisistä, ruoasta... Varoituksen sananen, suomeksi kirjoittaminen on tuskallista jo nyt, joten voi olla, että jossain vaiheessa on pakko vaihtaa englantiin.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Epäturisteilua ja turisteilua

(Kaadahan kuppi kahvia, tästä tulee piiiiiitkä merkintä.)

Niinhän siinä sitten kävi, että väsymys vei eilen voiton, ennen kuin sain merkinnän valmiiksi.

Perjantaina tieni tosiaan vei parinkymmenen kilometrin päähän Budapestin keskustasta, Piliscsaban kylään ja tarkemmin sanottuna Pázmány Péterin katoliseen yliopistoon. Kuten aiemmassa postauksessa totesin, Lotta on ko. laitoksessa kielikurssilla, ja eilen siellä järjestettiin cultural evening eli suomeksi bileet. Bussimatka sujui ongelmitta, vaikka olikin pilkkopimeää ja yliopisto sijaitsi kirjaimellisesti keskellä-ei-mitään. Kerran jo luulin, että ajettiin ohi, mutta ei sentään!

Yliopisto oli..... päräyttävä. Etenkin yöllä, kun tähdet loistivat taivaalla ja sirkat sirittivät kuin viimeistä päivää.
kdnp.hu
ipernity.com
origo.hu
Kuvat jouduin anastamaan muualta, kun ei tullut itse otettua, mutta you get the idea. Kannattaa muutenkin tutkailla Makovecz Imren luomuksia, siinä vasta hullu nero! Kauniit, kiintoisat tai muuten vaan jännät rakennukset ovat sydäntäni lähellä, vaikka en arkkitehtuurista oikeasti mitään tiedäkään. Ei kuitenkaan tarvitse olla kovin omistautunut fiilistelläkseen sitä, että tuolla tornilla on siivet! Siis siivet!

Jo pelkästään tuon kolossaalisen yliopiston näkeminen olisi ollut hermoja kiristävän bussimatkan väärtti, mutta olihan se palinkan ja surkean punaviinin nauttiminen hyvässä seurassakin aikas mahtavaa. Ehdin tutustua jonkin verran muutamiin Lotan kielikurssikavereihin, toivottavasti tulee nähtyä uudelleen lähitulevaisuudessa. Tänään tai viimeistään huomenna tapaankin sitten omat tulevat opiskelijakaverini, jänskäää!

Ei illasta sen enempää, paitsi että siinä kahden aikaan koin sellaisen jo vieraaksi käyneen tunne-elämyksen kuin kylmyys. Luultavasti lämpötila kuitenkin vain laski 30 alapuolelle... Eilen, siis lauantaina, ei kylmästä kärsitty, mikä on yksi syy siihen, että sen jälkeen, kun hieman ennen puolta päivää palasin hostellille, lähdin seuraavan kerran ulos vasta puoli kuuden pintaan. Minusta on todella vapauttavaa, ettei ole mitään pakkoa juosta tukka putkella nähtävyydestä toiseen, kun haluaisi vain lööbailla. Otin torkut, kävin suihkussa, kirjoitin esseetä (pitäisi saada tässä lähipäivinä valmiiksi, kun 30.8. on palautuspäivä, 5 sivua 10:stä on tällä erää kasassa... Anteeksi, Kela!) ja höpöttelin ihmisten kanssa interwebseissä, kunnes nälkä oli niin hirmuinen, etteivät datisevääni persikat riittäneet sitä taltuttamaan. Päätin siis suunnata keskustaan.
So fresh!
Edelleenkään minulla ei ole kuvaa itse metrosta, mutta tässä paremman puuttessa Operan metroasema. Valitettavasti kuvassa ei näy se kaunis peili, jonka kautta metron kuljettaja ilmeisesti tarkistaa, onko joku jäänyt ovien väliin.


Ajattelin samalla reissulla hankkia jotkin kevyet, rennot sortsit yöhousuiksi (flanellipyjamahousut saavat odottaa viileämpiä ilmoja) sekä jonkinlaisen hatun pääparkaani suojaamaan. Ilmeisesti unkarilaisten mielestä kesä on kuitenkin jo auttamattomasti ohi ja syksy saapunut. Kaupat olivat täynnä nilkkureita, villakangastakkeja ja neuleita, ja hattupuolella oli tarjolla pipoja ja huopahattuja. Itselleni ei tulisi mieleenkään sovitella jotain mohairneuleita tässä helteessä, mutta Pestin mammat ovat kaiketi sitä mieltä, että on hyvä olla ajoissa liikkeellä. Hölmöt, sitruunakuvioiset sortsit lopulta löytyivät, hattua jään edelleen kaipaamaan.

Arkkitehtuuripornoa.


Tulokseton shoppailu on turhauttavaa, etenkin, jos on kuolemassa nälkään. Painoin ennen lähtöä mieleen muutaman ruokapaikan mutta en onnistunut löytämään niitä mistään! Nälästä heikkona ahmin sitten yllättävän herkullisen kanawrapin jossakin 'natural, healthy fast food' -mestassa, ja päälle vielä vähemmän luonnollista ja terveellistä pikaruokaa eli ranskikset Burger Kingissä. BK:n yläkerta herätti deja vu -fiiliksiä Kööpenhaminan reissusta, terveisiä vaan Pauskille!
No shame.


Päätin, etten ota mitään suorituspaineita tämän lyhyen Budapest-oleskeluni suhteen – eivät ne linnat ja kummut ja konditoriat täältä mihinkään ole katoamassa. Iltavalaistun Tonavan halusin kuitenkin nähdä ennen siirtymistä Szegediin. Käppäilinkin sitten rantaan istuskelemaan ja odottamaan, että pimeä laskeutuisi ja valot sytytettäisiin. Se tapahtuikin aika tarkalleen kahdeksalta.

You know nothing, Jon Snow, ja enpä kyllä tiennyt minäkään yhtään mitään, kun eilen puhuin kaunoisesta Tonavasta. Paraskaan kuva ei tee oikeutta sille, miltä tuntuu kävellä hitaasti pitkin joenrantaa ja ihastella vedestä heijastuvia valoja. Mielessä pyöri kaksi ajatusta: haluan asua täällä aina, ja toisaalta en halua, että näky menettää milloinkaan maagisuuttaan, että siitä tulisi osa arkea.

Koska edessä oli aikainen herätys ja muutenkin jännät paikat, päätin päivän yhtä rennosti kuin sen aloitinkin. Dataamalla keittiössä. Huonetoverini osoittaa vain ajoittain elonmerkkejä, mutta minusta tuntuu, että kaikki mitä teen häiritsee häntä. Toivottavasti Szegedissä on vastassa vähän eloisampaa jengiä.

Nyt istuskelen vielä hetken hostellin common roomissa ennen kuin lähden käppäilemään juna-asemalle, josta suhahdan kohti Szegediä. En olisi kyllä voinut valita paremmin sijoitettua hostellia, juna-asemallekin pääsee keveästi kävellen. (Katsotaan, mitä mieltä olen sitten, kun taaperran tuolla saunassa matkalaukkua raahaten.) Seuraavan kerran päivitelläänkin sitten Szegedistä! Nyt jännittää!

Koottuja huomioita

Odottelen tässä kameran akun latautumista, että saisin tämän päivän kuvat koneelle ja koristamaan polveilevaa tarinointiani päivän ohjelmasta. Koska siitä merkinnästä on tulossa muutenkin pitkä kuin Suomen talvi, ajattelin koota irralliset pohdintani toiseen merkintään, siis tähän.

Kulttuurishokista ei vielä voi puhua, Budapest kun ainakin on kovin keskieurooppalaisen oloinen kaupunki. Totta kai jokaisella kaupungilla on omat erityispiirteensä, mutta pohjimmiltaan täällä on sama meininki kuin vaikkapa Münchenissä tai Kööpenhaminassa (kyllä Köpis on minusta selkeästi keskieurooppalainen kaupunki, vaikka vähän pohjoisessa onkin). Samat kaupatkin. Koska olen tällainen vierottumista yrittävä shopaholic, jaksan kyllä aina innostua siitä lisästä, jonka New Yorkerin ja Berschkan kaltaiset ketjut high street -valikoimaan tuovat. Nyt ei kuitenkaan ole a) varaa, b) tarvetta, c)järkeä shoppailla, joten ostoskatua pitkin käveleminen oli lähinnä aisteja turruttava kokemus. Olkoonkin, että muutama mekko jo sieltä Ison Pahan B:n rekeiltä kutsui luokseen kuin seireeni...

Oli miten oli, onhan se unkarilainen elämänmeno kiintoisaa. Luvassa siis satunnaisia ajatuksia sattumanvaraisessa järjestyksessä.

☆ Unkarissa on halpaa. Tarkan markan ihmisen kannattaa kuitenkin ottaa huomioon sellainen jokaiseen isoon kaupunkiin pätevä seikka, että turistilta otetaan just sen verran, kun hän on valmis maksamaan. Siinä missä meidän eilinen ateria maksoi viitisen euroa, Váci utcalla hinnat olivat 10 eurosta ylöspäin oli ruoka kuinka keskiverron buffet-safkan kuuloista tahansa. (C'mon, miksi kukaan lähtee koti-ABC:ta kauemmas, jos syö vain wieninleikkeitä ja metsästäjänpihviä...) Jäätelöpallo maksoi ko. kadun kuppiloissa 200+ forinttia siinä missä täällä noin 180 ft. Eihän 20 forinttia ole summa eikä mikään, mutta you get the point. Sekin kannattaa pitää mielessä, että siinä missä Suomessa mäkkimättö on halpa vaihtoehto, se ei välttämättä ole sitä muualla. Kun nopeasti kääntelin hintoja päässäni, näytti Burger Kingin aterioiden hintataso kovin samalta kuin vastaavien Suomessa. Täällä muuten tipataan 10%.

☆ Ulkoministeriö kutsui unkarilaisten ajotapaa 'temperamenttiseksi', mutta ainakin Budapestissä liikenne kulkee hyvin suomalaiseen tapaan. Jalankulkijat tönöttävät valoissa silloinkin, kun auton autoa ei näy mailla halmeilla, ja ajajat puolestaan antavat tietä.

☆ Minulla ei ole hajuakaan Budapestin työllisyystilanteesta, mutta suomalaisen silmin se näyttää hyvältä. Siinä missä meillä hommat on pitkälti automatisoitu, löytyy täältä jos jonkinlaista toimijaa. Metrossa lipun tarkastaa setä tai täti, joita on asemalla yleensä vähintään kaksi sisäänkäyntiä kohden. (Busseissa ja ratikoissa on hurmaavan vanhanaikaiset leimalaitteet.) Eurooppalaiseen tapaan julkisissa vessoissa päivystävät siivoojat, jotka saavat palkkansa oletettavasti tippeinä (muistakaa tipata, näitä on myös ainakin Saksassa). Váci utcan varrella lähes jokaisen myymälän ovella päivysti leppoisan oloinen vartija (moikkailin niitä, kun olisi tuntunut töykeältä vaan marssia nenä pystyssä ohi. Yhtä moikkailin kahteenkin kertaan, kun käännyin huomaamattani yhdestä kaupasta väärään suuntaan eli takaisinpäin ja kävin samassa rättikaupassa toistamiseen...) Myös yksityisyritteliäisyys on vilkasta: Tonavan varrella laulettiin ja soitettiin, myytiin pitsejä, limonaatia ja pullaa.

☆ Kyllä se Suomi vaan on lintukoto. Helsingissä valitetaan muutamasta hassusta kerjäläisestä, tai siis siitä, miten he häiritsevät tavallisen tallustelijan elämää... Hassua kyllä, Suomessa ei ole koskaan tullut vastaan miestä, jolla on jalassa valtava märkivä haava, lähes kaksinkerroin kyyristynyttä vanhaa naista tai nuorta tyttöä, joka kaivaa pirtelömukin roskakorista nähdäkseen, olisiko pohjalla vielä jotain. Hostellini alueella tulee vähän väliä vastaan asuintalojen leveitä kynnyksiä, jotka on varattu sanomalehdillä nukkumatilaksi. Eikä tämäkään ole mitään verrattuna siihen, mitä jossain muualla päin maailmaa voi todistaa. Minulla on lukemattomia syitä olla onnellinen (eikä se suinkaan ole vähäisin, että minulla on mahdollisuus matkustella ja opiskella ulkomailla) jo pelkästään siksi, että on katto pään päällä ja terveys kunnossa. Ja jos sitä kattoa ei jostain syystä olisi tai terveys pettäisi, en olisi yksin. Miksi tämän unohtaa niin nopeasti sitten, kun kohtaa jonkin järisyttävän ensimmäisen maailman ongelman?

☆ Ai miksi aina ABC? Koska ne nyt vaan on niin käteviä! Nyt en puhu huoltoasemasta, vaan convenience storesta, pienestä kulmakaupasta, josta löytyy kaikenlaista purkkiruoasta maitotuotteiden kautta alkoholiin, muista palveluista puhumattakaan. Onhan täällä perinteisiäkin ruokakauppoja, mutta all the more power to you, jos onnistut sellaisen löytämään.

☆ Pidetäänpä hiljainen hetki sen neropatin muistolle, joka keksi, ettei kylmän ja kuuman veden tuloa tarvitse säätää erikseen.

Tällaista tänään, katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan!

perjantai 24. elokuuta 2012

Huh hellettä!

Istun täällä juuri suihkusta tulleena, mutta mistään suihkunraikkaasta olemuksesta ei kyllä ole puhettakaan. Weatheronlinen mukaan lämpötila on Budapestissa jossakin 36 asteessa, kun Tampereella celsiuksia oli eilen about 18. (Ei kuitenkaan saa sanoa, että täällä olisi kaksi kertaa niin lämmin kuin Tampereella, koska asteikko.) Suomalaisella on siis hiki päässä. Koko ajan. Myös varjossa. Ja sisällä. Kun eilen illalla puoli yhdeksän maissa paikallista aikaa astuin lentokoneesta, tuntui ja haisi ihan siltä, kuin olisi kävellyt vaatteet päällä saunaan.

Mutta eipäs mennä asioiden edelle.
Ryanair, come as you are!


Tampereen huippumodernilla lentokentällä ei onneksi tarvinnut puoltatoista tuntia pidempään istuskella, ja senkin ajan sain kulumaan tarttumalla tomerasti esseeseen, jota minun olisi pitänyt tässä parin viikon ajan kirjoitella. Jälkimmäinen kuva on sikäli harhaanjohtava, että jossakin vaiheessa sali pamahti täyteen. Ja annas olla, kun boardingin alkamisesta kuulutettiin ensimmäistä kertaa... Mikä siinä on, että Suomen kaltaisessa modernissa yhteiskunnassa ihmiset pelkäävät jäävänsä koneesta, mikäli eivät nyt heti justiinsa välittömästi asetu jonoon? Jos odotussali vastaa kooltaan westendiläistä olohuonetta, voisi sen tilan käyttää järkevämminkin kuin tönöttämällä hyvin epämääräisessä, suomalaisittain kaksihaaraisessa jonossa 20 minuuttia ennen kuin mitään tapahtuu... Sama ilmiö muuten toistuu siinä vaiheessa, kun kone on juuri laskeutunut.

Itse lento sujui pienistä lentoyhtiöön kohdistuvista epäilyksistä huolimatta jouhevasti. Vieressä istui rento, nuori pariskunta, eikä se edessä istuva valkosipulia hönkivä setäihminenkään kovin pahasti häirinnyt. Laskeutuminen sujui suluvasti sekin kuin lohikäärmeellä konsanaan, kuten myös bussimatka lentokentältä lähimmälle metroasemalle, jossa ihanainen ystäväni Lotta olikin minua vastassa! Lotta saattoi minut hostelliini, Unity Traveller Hosteliin, jota voin kyllä suositella kaikille Budapestissä matkusteleville.

Hostelli sijaitee tällä kadulla, Pestin puolella 6. kaupunginosassa.


Ensimmäisenä yönä jaoin huoneen kolmen britin ja kolmen suomalaisen (täällä on yhteensä ainakin 5 suomalaista minun lisäkseni) kanssa, toiseksi yöksi meidät suomalaiset siirrettiin ja hajautettiin, kun hostelliin saapui joku isompi porukka. Jos hostellissa yöpyminen ensimmäistä kertaa vähän jännittikin, haihtuivat epäilykset viimeistään siinä vaiheessa, kun brittiläiset kämppikseni tarjosivat minulle pastaa. Olin varmaan niin rähjäisen näköinen vielä suihkusta tultuanikin, etteivät he uskaltaneet päästää minua kadulle harhailemaan.
Hostellin ihana sisäpiha! Minä olen nähnyt tällaisia vain elokuvissa, hah.
Selvisi sitten sekin, miksi täällä on niin paljon pientä pintaremonttia vaativia rakennuksia. Tai sitten nuo työmiehet oli lähetetty katolle nimenomaan heiluttelemaan ja naisia naurattamaan.
Myönnetään, että sydäntä vähän kylmäsi, kun tulin yöllä hostellin pilkkopimeään aulaan ja nurkassa oli tuollainen kummituksenmentävä luukku. Päivänvalossa se näyttikin sitten aika harmittomalta.


Aamupäivällä tutkailin lähiseutuja ensin suomalaisten kämppisteni seurassa, sitten yksin. Lentokentältä saapuessani näin lähinnä harmaita laatikkotaloja ja niiden tiukasti suljettuja ikkunoita, mutta päivänvalossa (ja keskustassa) kaupunki on niin kaunis, että ihan itkettää! Voisin käyttää sellaisia sanoja kuin viehättävä, charmikkaasti rappeutunut ja rustiikki. Juuri sellainen kaupunki, jossa minä viihdyn. Jos nyt jokin vertailukohta pitää antaa, niin jossain ranskalaisissa pikkukaupungeissa oli sama menneen maailman romanttinen fiilis.
Nyt lienee sopiva hetki varoittaa, että kuvailen tosi paljon taloja.
Tämä on se pakollinen kuva jostain hienosta, nähtävyysstatuksen syystä tai toisesta ansainneesta rakennuksesta, josta et oikeasti ole kovinkaan kiinnostunut mutta jota ilman lomasi ei olisi complete.
Täällä kävin sentään ihan sisällä. Oli aika jännittävä kokemus, kun Suomessa se tuttavallisesti uskovaisiksi kutsututkin ovat uskossaan hyvin vähäeleisiä, ja täällä tavalliset ihmiset käyvät arjen keskellä sytyttelemässä kynttilöitä ja rukoilemassa pyhimyksiä.
Oivaltavaa katutaidetta. Tai ehkä sittenkin ohjeet urakoitsijalle.
Budapestin metro on itsessään jo aika nähtävyys. Maailman toisiksi vanhin metro Lontoon metron jälkeen, rakennettu vuonna 1896. Siinä missä Lontoon metro (tai ainakin ne linjat, joilla minä olen ajellut) on moderni, Budapestin metro on... no, kaikkea muuta! Yritän napata jossain vaiheessa kuvan itse kulkimesta, mutta kuten olen huomannut, metrolla on koko ajan kova kiire. Hyvä, kun tällainen hitaanpuoleinen hämäläinen ehtii ovesta ulos, ennen kuin matka jatkuu. Puhumattakaan siitä, että saisi kameran kaivettua esiin.


Myöhemmin ohjelmassa oli lounastreffit Lotan kanssa, joka on siis Budapestissä vaihdossa tulevan lukuvuoden ja käy nyt kielikurssia. Ruokailimme superjännässä ravintolassa Lotan toivottavasti tulevalla kotikadulla.
How cool is that!
Otimme päivän menun, johon kuului alkuruokana jonkin sortin kesäkurpitsakeitto (ulkonäkö pettää, oli tosi NAM!) ja pääruokana muhkea riisikakku, kermaista kastiketta ja kalaa. Oli muuten hyvää! Nämä, vesi ja cappucino maksoivat yhteensä viitisen euroa, vaikka ei ilmeisesti kaupungin halvimmilla alueilla liikuttukaan.

Lounaan jälkeen suuntasimme nokat kohti Tonavaa. Matkalla kävimme Budapestin kuuluisassa kauppahallissa, joka muuten on Euroopan suurin. Alakerrasta löytyi jos jonkinlaista vihannesta, hedelmää ja makkaraa (ei nähty niitä Risto Räppääjän karmeita makkaroita, ehkä ensi kerralla!), yläkerta pursui pitsiä, turistikrääsää ja laukkuja. Ihastuin yhteen salkkuun, jota oli tarjolla niin syvänsinisenä kuin violettinakin, ja luulenpa, että jollakin toisella Budapestin reissulla sellainen mukaan tarttuu. On muuten todella rentouttavaa, ettei ole kiire mihinkään. Ei tarvitse juosta nähtävyydestä ja kaupasta toiseen ja miettiä, mihin aika riittää.
Ai mikä vastavalo? Ai miten niin opettele kuvaamaan?
Tonava kaunoinen! Piti oikein Wikipediasta selvittää valtiot, joiden läpi joki virtaa. Vinkeä ajatus, miten se yhdistääkin Länsi- ja Itä-Euroopan.
Vaikka tämä pilvi onkin maailman suloisin, ei se paljon täällä hornankattilassa oloa helpottanut. Läksin siis takaisin hostellille, jossa hieman omituinen hollantilainen kämppikseni istui aivan samassa asennossa kuin lähtiessäni... No jaa, ehkä tyttörukalla on vain auringonpistos, en ihmettelisi yhtään.

Nyt, tällä kertaa suomalaisten tekemää pastaa nauttineena on hyvä suunnata kohti uusia huudeja. Lähden nimittäin opintomatkalle Pázmány Péterin katoliseen yliopistoon, joka järkkää Lotan kielikurssin. Luvassa on cultural evening ja hollantilaista, belgialaista ja portugalilaista (?) ruokaa tai sitten ei. Katsotaan, mitä ilta tuo tullessaan! See ya!

torstai 23. elokuuta 2012

Viszontlátásra!

Eli näkemisiin! Nyt on laukut pakattu, lentoliput ja passi taskussa (kummallinen sanonta, eihän kukaan niitä nyt oikeasti taskussa pidä!) sekä luottokortti ja forintteja lompakossa. Viimeiset osoitteenmuutokset tehty, kirjat palautettu kirjastoon ja Hennesin laskukin saapui juuri sopivasti.

Seuraavan kerran päivitelläänkin sitten Unkarin puolella!

PS: NYT jännittää!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Huomenna!

Apua, huomennako minun pitäisi lähteä? 'Apua' on kyllä siinä mielessä vähän harhaanjohtava ilmaus, että fiilikset ovat tosi hyvät, eikä vielä jännitä yhtään. 'Jännittääkö?' taitaa melkein poikkeuksetta olla ensimmäinen kysymys, joka minulta on kysytty, kun olen lähdöstäni kertonut, mutta vielä tänäänkin olen vastannut, että ei jännitä. Ehkä sitten siinä vaiheessa, kun olen yksin lentokentällä. Tai koneessa. Tai Budapestissä etsimässä hostelliani.

Jännityksen puute ei suinkaan tarkoita sitä, etten olisi innoissani. Nimittäin olen! Sain tilaisuuden jutella erään oman alani opiskelijan kanssa, joka oli kevätlukukaudella vaihdossa Szegedissä. Minulla oli ennestään muutamia epäilyksiä ja kysymyksiä johtuen (suomalaisesta näkökulmasta) harvasanaisesta tiedotuksesta, mutta kuulostaa siltä, että Szegedissä vaihtareiden asiat ovat paremmin kuin hyvin! Jee! Olen hirveän huono hypettämään asioita, mutta olen siitä huolimatta varma, että edessä on loistava vuosi!

Tutustuinpa tässä huvikseni ulkoministeriön matkustustiedotteeseen,joka kertoo muun muassa, että Budapestin 'eräissä tyttöbaareissa esiintyy ylilaskutusta'. Neuvojen hyödyllisemmästä päästä taitaa olla se, että 'mikäli käyttää taksia, tulee ehdottomasti muistaa käyttää vain virallisten taksifirmojen palveluja kuten esimerkiksi suurlähetystön käyttämiä City Taxin ja Zóna Taxin palveluja'. Olen aika happy-go-lucky-matkailija, mutta ehkä tällä tiedolla vältyn tulemasta ryöstetyksi. Ja selvisipä muuten samalla sekin, että Unkarissa eletään tunti meitä jäljessä!

Vietän tosiaan pari ensimmäistä päivää Budapestissä ennen kuin jatkan sunnuntaina Szegediin. Yövyn ensimmäistä kertaa ikinä hostellissa, toivottavasti osaan käyttäytyä. Luvassa on omatoimista turistimatkailua ja toivottavasti Lotta!

Pitänee käydä vielä ennen lähtöä ostamassa Fazerin sinistä ihan vaan periaatteen vuoksi. Mielestäni maailman parasta suklaata on kyllä Cadburyn suklaa, mutta eihän sitä tiedä, vaikka koti-ikävä iskisikin Unkarissa Fazerin sinisen muodossa. Salmiakista en tykkää, ja ruisleivästä tulee maha kipeäksi, joten aika vahvoilla olen.

H-U-O-M-E-N-N-A!

maanantai 20. elokuuta 2012

To do -lista, osa 2

osoitteenmuutos
nettiliittymän irtisanominen, puhelinliittymän karsiminen kaikista turhuuksista, kuten tekstaripaketista
sanakirjan hankkiminen
rahan vaihtaminen
☆ matkalaukun pakkaaminen
☆ matka-apteekin kokoaminen
passikuvat
kopiot tärkeistä papereista
☆ lentolippujen ym. tulostaminen

Kävin tänään vaihtamassa Forexissa rahaa (liityin puljun kanta-asiakkaaksikin, kun ei kerran maksanut mitään tai velvoittanut mihinkään ja lupasivat 10% alennuksen jostain kahvilasta – tämä on sitä kriittistä ajattelua, tytöt ja pojat) ja poliisilaitoksen valokuva-automaatissa nappaamassa itsestäni passikuvat. En näyttänyt lainkaan niin terroristilta kuin passini ja henkilökorttini kuvassa, voisinkohan liimata tuon uuden niiden vanhojen kammotusten päälle? Vielä 4 vuotta pitää sitä järkyttävistä järkyttävintä kuvaa katsella passissakin.

Olo on myös harvinaisen rikas, ei minulla ennen ole ollut tuollaista kasaa seteleitä taskussa. 53000 forinttia, tässähän nousee kohta kusi päähän.

Mitäs muuta olen puuhaillut sitten edellisen päivityksen? Leiponut mustikkapiirakkaa ja nähnyt kavereita. Lauantaina chillailtiin Tampereella ihanaisen Pauliinan kanssa. Käytiin Pancho Villassa hamppareilla, ai että, kun olen ikävöinyt niitä!
Huomenna aloitan pakkaamisen, promise.